Vinkkejä synnytyksen käynnistämiseksi? Ei kiitos.

Viimeisen odotusviikon aikana vastaanotin zen-hymy huulillani mm. seuraavia vinkkejä toinen toistaan parempaa tarkoittavilta tutuilta ja puolitutuilta:

”Öhö öhö tiedätkö ne kolme ässää, öhö öhö kyllä niillä alkaa tapahtua.” (Kiitos vinkistä, 75+v. naapurinsetä)

”Kävelisit vähän reippaampaa tahtia, niin alkaisi tapahtua.” (Öö... Et oo tosissas?)

”Mun synnytys käynnistyi, kun nypläsin nännejäni.” (Kiva juttu hei!)

Juu nou gais, synnytystähän ei pysty itse käynnistämään. Otollisella hetkellä provosoidut supistukset (joita minullakin piisasi viikkotolkulla) toki voivat ”yllyttää” jo valmiiksi aukeamassa olevia mestoja jatkamaan aukeamistaan ja auttaa siihen, etteivät käynnistyneet synnytyssupistukset laannu ja pitkitä avautumisvaihetta. Kaksi aiempaa rv 42+1 asti kestänyttä raskautta läpikäyneenä olin ”muutaman” vinkin jo männävuosina ehtinyt testailla. Vain risiiniöljy oli juomatta, ja siihen en ajatellut ryhtyä.

Lääkäri tsekkasi rv 40+2, että vauva oli hyvinvoiva ja virkeä. Napanuoran virtaukset olivat kunnossa ja istukka edelleen freesi. Painoarviokin oli maltillinen. Tredje olisi saanut köllötellä yksiössään lähtökohtaisesti sinne rv 42+ asti, jos mitään yllättävää viimeisinä päivinä ei olisi ilmennyt. No, rv 40+6 ilmeni siis synnytys, spontaani ja nopeaakin nopeampi.

Uskomatonta, että hän on nyt täällä! Vauvan tukkaa nuuskutellessa ja uutta elämää ihmetellessä on mennyt viime päivät. Parasta.

- Suzie Q

Rv 40+0: Laskettu aika.

Tänään on nyt se laskennallinen keskiarvo niistä päivistä, jolloin Tredje näillä viimeisillä raskausviikoilla voisi todennäköisesti pujahtaa maailmaan. Jep jep.

Telkkä on edelleen pöntössä. Kettu on yhä laukussa. Pulla pysynee uunissa, mutta uuni sanoo tänään muodon vuoksi ”Pling”! Ei merkkejä, oletan kuitenkin että synnytys lähestyy lähiviikkojen aikana, koska olen nyt ollut 40 viikkoa raskaana.

Päätä särkee. Harjoitussupistuksia ja jatkuvasti pahentuneita liitoskipuja on ollut raskausviikon 33 tienoilta alkaen. Siis seitsemän viikkoa. En muista tällaisia liitoskipuja ollenkaan aiemmista raskauksista, ja väitän ettei sellaisia ollutkaan. Kivut on pahimmillaan iltapäivää ja iltaa kohti, eikä ole juurikaan merkitystä sillä olenko rehkinyt vai levännyt päivän aikana. Häpyliitos ja nivuset jomottavat, vihlovat, säteilevät, eikä siihen auta mikään. Pahimpina hetkinä tuntuu, kuin joku pyörittelisi tuntikaupalla puukkoa siellä.

End of report.

- Suzie Q

Kaksi raskautta raskausdiabetesta

Sormenpäät kiittää.

Näissä kahdessa viimeisessä raskaudessa olen saanut riesakseni niin sanotun raskausdiabeteksen eli gestaatiodiabeteksen. Ei hyvä. THL:n (vuoden 2015) tilastojen mukaan sokerirasituskokeen tulos oli poikkeava 15,9 %:lla synnyttäjistä ja raskausdiabetes todettiin 11,5 %:lla synnyttäjistä. Aika yleinen vaiva siis.

