Myin mun pumpun - byääääääh!

Voi hyvänen aika sentään. Täällä minä nyt itkeä pillitän sitä, että myin (lähes käyttämättömän) rintapumpun eteenpäin ystävälleni, joka odottaa esikoistaan syntyväksi marraskuussa.

Näin kävi viimeksikin. Kolme vuotta sitten myin tuollaisen samanlaisen pumpun, senkin lähes käyttämättömänä, toiselle ystävälleni, joka hänkin odotti silloin esikoistaan. Silloinkin tuhersin itkua heti kaupat tehtyäni.

Noihin muovinkappaleisiin kiteytyy niin paljon odotusta, toiveita, yritystä, pettymystä. Siis imetyksen suhteen. Ja jotain sellaista pikkuvauvahaikeutta ja jotain, äh ja huoh en todellakaan tiedä mitä. Onpa noloa.

En tosiaan tarvitse pumppua enää mihinkään, koska en sillä alkuviikkojen yritysten jälkeen saanut muutamaa tippaa enempää koskaan irti, ja nyt Tredje latkii jo suurimman osan maidoistaan kaupan korvikkeina ja maistelee jo soseitakin. Imetys kyllä jatkuu vielä, maitomäärältään vähäisenä mutta meille molemmille sitäkin tärkeämpänä.

Hei hei pumppu. Minä ja mun vauva pärjätään nyt ilman, omalla tavallamme.

Se on vain muovia, tiedän.

On tää hullua.

Hormonit.

- Suzie Q

Kuva: Pixabay

Vauva 4 kk - miten meillä menee?

Tredje on nyt neljä kuukautta vanha. Hän on hymyilevä, rauhallinen ja seurallinen. Suloinen typykkä, joka tekee oikeastaan kaiken herkästi, söpösti ja hiukan varovaisesti. Syli on ollut kuluneenkin kuukauden ykköspaikka.

Tredje nauttii suuresti ”keskusteluista”. On suorastaan ihastuttavaa, miten hän lukee vuorovaikutusta oikein, eikä ryysää päälle tohottaen, vaan vasta sopivan hetken henkäisee oman sanottavansa. Tredjen nauru on ihanaa kuultavaa. Eniten sitä saa vauvasta ulos Tyty - kuopuksen ykkösidoli tällä hetkellä.

Vauva ei (tietenkään) halua olla yksin. Ei leikkimatolla, ei sitterissä, ei sohvannurkassa, ei missään. Omissa ajatuksissaan harsonnurkkaa lussuttava vaavi on muisto vain - nelikuinen Tredje haluaa olla muiden lähellä, koko ajan. Kuukausi sitten valitin vauvan heikosta autossa istumisen sietokyvystä, ja tässä ollaan menty vain huonompaan suuntaan. Etenkin yksin takapenkillä istuessaan Tredje ei sinnittele itkutta paria minuuttia pidempään. Tämän vuoksi ei ole kovin montaa äiti-vauva-roadtrippiä tällä hetkellä suunnitteilla.

Tarttumisote on alkanut kehittyä, ja Tredje viekin käsillään kaiken mieluusti suuta kohti: tutit, harsoliinat ja lelut. Äidin laulu on vauvasta silminnähden ihanaa: etenkin ”tiitiäinen, metsäläinen, pieni menninkäinen” juuri tietyllä tavalla laulettuna saa koko tytön rentoutumaan onnesta.

Tredje kääntyi selältä vatsalleen viikko sitten. Hän pötkötteli tapansa mukaan hiljaisena peitollaan äitien hikoillessa crossfit-treenissä, ja täysin nonchalantisti kiepautti itsensä masulleen. Jee! Pientä huolta minulle, ikuiselle huolestujalle, on tuonut vauvan melko heikko kyynärnoja vatsalla ollessa. Tredje ei tuo kyynärpäitä eteen, vaan jää yhä vastasyntyneen tapaan lötköttelemään pää melko alhaalla ja kädet kippurassa kainaloiden vieressä.

Valitin viime kuussa myös särkevästä kropastani. Tilanne vain paheni entisestään, mutta nyt on toivottavasti suunta ylöspäin, kun sain pahimpaan hätään viime viikolla apua osteopatiasta. Hiukan yllätyksenä tuli se, että osteopaatti arvioi lantioni virheasennon johtuvan ensisijaisesti syöksysynnytyksestä. Eipä olisi tullut mieleen! Koitan nyt välttää liikaa istumista, venytellä ahkerasti pakaroita ja lonkankoukistajia ja vahvistaa lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia.

