Jättäkää ne ikäerot rauhaan

Toisella ikää vuosi ja viisi kuukautta, toisella viisi päivää.

Helsingin Sanomat kirjoitti männäviikolla, kuinka lasten ikäeron pitäisi olla vähintään kaksi ja puoli vuotta. Tai muuten kaikki on pilalla. No, tämänkin asian siis mokasin. Ihan väärin synnytetty.

Pardon my French, mutta voi perse miten vaikeaksi tämä perheen perustaminen onkaan meeedian edustamassa julkisessa keskustelussa tehty. Tuntuu, että lähes joka viikko saa lukea kuinka on äidiksi liian nuori, liian vanha, liian koulutettu, liian kouluttamaton, liikaa töissä, liian vähän töissä, liian sitä tai ainakin liian tätä. Ja ainakin on liian vähän lapsia, liikaa lapsia, liikaa päivähoitoa, liian vähän päivähoitoa, liikaa harrastuksia, liian vähän harrastuksia. Niin että vielä siitäkin jaksetaan nyt sormella osoitella, millä ikäerolla muksut perheisiin syntyvät? Kyllä, meni tunteisiin.

Hepulla ja Tytyllä on ikäeroa vuosi, viisi kuukautta ja kaksi viikkoa. Tytyllä ja Tredjellä on ikäeroa kuusi päivää alle kolme vuotta. En tiedä muista ikäeroista, etenkään "klassisesta" palttiarallaa kahden vuoden ikäerosta, mutta kaipa nyt on selvää, että jokaisessa ikäerovariaatiossa on omat plussansa ja miinuksensa. Huutelen kuitenkin sen verran, että enpä kadehdi yhtään niitä, joilla on se kaks vee ja risat sitä ikäeroa. Näyttää ulospäin siltä, että siinä vasta rankan laakin saakin, kun orastavaan uhmaan isketään päälle suojelusta ja äitiä 24/7  kaipaava vastasyntynyt.

Jos sisarusten välinen ikäero on sekin jälleen jotain, jota pitäisi viranomaistahoja varten laskelmoida ja optimoida, menee perhe-elämän "tukeminen" yhteiskunnalta jo holhoamisen puolelle. Kai nyt järkikin sanoo, että jos vanhemmuuden ja arjen voimavarat ja tukiverkot ovat vähäiset tai asiaan liittyy omalla kohdalla terveydellisiä riskejä, ei muksuja kannata tehtailla ainakaan montaa eikä ainakaan putkeen. Mut hei kamoon! Tässä asiassa jos jossain, on jokikisen perheen tilanne uniikki ja omanlaisensa.

Joku miettii ovatko isovanhemmat enää viiden vuoden päästä jaksavina läheisinä mukana arjessa. Toinen pohtii, ehtiikö kohtua runnova endometrioosi pahentua jälleen liiaksi, jos pikkusisarukselle ei anneta vihreää valoa mahdollisimman pian esikoisen jälkeen. Kolmas pohtii salliiko oma urakehitys toisenkin poissaolon, vai olisiko parempi pysyä poissa kertalaakista hetki pidempään. Neljännellä ei ole työtä johon palata, ja ajatus pikkusisaruksesta tuntuu siksi ajoitukseltaan parhaalta kaikkien muidenkin ei-niin-hyvien vaihtoehtojen keskellä.

Viides ei kestä ajatusta pikkulapsivuosien jatkumisesta pitkälle omaan nelikymppisyyteen asti. Kuudes ei voi uskoa todeksi lottovoiton epätodennäköisyydellä raskaustestiin piirtyviä tuplaviivoja, kun esikoista saatiin yrittää vähintään toista vuotta. Seitsemäs miettii, että tämä ikäeroasia on oikeastaan minun ja puolisoni välinen asia, ja se mikä meistä tuntuu hyvältä, ei oikeastaan ole neuvolan tai muiden huolestujien asia ottaa valistusagendalleen. Kahdeksas ymmärtää, että loppujen lopuksi lapsia saadaan eikä kalenteri kädessä tehdä.

Peace! Ihan jees, että meidän perheessä on enää yksi lapsi vaipoissa. Se on yksi kolmen vuoden ikäeron plussapuolista.

- Suzie Q


Kuva: Anna Dammert

Aiemmin aiheesta:
Ihana kamala (pieni) ikäero
Siskot ja niiden veli

Siskot ja niiden veli

Yksi parhaista jutuista kolmen lapsen äitiydessä on päästä seuraamaan sisarussuhteiden kehittymistä. Kirjoitin aiemmin Hepun ja Tytyn pienestä ikäerosta, ja nyt Tredjen synnyttyä on kiinnostavaa tutkailla, millainen keskinäinen dynamiikka kolmikollemme on kehittymässä, kun he kaikki ovat vielä pieniä.