Minulla raskausdiabetes on onneksi sekä Tytyä että Tredjeä odottaessa ollut kohtuullisen lievä, sokerirasitustestissä vain yksi kolmesta eli 12h paastoarvo on ylittynyt pienimmällä mahdollisella marginaalilla ja hoidoksi on riittänyt tiukennettu ruokavalio. Luulen, että minulle kehittyi raskausdiabetes jo Hepun raskaudessa, mutta se ei jäänyt haaviin varsinaisessa sokerirasituksessa. Tytyä odottaessa pääsin todella osaavan ja motivoivan RaDi-neuvolaterveydenhoitajan juttusille, ja häneltä saamiani ”oppeja” sovelsin hyvällä menestyksellä läpi raskauden.

Hoksasin ruokavalio-ohjauksen myötä, että verensokerin kannalta on huono juttu ”napostella” hedelmiä pitkin iltapäivää. Olin itse aiemmassa elämässä ja duuniarjessa ajatellut, että vain epäterveellinen napostelu sarjassamme palaveripullan mässyttäminen on pahasta, mutta verensokerin kannalta onkin itse asiassa huonoa sekin, jos olen tunnin-parin välein napsimassa mandariinia, omppua tai rypäleitä. Varsinaiset ateriat pitäisi siis todellakin koostaa niin täyttäviksi, ettei hedelmänmussutukseen tule tarvetta ateria-aikojen väleissä.

Mitä sitten olen raskausdiabeteksen aikana syönyt ja jättänyt syömättä? Minulle toimivimmat ”kikat” ovat olleet joka-aamuinen kaurapuuro, niukasti mutta tarpeeksi laadukasta hiilihydraattia myös lounaalla, tarpeeksi aikainen ja maltillisen annoskoon päivällinen ja pieni iltapala. Nyt äitiyslomalla tämä toimii ihan hyvin, mutta säännöllisen ateriarytmin ylläpitäminen tuolla kaavalla oli duunissaoloaikana välillä tosi haastavaa. Päivällinen tahtoi lykkääntyä, koska elämä, jonka johdosta oli pakko syödä iltapäivän aikana välipalaa, jonka takia taas verensokeri pyöri turhan korkeana ennen päivällistä, jonka johdosta taas iltapalan olisi joutunut syömään illalla niin myöhään että se useimmiten jäi välistä kokonaan… mikä taas johti aamun paastosokerin herkkään nousemiseen.

Herkut pitäisi tietysti pitää minimissä. Kaikki ylimääräinen sokeri on turhaa ja haitallista, joten RaDi-ruokavaliota on lähes mahdoton pyörittää, jos mussuttaa usein sokerisia herkkuja. Ja tämä onkin se vaikein osuus itselleni, myös jatkoa ajatellen. Tykkään ravinteikkaasta ja terveellisestä perusruoasta, no prob, mutta voi pojat että tykkään myös jäätelöstä, ihanista kakuista, suklaasta, piirakoista, ja ja ja…

Raskausdiabeteksella tarkoitetaan raskauden aikana ensimmäisen kerran todettua sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, mutta tuo häiriöhän ei mihinkään varsinaisesti poistu, vaikka raskaus päättyy. Omat sokeriarvoni kyllä korjaantuivat Tytyn syntymän jälkeen, ja toivon saman tapahtuvan Tredjen synnyttyä. Häiriötila ja sen myötä riski sairastua kakkostyypin diabetekseen, pysyy kuitenkin elimistössäni, eli ruokavalioon ja painonhallintaan on syytä kiinnittää napakasti huomiota koko loppuelämän. Ankeaa, mutta totta. Ja RaDi-ruokavaliohan on kaikessa simppeliydessään sellainen, jolla kuka tahansa voisi hyvin, raskaana tai ei, sokeriarvot kunnossa tai ei.

Tsemppiä siis kaikille raskausdiabeteksen kanssa tasapainoileville! Onneksi mahdolliselle lääkityksellekään joutuminen ei ole maailmanloppu, ainakin lähipiiriini mahtuu useampia äitejä, joilla ruokavalion tueksi otettu metformiini- tai insuliinilääkitys on auttanut raskauden ilman kummempia komplikaatioita turvalliseen loppuun asti. Ja lopputuloksena on ollut terveitä vauvoja ja äitejä.

Kokemusta raskausdiabeteksesta? Kerro! Vertaistuki kelpaa aina.