Yöunet ovat edelleen täyttä kultaa. Noin suurinpiirtein puoli kymmenestä illalla puoli kahdeksaan aamulla. Uskomatonta, tiedän! Ajattelenkin, että kaikki muut pienet vaivat tai vastoinkäymiset ovat täysin yhdentekeviä, kunhan vain on unta. Niin ihanaa, ettei oikein uskalla ääneen sanoakaan. Yösyötöt ovat jääneet lähes poikkeuksetta kokonaan pois. Mutta niin on rintaruokailu noin muutenkin.

Kaksikuisena iloitsin (täys)imetyksen onnistumisesta ja painokontrollien vähenemisestä, vaikka Tredjen paino jatkoi vaatimatonta nousuaan huolestuttavan hitaasti. Kolmikuisena tuskailtiin hiipuvaa painonnousua, tehostettiin jälleen imetystä ja tartuttiin lopulta korvikepulloon. Imetys on nyt hiipumassa vauhdilla, kuten pelkäsinkin, sillä korvikeannokset vähentävät rytinällä maidontilausta, johon kroppani reagoi salamana laittamalla hanat kiinni.

Nyt vauvan paino on kuitenkin lähtenyt turvallisesti nousuun, ja se on tärkeintä, vaikka koville ottaa (minulla) välillä. Yritän ylläpitää maidontuotantoa niin, että vähäinenkin osittaisimetys pysyisi mahdollisena. Ja tiedän, että vanhemmuuteni ei riipu vauvani ruokinnasta. Äitiys on paljon muutakin kuin rintamaitoa. Pakko uskoa, kun itse niin kirjoitin.

Niin ja mikä tärkeintä, nelikuinen vauvamme on siis edelleen tosi ihana pieni ihminen. Meidän kulta.

- Suzie Q

Ihan kiva päivä hei

Ilmeeni päivän päätteeksi.

Tämä kirjoitus on kirjoitettu tänään useammassa erässä. Sille on syynsä. (Kursiivilla kirjatut kommentit lisätty illalla huutonaurun saattelemana.)

Klo 9.30: 

(Tässä aamun alkuperäisessä aloituksessa perhearkeen lomilta palannut kotiäiti tunnelmoi tyytyväisenä kahvikuppi kädessä hiljaisessa talossa, puhkuu intoa ja suunnitelmia syksyn varalle.)

Tänään alkoi arki. Mies, Heppu ja Tyty puskettu onnellisesti ulos ulko-ovesta. Tredje nukkuu yhä aamukuuden syötön ansiosta. Kahvi on kuumaa ja sitä on riittävästi.

Heppu kysyi aamulla epäilevästi, että ”teettekö te niinkun mitään töitä”. Selitin jämptisti, että Mies kyllä hoitaa leiviskänsä taas nyt loman loputtua ihan normaalisti ja että minun työni nyt äitiysvapaan ajan on hoitaa vauvaa. Lisäsin kyllä, että se on tosi tylsää ja me vaan käydään koko ajan neuvolassa. Ettei kotielämä äidin kanssa vaan alkaisi kiinnostaa muitakin.

Rakastan listoja ja suunnitelmia. Ja jopa aikatauluja, pakko myöntää. Pääni ja puhelimeni pursuilevatkin tällä hetkellä kaikenlaisia ostoslistoja, siivous-to-do-listoja, jumppalukujärjestyksiä ja muita (näennäisesti) arkea ryhdistäviä bullet pointteja. Koitan olla ahmimatta tapani mukaan liikaa kerralla - pari hoidettavaa asiaa per päivä on ihan hyvä startti.

Ja nyt Tredje huhuileekin jo! 😊 (Huom. hymynaamakin oikein laitettu, ilmeisesti on kovasti hymyilyttänyt vielä tässä vaiheessa)

Klo 12.30: 

(Tässä äiti istahtaa sohvalle syöttämään nuorimmaistaan ja ajatukset eksyvät päiväkodissa oleviin isoveljeen ja -siskoon. Syyllisyyden pisto sydämessä - kuuluisiko kaikkien lasten sittenkin olla luonani kotona? - NOT! Tyty ja Heppu ovat siis nyt äitiyslomani aikana 25 tuntia viikossa päiväkodissa, mikä on meille sopiva ratkaisu.)

Sydän on sykkyrällä Hepun puolesta. "Viskarivuosi" alkaa tänään paljolti muuttuneessa ryhmässä, jossa tänä vuonna myös eskarilaiset ovat mukana. Paras kaveri vaihtoi vuoden nuorempana toiseen ryhmään, mutta pojat näkevät toisensa onneksi pihaleikeissä. Mitenköhän Heppu pärjäilee ”isojen” kanssa?

