Leivotko mokkapalat vai menetkö muskariin?

Ystäväni ei pysty menemään vauvan kanssa perhekerhoon, koska se tuntuu hänestä teennäiseltä. Toinen perheellinen ystäväni vihaa muskareita, ja yksi tuttu äiti ei ole istunut hetkeäkään kahden poikansa kanssa hiekkalaatikon laidalla. Tunnen isän, joka ei halua ostaa käytettyjä lastentarvikkeita keltään kasvotusten, koska "silloin joutuu todennäköisesti näkemään millainen räkärepe sitä sählymailaa on viimeksi käyttänyt". 😀 Onneksi ei ole pakko, jos ei halua.

Kaikille epämukavuusalueilleen ei tarvitse lasten vuoksi loikata. En tarkoita pakollisia oksutaudin jälkien siivoamisia tai uhmaraivareiden sietämistä vaan asioita, joita lapsiin liittyen tulee vastaan, mutta jotka vaipanvaihdosta tai kynsienleikkuusta poiketen voi jättää väliin, koska se on ihan ok. Stop the press! Vauvaa ei ole pakko viedä värikylpyyn tai vauvauintiin. Siinä missä esimerkiksi omia tunnemyrskyjä on vanhempana pakko oppia hallitsemaan, ei perhekerhossa mammojen kanssa bondaaminen ole välttämätöntä.

Moni on mutsiskenessä kiitollinen meistä, joiden mukavuusalueilta löytyy erilaiset vanhempaintoimikunnat ja niissä höyryäminen. En yksinkertaisesti voi pidätellä itseäni silloin, kun pistetään pystyyn päiväkodin vappuriehaa tai asukaspuiston syyslystejä. Olen messissä! Ymmärrän hyvin, että moni ei ole - tässähän liikutaan jo aika hard core alueella. Mokkapalanleipojaa minusta ei noihin lysteihin kyllä saa, kun pullantuoksua ei muutenkaan oikein löydy, vaikka pulla sinänsä on vahvasti mukavuusaluettani.

Itse jättäisin mieluusti kaikenlaiset hahmofiguureilla tapahtuvat leikit lasten kanssa väliin. En yksinkertaisesti osaa tönöttää niillä pikku-ukkeleilla ja keksiä vuorosanoja yrittäen samalla epätoivoisesti seurata 3,5-vuotiaan logiikkaa pahimpia konflikteja vältellen. Mielikuvitus- tai roolileikit minultakin sujuvat - olen mielelläni "lääkärin potilaana" tai konserttiyleisönä. Vielä mieluummin organisoin askarteluhetken tai vaikkapa muovailen lasten kanssa. Mutta että "leikitään äiti pliiiis Frozeneilla yhdessä". Niiiiiin.

Skippaisin mieluusti myös esimerkiksi HopLop-reissut. Meteli ja kaaos ei haittaa, vaan se, että näen joka puolella vain potentiaalisia surmanloukkuja ja onnettomuuksia. Sokkeloihin hädissään jumiin jääviä lapsia ja pomppulinnoissa vääntyviä jalkoja. Bonuksena noromeri pöpöjä kihisevine palloineen! Olenkin kiitollinen ihmisistä, jotka vievät lapseni puolestani tuonne kuolemanlaaksoon puuhaparatiisiin.

Kukin tyylillään. Ja kardemummakierteitä saa kaupastakin.

- Suzie Q


Kuva: Pixabay.

Mitä leikittäisiin?

Uusin tulokas, "Punainen". Hän on kala.

Meillä on kaksi leikki-ikäistä, joihin mahtuu kaksi leikkijää ja kaksi hyvin erilaista tapaa leikkiä. Jos Tyty olisi ainokaiseni, ihmettelisin muiden vanhempien märinää siitä, että lapsia täytyy ”viihdyttää” tai että ne kaipaavat jatkuvasti seuraa. Tyty kun nykertelee vaikka tunninkin putkeen omaa leikkiään barbeilla, poneilla, hatchimaleilla, muovieläimillä, nukkekodin tyypeillä tai vaikka Barbapapa-palapelihahmoilla.

Välillä Tyty toivoo yhteisleikiksi prinsessa- tai kotileikkiä tai annaa-ja-elsaa. Nämä ovat maailman helpoimpia leikkejä, koska Tytylle riittää, että hengaat vieressä omia juttujasi tehden, ja muistat aina välillä kommentoida jotain rooliisi sopivaa. Kaikenlaiset pukeutumisleikit ovat myös Tytyn suosikkeja: taikuri, keiju, supersankari tai prinsessa herää henkiin parilla huivilla ja hörsylällä silmänräpäyksessä. Hän viihtyy tamineissaan pitkään ja hyörii ympäriinsä taikojaan tehden. Haluaako joku tämän lapsen hoitoon? Helpolla pääsee, noin leikkien suhteen ainakin!