- Suzie Q

Rv 39+0: Synnytykseen valmistautuminen ja sairaalakassi

Tämän vuoden vappupallo.

Tuleva synnytys jännittää vähän - tai pikemminkin ”epäilyttää”. Tiedän nyt jo valmiiksi, mitä synnytyskipu on. Tiedän, että pahinta minulle on ponnistusvaihe. Tiedän, että epiduraalin laitto voi olla tuskaisinta koko operaatiossa. Ja siksi en ole ihan varma, haluanko selkään tökittävää kivunlievitystä nyt tällä kertaa edes harkita.

Luulen, että tämä vauva tulee ulos vauhdilla. Jo Tytyn synnytys (vaikkakin käynnistetty) oli niin vikkelä, että se pisti miettimään kuinka rytäkällä homma saattaa nopeimmillaan edetä. Jos Tredje alkaa syntyä spontaanisti, mitä toivon, aion lähteä synnärille heti ensimmäisestä supistuksesta. Autoon, kotiin tai sairaalan parkkipaikalle synnyttäminen ei kuulu toivelistalle.

Paljon puhuttu sairaalakassi on myös pakkaamatta, mutta lista mukaanotettavista kamoista on kyllä suurinpiirtein koossa päässäni. Oma ”must have” -listani näyttää tältä:

• Silmätipat. Inhoan kirvelevää kuivuuden tunnetta silmissäni etenkin herätessäni.
• Crocsit. Niissä on leppoisaa töpsötellä lapsivuodeosastolla pari päivää.
• Omat sukat. Ne sairaalasukat on karseat ja niissä palelee. 
• Iso vesipullo (2 litraa). Teräskannusta jatkuva veden kaatelu 2dl vesilasiin kypsyttää nopeasti. 
• Imetysliivit. Pelkässä sairaalayöpaidassa hiihtely alkaa nopeasti ahdistaa.
• Oma rintakumi ja maidonkerääjä. 
• Lansinohia ja Bepanthenia. Tietäjät tietää jälleen. 
• Puhelimen laturi. Koska 100 kuvaa vastasyntyneestä ja whatsapp kuumana.
• Joku ihana palkintosuklaa.

Mies ehtii tuoda sairaalaan kotiutumiskampetta sekä minulle että vauvalle myöhemminkin. Ja parhaat ”eväät” on edellisillä kerroilla tuonut äitini: kassin täydeltä tuoreita marjoja ja herkkuhedelmiä ym. freesiä mutusteltavaa. Ja suklaata.

Tulta päin siis! Viimeinen kerta näissä hommissa, luulisin.

- Suzie Q

Äidiksi kolmatta kertaa

Viikonloppuna innostuimme erään naisporukan dinnerillä pohtimaan, miten toisen tai kolmannen lapsen saaminen eroaa ensimmäisen lapsen saamisesta. Mikä muuttuu äitiydessä, kun perheeseen syntyy lisää lapsia?

Minulle Hepun syntymässä mullistavinta oli ylipäänsä tulla äidiksi. Niinhän se on, että naisen ensimmäisessä synnytyksessä syntyy yhdellä kertaa sekä äiti että lapsi. Oman lapsen saaminen olikin toki jo itsessään ihmeellistä, mutta eniten maailmani nyrjähti siitä, että minusta tuli äiti, ja yhtäkkiä hoidettavanani oli loppuelämän urakka nimeltä vanhemmuus. Vaati pirusti jonkin verran kasvukipuja, että löysin oman tapani olla äiti ja etenkin että löysin tavan säilyttää identiteettini kaikki muut osat äitiyden ohessa.

Nyt Tredjen syntyessä en tule äidiksi enää ensimmäistä kertaa - ja se on minusta ihanaa. Jo toista lastamme eli Tytyä odottaessa ja etenkin hänen synnyttyään oli tosi vapauttavaa keskittyä alusta lähtien itseni sijaan vain vauvaan. Minussa, olotilassani, olomuodossani tai identiteetissäni ei ollut minulla enää juurikaan uutta ihmeteltävää.