…

Klo 16.30 

(Tässä totaalisen ryytynyt äiti istuu sillä samalla sohvalla, valmiina heittämään hanskat tiskiin tämän yhden päivän perusteella.)

Voi v***u mikä noutokeikka sanon minä. Tredje märisi menomatkasta päiväkodille n. 300 metriä, jonka jälkeen huusi n. 400 metriä, imetin bussipysäkillä (ihanaa! NOT), jonka jälkeen märinä jatkui viimeiset 300 metriä päiväkodin pihalle yltyäkseen jälleen huudoksi juuri, kun Heppu ja Tyty syöksyivät kaulaani ensimmäisen hoitopäivän jäljiltä. Esittäydyin hiki valuen uusille hoitajille ja vetäydyin koko pesueeni kanssa sisälle lähimpään tuoliin imettämään. No eipä auttanut, vaan Tredje jatkoi punarinkulaisine silmineen huutoa bussipysäkille asti. Bussissa huuto maagisesti lakkasi hetkeksi - jatkuakseen puolentoista minuutin ja kahden pysäkinvälin jälkeen jälleen kotipysäkillämme. Loppumetrit kotiin kuljettiin minun kantaessa hysteeristä Tredjeä sylissä, Tytyn työntäessä vaunuja ja Hepun kirmatessa jossain edellä kallioiden ja pusikoiden keskellä kiipeillen.

En hae lapsia enää ikinä, en ota vauvaa mukaan mihinkään enää ikinä, en poistu kotoa enää ikinä. Kaikki päiväkodilla tuijotti että mikä tota muijaa ja sen vauvaa oikein vaivaa. Miksei vauva voi olla tyytyväinen tuota yhtä pirun puolituntista, mikä noutoon menee, vaikka olen imettänyt sitä koko päivän?

Klo 17.00

(Tässä äiti istuu edelleen sillä samalla sohvalla, edelleen imettämässä, edelleen ryytyneenä.)

Tyty pyörii ympäriinsä vongaten Elsa-mekkoa päälleen. Heppu käy kakalla ja kaipaa pyyhkimisapua. Jossain ihmeen välissä heitin niille välipalaksi pahvikuppeihin hedelmien ja vihannesten paloja - jotain hyötyä himomarttailusta pilkkomis- ja kuorimisurakasta, jonka parissa vietin aamupäivän. 

Klo 18.30 

(Nyt istun yläkerrassa rauhassa läppärin ääressä, kuuntelen Miehen multitaskausta alakerrassa. Tredjen naurunhekottelu kuuluu tänne asti.)

Mies on kotiutunut, koko perhe on ruokittu. Hoksasin juuri, että katos vaan, Tredjellähän taitaa olla kolmen kuukauden ikään tyypillisesti napsahtava tiheän imun kausi. Tiheää todellakin! Taidan suosiolla tyhjentää lupaavasti täyttymään alkaneen kalenterini tältä viikolta. Takaisin perusasioihin: pullaa ja Netflixiä!

Semmoinen päivä. Vauvat ei vissiin (edelleenkään) ole ohjelmoitavissa. Huomenna jatkuu!

- Suzie Q

Isoveli valvoo

Tulin äsken suihkusta ja ripustin pyyhkeitä kuivumaan täällä lomapaikkamme erillisessä saunarakennuksessa, kun Heppu syöksyi paikalle:

"Hei ÄITI, KIIREESTI, Tredjeä pitää nyt tulla imettämään!"

"Okei joo hyvä kun tulit sanomaan", ja jatkoin vielä muutaman sekunnin pyyhkeiden ripustamista narulle.

"Hei ÄITI! Ei nyt voi KÄRSIVÄLLISESTI TEHDÄ mitään, täytyy IMETTÄÄ!"

Ja vielä kipittäessään edelläni nurmikon yli kohti mökkiä:

"Imetys on tärkeää!"

Oma imetystukihenkilöni. 💛

- Suzie Q

Syön vaan tän pihvini loppuun ja juoksen sitten kotiin häpeämään

O-ou. Vaatiikohan hän kohta äitiään "esittelemään ruumiinnesteitä valuvia ulokkeitaan" (lainaus Aunen fb-kommenttiketjusta)?

Voihan Aune. Siis turkulainen ravintola, joka tällä viikolla kiehautti some-sopan yli äyräidensä ilmoittamalla Facebook-sivullaan, että jatkossa asiakkaiden on soveliainta imettää vauvojaan vain erillisessä wc-tilojen yhteydessä olevassa imetyskopissa. Oi voi. Elämmekö todella vuotta 2017 ja maana Suomi? 