Hepun leikit sen sijaan ovat sellaisia, joissa a) räjäytetään koko kämppä ja b) tarvitaan koko ajan leikkikaveria. Pojan mielikuvitus on aivan mieletön! Hän laittaa hetkessä pystyyn kaupan, ravintolan, lentokentän turvatarkastuksen, korjaamon, kalanruokintakeskuksen, kattimatikaisenkirjamyllyn tai orkesterin. Välillä leikitään lääkäriä tai päiväkotia - ja välillä tietysti Gladiaattoreita. ”Klanianttoniiiiit! Vesitaisteluun lähtevät Barbi ja Salamaaaaa”.

Leikin pystyttämiseen sisältyy valonnopea roudaus, jonka Heppu toteuttaa ennenkuin ehdit edes käsittää mihin ollaan ryhtymässä. ”Keitto” syntyy avaamalla Kimble-peli ja kaatamalla pelinappulat kattilaan. Jälkiruuaksi kymmenittäin paketeista purettuja pelikortteja leivoksia, joiden päälle on aseteltu pikkulegoja kirsikoita. Kampaajan studio löytyy jostain irroteltujen sohvatyynyjen ja pesupaikaksi viriteltyjen kattiloiden ja koristevaasin välistä. Viritelmät ovat niin övereitä, ja niitä on niin paljon ja kaikkialla, että 90% niistä ei tietenkään tule Hepun toimesta korjatuiksi pois leikin jälkeen.

Hepun leikkihommat ovat siis sangen kokonaisvaltaisia. Noin niinkuin muun perheen ja yhteisen kotimme kannalta. Tämän vuoksi yritän välillä keksiä poitsulle myös parin neliömetrin alueella pysyvää pipertelytekemistä. Joskus hän innostuu hetkeksi legorakentelusta, junaradasta tai palapeleistä - toki niissäkin puuhakaveri on toivottu. Joskus askarrellaan isosti tai pienesti, täytellään puuhakirjoja tai liimataan. Ihan mitä vaan, kunhan liimataan.

Muovailuvahalla muovailu on myös mainio esimerkki tämän kaksikon erilaisesta otteesta tekemiseen: kun Tyty pipertelee tunnin verran onnessaan eri värisiä pienen pieniä palleroita ja luikuroita asetelmaksi eteensä, Heppu runnoo möhnää viitisen minuuttia yhdeksi palloksi ja julistaa ihaillen, että tulipa hieno aikakone/suklaakakku/robotti/linna.

Tredjen lempileikki on, kun sen mahaan puhaltaa tai sille heiluttelee helistintä. Vauvat 💛😀

Miten teillä leikitään?

- Suzie Q

Jos olisikin tullut kolmoset

Creepy?

Meille kulkeutui tällä viikolla mummolasta kotiin kaksi nukkea: Oskari ja Emma. Pallopäät jäivät kahdeksi yöksi meille ”yökylään”, mistä Heppu ja Tyty olivat aivan tohkeissaan. Lapset petasivat Oskarille nukkumapaikan Hepun sänkyyn ja Emmalle roudattiin pahvilaatikko punkaksi Tytyn sängyn viereen.

Oskarin ja Emman yökyläpussukasta löytyi röykkiöittäin vaatteita. Vain Heppu ja Tyty tietävät, mikä on kenenkin, mikä on unipipo ja mikä vaippa, minkä kesämekon Oskari laittaa villapukunsa alle ja käytetäänkö Emmalla jarrullisia vai jarruttomia sukkia. Mutta eipä lasten hienomotoriikka, kärsivällisyydestä puhumattakaan, vielä riitä näiden nukkejen pukemiseen. Joten tässä on Miehellä meillä vanhemmilla ollut pientä ekstra-aamu- ja iltapuhdetta. 

Aamulla lähtö viivästyi, koska Oskarin ulkovaatteita (?) ei saatu tarpeeksi ripeästi päälle. Illalla ei päästy nukkumaan ennen kuin Emman yövaippa (!!) oli asianmukaisesti kiinnitetty yöpikkareiden ja yöpuvun alle. Oskari ei käytä vaippaa. Kai.

Tämä parin vuorokauden viiden lapsen hoidon simulaatio onkin nyt ajanut Miehen ja minut uupumuksen partaalle. Taivas varjele, jos näitä olisi viisi. Toisaalta, nyt omien oikeiden lasten (3 kpl) iltatoimet tuntuvat taas kevyeltä nakilta, kun ei tarvitse operoida kahden lisämukelon vaaterumbaa.