Kun Tyty syntyi, Hepulla kesti lähes vuosi (!) ennenkuin hän alkoi kiinnittää Tytyn olemassaoloon mitään varsinaista huomiota. Tuore isoveli ei ollut millään lailla mustasukkainen tai aggressiivinen - hänelle pikkusiskon ilmaantuminen oli vastaava kokemus kuin kotiimme olisi roudattu uusi huonekasvi. Heppu kiersi Tytyn kaukaa ja jatkoi omia hyviksi havaittuja puuhiaan tyytyväisenä.

Siitä eteenpäin, kun Tyty oli noin puolitoistavuotias ja Heppu täytti kolme, he ovatkin sitten olleet kuin paita ja peppu. Ja usein myös ne klassiset kissa ja koira: kiistatilanteita riittää, kun vauhti ja tekemisen määrä on kova. Välillä nyrkit viuhuvat ja märinää piisaa, mutta ehdottomasti tappelua enemmän on yhteisiä leikkejä, naurua, ihme rehaamista iloa ja jopa huolenpitoa toisesta. Mielestäni Tredjen liittyminen perheeseen ei ole vielä muuttanut isompien sisarusten välistä suhdetta. He ovat tiivis parivaljakko, jonka väliin ei vauvalla ole tulemista.

Tyty ei enää ole perheen kuopus, vaan keskimmäisenä lapsena nyt sekä isosisko että pikkusisko. Isosiskous sopii Tytylle kuin nenä päähän: hän diggailee vauvasta aidosti ja hoivaa söpöstellen perheen pienintä mielellään. Heppu on nyt isoveli tuplasti, ja vähitellen pieninkin pikkusisko on alkanut veljeä kiinnostaa. On tosi liikuttavaa, kun Heppu lepertelee Tredjelle, tarttuu vauvaa käsistä ja vispaa niitä - aavistuksen liian kovaa toki. Heppua harmittaa välillä, kun Tyty saa Tredjen häntä useammin nauramaan.

Itselläni ei ole omaa kokemusta lapsuuden sisaruussuhteista, joten kaikki tämä on minulle uutta ja ihmeellistä tarkkailtavaa. On jännä miettiä, millaisia vaiheita lasteni välisiin suhteisiin tulee eri ikävaiheissa mahtumaan. Miten homma toimii, kun he ovat 7v, 5v ja 2v? Tai vaikkapa kouluiässä 13v, 11v ja 8v? Tai teineinä 17v, 15v ja 12v? Tässä vaiheessa valuu kylmä hiki jo pelkästä ajatuksesta! 😅

- Suzie Q


Kuva: Anna Dammert

Kaksin yhden lapsen kanssa

Kävin Hepun kanssa poliiseja ihmettelemässä, ihan kahdestaan.

Heppu sai valita, mitä haluaisi tehdä Miehen kanssa tänään. Poika valitsi uimahallireissun ja sushia ruuaksi. Tyty pääsee seuraavana lauantaina omalle isi-reissulleen. Hänkin valitsi (tietysti) uimahallin, mutta ruuaksi (tietysti) lihapullia ja ranskalaisia.

Puolentoista vuoden ikäero on johtanut vähän väistämättäkin siihen, että tämä kaksikko on aina kulkenut ja yhä kulkee yhtenä yksikkönä kaikkialle. Miksi turhaan keksiä ”omia” juttuja, kun lasten intressit ovat niin yhtenevät vielä tässä vaiheessa? On toki muitakin syitä kuin pieni ikäero ja käytännön helppous: Heppu ja Tyty haluavat aina tehdä kaiken yhdessä. Kun esimerkiksi molempien kummit yrittävät välillä järjestää ”omaa kivaa” kummilapselleen, kummilapsen hartain toive kuuluu, että ”saako sisko/velikin tulla mukaan”.

Nyt lasten kasvaessa voisi välillä kiinnittää huomiota siihenkin, että minulla ja Miehellä kummallakin olisi välillä jokaisen lapsen kanssa kahdenkeskistä aikaa. Ehkä he eivät ole osanneet kaivata sitä, koska eivät tiedä mistä ovat jääneet paitsi? Enkä tarkoita mitään ”laatuaikaa”, vaan ihan vaan arkista hengailua.

Kahdenkeskisen ajan ei tietenkään tarvitse olla uimahallireissuja tai sushiravintolassa käyntejä. Junarataleikki tai kirjanlukukin riittää. Tai yhteinen kokkailu tai keinuminen. Mutta välillä tekee hyvää hypätä niihin speedoihinkin. Ja Tyty ei tykkää sushista, joten siksi pääsee halvemmalla helpommalla, kun vie nigirien ääreen pelkästään Hepun.

Heppu ja Mies kyllä pyöräilevät välillä kaksistaan lähikauppaan, koska Tytyn pyöräily on vielä… noh… hiukan työlästä. Minä otan Hepun välillä seuraksi omille kauppakäynneilleni, koska Tytyn kanssa kaupassakäynti on vielä… noh… hiukan raskasta. Tai ainakin uhmantäyteistä ja hasardia.