En ole mikään erityinen imetysintoilija. Imetyshän on lähinnä vauvan syöttämistä, minkä ei luulisi lähtökohtaisesti aiheuttavan erityisempiä intohimoja. Mutta todellakin haluan voida käydä ravintoloissa ja kahviloissa perheeni ja ystävieni kanssa, ja yksinkin, tänäkin aikana elämästäni, jolloin minulla kulkee rintaruokittava vauva mukanani. Enkä suostu kokemaan häpeää tai pyytelemään anteeksi sitä, että hoidan jälkeläistäni myös "julkisesti".

Pystyn hoitamaan vauvan syötön tarvittaessa hyvinkin huomaamattomasti ja tyylikkäästi. Käytän ilman muuta pelisilmää imetyspaikoissa- ja tilanteissa siinä määrin kuin se on mahdollista. Jos jotakuta toista ruokailijaa vauvan hiljainen ja huomaamaton rintaruokailu häiritsee, on se hänen ongelmansa, ei minun tai lapseni. En minäkään tee ongelmaa kaikenmaailman ryystäjistä, haisuleista tai muista mörökölleistä, joita naapuripöytään sattuu ruokaseuraksi osumaan.

Kokonaan toinen asia on, kannattaako kaikentyyppisiin ravintoloihin ottaa vauvaa ylipäänsä mukaan. En veisi vauvaa finediningiin enkä baariin. En tiedä millainen ravintola tämä Aune on, enkä tiedä viihtyisinkö siellä itse vauvan kanssa. Mutta saako ravintolaan äitinsä mukana mahdollisesti tuleva vauva maitonsa rinnasta vai pullosta, ei ymmärrykselläni voi millään olla oleellista. 

Jokainen ravintola tietenkin valitsee itse asiakaskohderyhmänsä. Ei jossain Savoyssakaan käsittääkseni ole leikkipaikkaa tai imetyshuonetta, eikä se ole kenellekään ongelma. Nyt, kun Aune on järjestänyt erillisen tilan imetystä varten, hehän itse asiassa oikein profiloituvat vauvaystävälliseksi ravintolaksi - mahtoikohan se olla tarkoitus? Ongelmallista tässä on mielestäni ennenkaikkea se, että tekee imetyksen soveliaisuudesta  (??) Facebook-julkaisun, jonka kommenttiketju pidetään moderoimattomana ja avoimena syrjintää ja törkyä tihkuvalle misogyyniselle puheelle. 

Ravintolassa syödään. Pienimmät ihmiset syövät maitoa äitinsä rinnalta. Jos joku asiakas ei kestä kaikenikäisten, myös nuorimpien, ihmisten ruokailua, kannattaa syödä ravintolan sijaan kotona. Onko imetyksessä ongelmana mahdollinen hetkellinen vilaus paljasta ihoa? Ajatus siitä, että ihmisvauva syö ihmisenmaitoa ihmisrinnasta? Vai mikä asiassa kirvoittaa tuollaista kyseisen kommenttiketjun kaltaista virtuaalista oksennusta aikuisista ihmisistä?

- Suzie Q

Maha täyteen maitoa

Nyt uskallan jo vähän tuulettaa: tällä kertaa vauvan imetys on onnistumassa toiveideni mukaisesti. Tredjen paino nousee, pelkällä rintamaidolla, hitaasti mutta vakaasti. Kasvu on hiukan niukkaa, mutta täysin riittävää. Uskomatonta!

Heppua imetin nelikuiseksi, eikä rintamaidon osuus ravinnosta ollut missään vaiheessa tuskin edes puolta kaikesta maidosta. Jokainen imetyskerta ensimmäisestä viimeiseen sattui. Pilasin pysyvästi poskihampaistani kiilteet noiden kuukausien aikana, koska en selvinnyt syötöistä muutoin kuin kirjaimellisesti hammasta puremalla. Luulin, että imetys sattuu kaikilla, ja että kipua vain kuuluu sietää. Kierre oli valmis, kun kipu esti herumista ja jatkuva korvikkeen anto vähensi maidontilausta rinnoista, jolloin maidontuotanto nopeasti hiipui.