Usein kuulee sanottavan, että äidiksi tulo mullistaa koko elämän. Niinhän se mullistaakin, muutamaksi kuukaudeksi, mutta sen jälkeen uusi ”mullistunut” elämä löytää uomansa, joista osa on vanhoja tuttuja ja osa uusia. Nyt myös tiedän, että syntymähetken dramaattisuudesta huolimatta äidiksi ei tulla siinä hetkessä vaan äidiksi kasvetaan. Ei minun tarvitse nytkään olla valmis, tämänkin vauvan kanssa tutustumme rauhassa toisiimme, riittää että pidän hänestä huolta ja ujutan hänet pikkuhiljaa osaksi omaa ja perheeni elämää.

Jokainen vauva, uusi ihminen, on tietenkin ihmeellinen oma olentonsa. On oikeastaan aika huikeaa oivaltaa, ettei sillä ole väliä syntyykö seitsemän vuotta hedelmöityshoitoja läpikäyneen hartaasti odotetuksi esikoiseksi vai puolivahinkona suurperheen pahnanpohjimmaiseksi. Tai johonkin siltä väliltä. Lähtökohta, ensiparkaisu, on kaikille sama.

Pian tulen ensi kertaa äidiksi juuri tälle lapselle. Se on ihmeellistä. Ja ihanaa.

- Suzie Q

Miten valmistaa sisaruksia vauvan tuloon

Pääsiäispupu toi tämmöiset tuliaiset.

Kerroimme Hepulle ja Tytylle vauvanodotuksesta joskus rv 16 kieppeillä, pari viikkoa ennen kuin kerroin asiasta töissä. Pian tuon jälkeen lapset alkoivat kertoa asiasta innoissaan _kaikille_.

Miten olemme yhdessä valmistautuneet vauvan tuloon? Pinnasänky on koottu, ja sitä on ihmetelty yhdessä lasten kanssa. Olemme lukeneet jonkun verran vauva-aiheisia lastenkirjoja ja koittaneet bongailla bussissa vastasyntyneitä vauvoja vaunuissaan. Olemme myös katsoneet valokuvia, joissa lapset ovat itse vastasyntyneitä.

Hepulle ja Tytylle kaikki vastasyntyneestä puolitoistavuotiaaseen taaperoon asti ovat ”vauvoja”. He kyllä tietävät, että pikkuvauvat itkevät, nukkuvat ja syövät aluksi pelkkää äidinmaitoa sylissä, mutta lapset tuntuvat silti odottavan ensisijaisesti uutta leikkikaveria. Kuumeinen pohdinta on ollut sisaruksilla käynnissä esimerkiksi siitä, mille paikalle ruokapöydässä vauva saa istua.

Muutaman kerran lapset ovat olleet äitiysneuvolakäynneilläkin mukana - kerran, koska heille ei ollut muuta hoitajaa tuoksi ajaksi ja toisen kerran lyhyesti, koska he saivat omat influenssarokotteet kätevästi samalla kertaa. Neuvolakäynti ja erityisesti vauvan sydänäänien kuuntelu teki molempiin suuren vaikutuksen.

Säännöllisin väliajoin jututamme lapsia myös nimipohdintoihin liittyen. Ehdotuksia heiltä tulee kaikkea Kanatuisesta Pormestari Hanttiseen ja Tytyn omaan etunimeen. Sissi ja Maikki taitavat olla eniten oikeita nimiä muistuttaneita ehdotuksia.

Välillä kumpikin on innostunut leikkimään vauvaa. Ehkä leikkisivät muutenkin, vaikkei perheeseen olisikaan vauvaa tulossa. Olen pyrkinyt aina noiden leikkien päätteeksi hehkuttamaan, kuinka ihanaa on että he ovat jo iso tyttö ja iso poika, ja miten kivoja juttuja heidän kanssa voi tehdä koska eivät enää ole vauvoja. Koitan kai alitajuisesti vältellä skenaariota, jossa kohta meillä on yksi oikea ja kaksi ”taantunutta” vauvaa…

Molemmat leikkivät myös välillä, että heillä on omat vauvat masuissa. Paidan alta löytyy useimmiten pehmolelu, uniriepu tai vaatemytty :) Komeat vatsat pystyssä he pyörivät ympäriinsä, toteavat että ”nyt pitää levätä” ja juttelevat siitä, miten vauvoja hoidetaan ja minkä värinen tutti laitetaan suuhun. Voi olla, että isosisarusten into hiukan notkahtaa, kun he aikanaan näkevät liikuntakyvyttömän kitisevän mytyn ensimmäistä kertaa - ja tajuavat, että se jää meille pysyvästi asumaan.