Mies sen sanoi. ”Ajattele, jos Tredjen sijaan olisikin tullut kolmoset.” Kiitollisuus oli eilen aamulla suuri, kun Oskari ja Emma palautuivat muskarireissun yhteydessä takaisin mummolaan.

- Suzie Q

Tyttöjä ja poikia - sukupuolineutraalisti

Autoleikki ja barbileikki.

Emmi Nuorgamin Facebook-sivulla käytiin tällä viikolla keskustelua siitä, miksi eräällä lastenkirpputorilla oli tarjolla vaaleanpunaisia henkareita tyttöjen vaatteille ja vaaleansinisiä poikien vaatteille. "Keskustelu" riehaantui kommenteissa nopeasti polaariseksi "miksei poikien enää anneta olla poikia" -mölinäksi, vaikka moni ansiokas kommentoija yritti herätellä ajatuksia sukupuolineutraalimman kasvatuksen tavoitteista.

Tähän soppaan on pakko hypätä mukaan. Nimittäin BBC julkaisi videon, joka todellakin pisti miettimään, miten tiedostamattamme ohjaamme lapsia tietynlaiseen toimintaan sukupuolioletuksemme perusteella. Katso video. Katso katso katso. 

Usein "keskustelu" sukupuolineutraalista kasvatuksesta kulminoituu siihen, a) minkä värisiä vaatteita lapsille puetaan, b) pitääkö lapsen nimi olla Verso tai Ahma ja c) eikö poikani saa enää leikkiä pikkuautoilla. Huokaus. Ikäänkuin sukupuolineutraali kasvatus olisi jotain punavihreää hörhöilyä, huru-ukkojen ja -akkojen touhua, jota joko kannatetaan tai vastustetaan. Ihan fiksuina pitämäni ihmisetkin takertuvat tässä asiassa siihen, että "ei meidän tyttöä saa pakottaa leikkimään pikkuautoilla, koska hän tykkää oikeasti vain barbeista". 

Minulle sukupuolineutraali tai -sensitiivinen kasvatus ei tarkoita sitä, mitä lapsille puetaan päälle. Ei ole kyse vaatteista, eikä siitä, että pojilta vietäisiin pikkuautot ja tytöiltä nuket, vaan siitä että tytöt saisivat olla ihan minkälaisia tyttöjä ja pojat ihan minkälaisia poikia tahansa. Minkälaisia lapsia tahansa. Muunkinlaisia kuin stereotyyppisesti oletettuihin sukupuoliinsa liitettyjen piirteiden kaltaisia.

Eikä riitä, että lapset hyväksytään sellaisina, kuin he ovat. Aikuisten tehtävä on ohjata heitä tutkimaan maailmaa ja oppimaan uutta täysin riippumattomina heidän oletettuun sukupuoleensa liittyvistä ennakkokäsityksistä. Ja se lähtee siitä, että aikuiset opettelevat herkistymään arjessa siihen, että lasta ei sukupuolioletuksen perusteella ohjattaisi tietynlaisiin toimintamalleihin ja kiitettäisi vain tietynlaisista ominaisuuksista. Koska tottakai meidän Paavo-Petteri ja Seela-Saara saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat. Mutta silti Paavo-Petteriä kummasti kannustetaan lähinnä jääkiekkoon, kun Seela-Saaraa viedään ensisijaisesti tanssitunneille. 

Meilläkin asuu 100% prinsessa, joka huutaa "Linnani!!" nähdessään minkä tahansa edes etäisesti prinsessalinnaa muistuttavan rakennelman (kaikki käy, kirkoista ja kappeleista voimaloiden savupiippuihin). Hän taistelee raivolla farkkujen pukemista vastaan, koska "ne eivät ole pinkit!!" ja koska "prinsessat ei käytä farkkuja!!". Prinsessapuuhien lisäksi haluaisin kannustaa Tytyä fyysisiin juttuihin: pyöräilyyn, potkulautailuun ynnä muuhun. Hän on näissä jutuissa aikamoinen hienohelma, ja laiskimus, eikä se liity siihen että hän on tyttö, vaan siihen että hän on Tyty, lapsi joka sattuu tykkäämään helposta kyydistä rattaissa tai Miehen hartioilla.

Lapset ovat ensisijaisesti lapsia, pieniä ihmisiä, eivätkä sukupuolensa edustajia. Minulla läikähtää sydämessä joka kerta, kun Tyty sanoo, että "katsopa äiti kuinka vahva olen!" tai kun Heppu hilluu mummolassa keijupuvussa ja kotona tsekkailee itseään peilistä ja toteaa "no niin, näytän tosi kauniilta". Koska he ovat vahvoja ja kauniita.

- Suzie Q