Jokainen imetyskerta päättyi riittämättömyyden tunteeseen, että ”anteeksi lapseni, et taaskaan saanut tarpeeksi syödäksesi, mutta en kestä tätä kipua enempää ja minun on pakko luovuttaa”. Kuka kestää tuollaista fiilistä 8-12 kertaa vuorokaudessa viikko ja kuukausi toisensa jälkeen? Ei kukaan. Siksi suljin tissibaarin lopullisesti neljän kuukauden jälkeen. Heppu ei ”pyytänyt” rintaa kertaakaan, hän oli tuohon mennessä jo tottunut pullosyöttöihin ja muuhun jatkuvaan sylittelyyn ja hellyyteen muutoin kuin rinnan muodossa.

Tytyn kanssa halusin vielä lujemmin onnistua, kun tunnistin jo, miten syvän pettymyksen aiempi ei-odotusten-mukaan-mennyt imetyskokemus oli minuun jättänyt. Haasteena vastasyntyneen imetykselle tällä kertaa oli enemmänkin se, että hoidettavana oli myöskin puolitoistavuotias Heppu. En syönyt enkä juonut tarpeeksi alkuviikkoina, mikä tuon kesän helteillä oli todellakin virhe. Alkuvaikeuksien jälkeen täysimetin Tytyä muutaman kuukauden, kunnes nelikuisneuvolassa paino ei ollut noussut lainkaan ja imetyksen tehostamiseen opastamisen sijaan meille lyötiin vellipurkit kouraan. Jatkoin osittaisimetyksellä puolivuotiaaksi asti, jolloin lopetin. Kaikki tai ei mitään, you know?

Luulen, että ne äidit, joilla imetys sujuu helpommin, eivät voi millään aidosti ymmärtää, miten syvissä vesissä näissä tuntemuksissa kahlataan silloin, kun kaikki menee pieleen. En tarkoita ajattelevani, että toiset vain laittavat rintansa vauvan suuhun ja sieltä tulee kermaa, joka kasvattaa vauvaa kilon kuussa, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Kaikkien ei tarvitse jatkuvasti hioa imuotetta, korjailla asentoja, litkiä imetysteetä, huolehtia herumisesta, säätää rintakumien kanssa, rasvata rinnanpäitä, imettää viikosta toiseen kolmen vartin välein ja silti pelätä punnituksia.

Taistelemisen arvoista tämä touhu kuitenkin on, jos sen kokee itselleen tärkeäksi. Avainsana on itselleen tärkeäksi. Vaikka imetyspuritaanit ehkä tästä mielipiteestä kivittävätkin, niin vauva kyllä pärjää korvikkeellakin, jos on tarvis. Ei Heppukaan ihan pahasti kieroon kasvanut ole, vaikka saikin litratolkulla NANnia jo synnäriltä asti. Se oli silloin, ja nyt on nyt. Korvaamatonta minulle nyt on se tunne, kun Tredje irroittautuu itse kylläisenä rinnasta ja vaipuu pää takakenossa uneen maidot suupielestä valuen. Terapiaa.

Ja sinulle, joka tuskailet imetyshaasteiden tai maidon riittävyyden kanssa: Osittaisimetys on imetystä. Jokainen pisara rintamaitoa on hyväksi vauvalle. Sinun vanhemmuutesi ei riipu vauvasi ruokinnasta. Äitiys on paljon muutakin kuin rintamaitoa. Tsemppiä meille!

- Suzie Q

Maitohommissa

Tredjen paino ei ole noussut ihan toivotunlaisesti, jonka takia tässä on viime päivien ajan vietetty niinsanotusti tehostettua meijerielämää. Välillä meinaa usko loppua, että rintamaito tällä(kään) kertaa riittäisi, mutta parhaani yritän. Edelliset imetykset ovat olleet tasapainoilua osittaisimetyksen ja korvikkeen kanssa, joten itseluottamus omaan maidontuotantoon ei ole se kaikkein kovin.

Esimerkkivuorokautena eli viime lauantaina maitomonsterimme viihtyi rinnalla seuraavasti: (kellonajat ovat syöttöjen aloitusaikoja, syötöt ovat olleet n. 15-45min pitkiä)

03.30
07.30
08.45
09.30
12.00
13.50
15.15
16.00
17.50
18.30
18.45 pullomaito 30ml
21.45
23.10
(jonka jälkeen yöllä seuraavan vuorokauden puolella kolme syöttöä ennen seuraavan aamun ensimmäistä)

Imetystukimateriaaleissa sanotaan, että "pikkuvauva voi syödä kolmen, neljän tunnin välein TAI kolme, neljä kertaa tunnissa TAI kolme-neljä tuntia yhteen mittaan." Ja että kaikki edellämainittu on normaalia. Näillä mennään siis! Perjantaina seuraava punnitus.

- Suzie Q