Tyty toivottaa vauvalle melkein joka ilta hyvää yötä ja haluaa usein silittää mahaani. Niitä hetkiä, kun Heppu spontaanisti suukottaa vatsaani tai tapittaa silmiini kysyen ”kuuletko äiti, vauvaa naurattaa”, unohdan tuskin koskaan.

Millaisia kokemuksia teillä on isosisarusten valmistautumisesta tai reaktioista vauvan tuloon?

- Suzie Q

Raskaus on täysiaikainen - rv 37+0

En juurikaan näe pötsin takaa enää jalkojani.

Tänään on raskausviikko 37+0. HUS kertoo potilasohjeessaan, että ”synnytys on täysiaikainen, jos se käynnistyy raskausviikon 36+6 jälkeen, mutta ennen 42 raskausviikkoa”. Hör du Tredje, lähiviikkoina saisit vapaasti syntyä?

Ennenaikaisia synnytyksiä (ennen rv 37+0) on THL:n mukaan 5-6 % kaikista raskauksista. Samoin yliaikaisia(rv 42 jälkeen syntyviä) on HUS:n mukaan 5-6 % kaikista raskauksista.

Heppu syntyi spontaanisti rv 42+1 ja Tyty käynnistettynä rv 42+1. Että ei ehkä kannata vielä pidätellä hengitystä Tredjen pikaiseksi tulemiseksi 😉

- Suzie Q

Ylisuorittajan äitiysloma

Äitiyslomalounas. Kestän.

Raskausaika on mennyt käsittämättömän nopeasti tällä kolmannella kerralla. Äitiysvapaa tuntuu tässä vaiheessa, ennen vauvan syntymää, täysin ansaitsemattomalta. Oloni arkipäivien toimettomuudesta on lähinnä syyllinen.

Kaikkeen nimittäin tottuu, myös kasvavaan vatsaan liitoskipuineen ruuhka-arjen peruspyörityksessä. Alkuvuoden tiukka työmäärä yhdistettynä päivähoitoralliin, lasten muihin kuvioihin ja satunnaiseen omaan elämään oli jo itsessään napakka paketti. Siihen päälle vielä raskauteen liittyvät kommervenkit, niin kieltämättä äitiysloma alkoi kevään koittaessa tuntua jo ihan tervetulleelta.

On hämmentävää, miksi leikkauspinnan työelämän ja äitiysvapaan välillä pitää olla niin joko-tai. Joko ollaan sata lasissa työelämässä tai sitten kokonaan pois. Työt olisi minultakin onnistuneet vielä viikkokaupalla erinomaisesti, jos olisin voinut tehdä esimerkiksi puolikasta päivää kotoa käsin. On jotenkin absurdia, että nyt seuraavien 4-6 viikon ajan voin päivätolkulla vain kaivella napaani kotisohvalla.

Ylisuorittajan to-do-lista näille vauvattomille äitiyslomaviikoille pursuileekin tekemistä. Isommat lapset ovat nyt 25h viikossa päiväkodissa, ja tuolla ajalla olisi tarkoitus hoitaa kaikenlaista taulujen kiinnityksestä uusien viherkasvien hankintaan ja ratsastuskypärän myyntiin tori.fi:ssä. Vauvan vaatteita pitäisi pyykätä, varastohuone järjestellä ja pakata pikkuhiljaa talvikamoja pois. Tietenkin nyt on välttämätöntä myös kirjoittaa sata sivua joka lapsen vauvakirjaa ja vääntää viimeisen kolmen vuoden valokuvista ifolor-kirjoja. 

Sen sijaan intoilen tätä blogia, roikun somessa, katselen telkkarista norjalaisia vuono-ohjelmia, häiriköin työelämässä olevia kavereita whatsapissa, nettishoppailen Hulluilla Päivillä ja järkkäilen lounastreffejä ystävien kanssa. Yhtenä päivänä kävin jopa joogassakin, mutta sen päälle tarvitsinkin sitten 12h yöunet palautukseksi :D

Iltapäivisin tallustelen puoli tuntia kilometrin matkaa päiväkodille ja pysähdyn siinäkin välissä bussipysäkille harjoitussupistusten välissä lepäilemään. Kaikki perustoiminnot, kuten paikasta toiseen siirtyminen, vie jo niin törkeän paljon aikaa, että ehkä tämä äitiysvapaa on ennen synnytystä tosiaan ihan tarpeellinen.

Onko muita vauvattomia mammalomalaisia ruutujen takana? Let’s unite!

- Suzie Q

Kuinka kolmas lapsi muuttaa elämää

”Tredjen” syntymää tässä odotellaan - nyt on 36. raskausviikko meneillään. Isosisarukset Heppu ja Tyty ovat ihan pähkinöinä vauvan tulosta. Taitavat tosin odottaa enemmänkin uutta leikkikaveria, kuin liikkumatonta önisevää mötkälettä, joka jää kotiimme pysyvästi. Heppu oli aikanaan Tytyn syntyessä itse vasta 1v5kk, joten tämä on hänellekin ensimmäinen varsinainen isoveljeksitulokokemus.

En ole lähtökohtaisesti haaveillut isosta perheestä, joten Tytyn vauva-aikojen jälkeinen vahva tunteeni siitä, että ”yksi puuttuu vielä”, suorastaan hiukan yllätti. Miehen se yllätti varmaan vähän isomminkin 😝 Fiilis tuntui erilaiselta kuin aiemmat niin sanotut vauvakuumeet. Enemmänkin sellaiselta kuin olisi nähnyt väläyksen omaa elämäänsä eteenpäin, ja tiennyt että siihen tulee kuulumaan vielä kolmas muksu. Yhtä ihmeellinen oli myös heti tuplaraitaisen pissatikun jälkeinen vahva tunne siitä, että nyt meidän perhe on valmis.

Kauhunsekaisin ja odottavin fiiliksin tässä mennään. Elämämkoulukirjamme Google antaa hakusanoihin ”kolmas lapsi” kannustavina kärkiosumina mm. keskustelut aiheista ”Kolmas lapsi on virhe monessa perheessä” ja ”Mitä ongelmia kolmas lapsi tuo”. Näitä googlailin alkusyksystä, kun pissatikku näytti positiivista.

Rahat loppuu, autoon ei mahdu, syli ei riitä. Kukaan ei ota kolmea lasta hoitoon. Päiväkotielämä jatkuu vuosikymmenen. Kaikki vaiheet pitää käydä läpi kolmesti. Pilaan urani, ja mies omansa. Lapset kärsii loppuelämänsä huomion puutteesta. Ehkä eniten jännittää se, että joutuuko meidän suht tiivis perhepoppoo kolmannen lapsen myötä jakautumaan jatkossa aina puoliksi, tyyliin isi-ja-”isot-lapset” ja minä-ja-vauva.

Ehkä. Tai sitten kaikki järjestyy. Paljon tuskaisemmat tunnelmat oli nimittäin tasan 3 vuotta sitten, kun piinasin itseäni pohtimalla, miten voin Tytyn syntyessä enää rakastaa Heppua yhtä paljon kuin ennen. Että miten pilaan esikoiseni koko elämän synnyttämällä hänelle pikkusisaruksen. Että miten on mitenkään mahdollista kiintyä useampaan lapseen yhtä vahvasti kuin Heppuun, The Ihmeelliseen Esikoiseen.

On se jännää. Että se rakkauden määrä ei tosiaan ole vakio, josta pitäisi pilkkoa osia. Vaan se tosiaan kerryttää ihan uuden kerroksen jokaisen lapsen syntyessä. Siihen luotan nytkin. Harmi ettei käsiparien tai huomiokyvyn määrä kumuloidu vastaavasti.

Kokemuksia otetaan lämmöllä vastaan! Montako muksua teidän pesueisiin kuuluu? Millaisesta sisarusparvesta itse tulet? Siitä, miten kolmas lapsi oikeasti muuttaa (meidän) elämää, lupaan kirjoittaa lisää myöhemmin.

- Suzie Q