Me viihdymme useimmiten koko porukka hyvin yhdessä - myös siksi, että se on minulle ja Miehelle yhteistä aikaa. Tällä mennään, niin kauan kuin se toimii. Luulen nimittäin, että meillä on joka tapauksessa useamman vuoden syventävät pakko-opinnot vielä edessä siinä, miten aikaa ja huomiota riittäisi tasapuolisesti jokaiselle lapselle. Sitä ehtii opetella.

- Suzie Q

Millaista on elämä kolmen lapsen kanssa? Ensimmäinen vuosi, ensimmäinen neljännes.

Se olisi kuulkaa vauvavuoden ensimmäinen kvartaali jo paketissa: Tredje täyttää huomenna kolme kuukautta. Tuskailin ennen vauvan syntymää, millaista elämä kolmen lapsen kanssa tulisi olemaan. Q1-raporttina voi nyt vastasyntyneen, uhmaikäisen ja leikki-ikäisen kanssa vietetyistä kuukausista todeta ainakin seuraavaa:

Kesä on paras aika pikkuvauvalle. Etenkin Suomen kesä. Sopivan viileää ja silti riittävän lämmintä yleiseen ulkona hengailuun yhdessä isompien lasten kanssa - ja vauvan syöttämiseen missä vaan.

Päiväkoti on synnyttäneen äidin lapsivuodeajan paras ystävä. Surutta isommat lapset päiväkotiin, kun äiti on kotona vastasyntyneen kanssa. Tämä ei ole oikea hetki leikkiä supermutsia.

Isyysloma on tehty käytettäväksi. Myös kolmannen kerran. Ja pidä ne isommat lapset silti päiväkodissa.

Isosisarukset ovat parasta viihdettä vauvalle. Tredje on jo ihan pariviikkoisesta tunnistanut isosisarukset ja viihtynyt heidän läheisyydessä. Etenkin Tytyn seura ja höpöttelyt saavat huimat hymyt pikkusiskon kasvoille.

Kolme vuotta isompaan sisarukseen on toimiva ikäero. Tyty on omatoiminen, kulkee jo isoveljen leikeissä leikkikaverina mukana, ja silti tarpeeksi pieni innostumaan vauvan jutuista. Hän kyllä myös uhmaa raivolla ja kaikki on "ei", mutta tällaistapa tämä on ollut jo 2-vuotiaasta asti.

Syliä riittää kyllä kaikille. Eihän ne isommat enää edes tule syliin kuin pyytämällä.

Takapiha on paras lapsiperhevaruste. Ovi auki = päivän ohjelma, ulkoilu ja virikkeet, kun itse istut liimaantuneena sohvaan vauvan kanssa.

Imetys yhdistää. Taasko sä imetät -kysymykset isommilta lapsilta on helpompi kestää, kun näet heidänkin nostavan paitojaan ja rintaruokkivan pehmolelujaan.

Tila-auto kannattaa. Ei harmita siirtyä itkevän vauvan perässä sinne takapenkille turvaistuimen ja turvakaukalon viereen, kun ahterillesi on käytössä kokonainen normaalilevyinen penkki.

Virkamiehen pitkä kesäloma plus isyysloman jatko. Heti Tredjen synnyttyä maistoimme alkukesän ajan kyllä hetken arkea, mutta se kului minun ja vauvan osalta imetyskuplassa sohvannurkassa. Sen jälkeen olemme porsastelleet muhkeat 7 viikkoa perheen yhteistä lomaa. Varsinaista arkea opettelemme vasta ensi viikosta alkaen. Gulp.

Minne aika katoaa? Perusfiilis koko ajan. Klisee, koska se on totta.

Kolmas kerta toden sanoo? Ensimmäisen vauvan kanssa newborn-aika meni spennatessa. Toinen meni sumussa. Tämä kolmas kerta elämää vastasyntyneen kanssa vaikuttaisi vilahtaneen ohi aika hyvässä boogiessa.

Katsotaanpa, miten homma toimii kolmen kanssa, kun arki alkaa, Tredje kasvaa ja Tyty ja Heppu palaavat lomilta päiväkotiin. Seuraava osavuosikatsaus kolmen kuukauden päästä!

- Suzie Q


Kuva: Pixabay

Ihana kamala (pieni) ikäero

Hepulla ja Tytyllä on ikäeroa himpun vajaat puolitoista vuotta. Meillä oli omat syymme antaa jo Hepun vauvavuoden aikana uuden raskauden alkamiselle mahdollisuus, mutta yllätyimme silti, kuinka pikaisesti Tyty ilmoitti tulostaan. Ajatus kahdesta samanaikaisesta vaippaikäisestä huimasi tuolloin hetken, mutta ei pahasti. Ja Heppuhan tuntui lopulta valtavan isolta pojalta pikkusiskon syntyessä!

No miten meni, noin niinku omasta mielestä? Nyt kun jälkikäteen katson valokuvia ja videopätkiä elämästämme kahden alle 2-vuotiaan kanssa, ymmärrän miksi meille toivoteltiin tsemppiä, voimia ja jaksamista niin innokkaasti ja sellainen säälivä outo ilme kasvoilla. Heppuhan oli täysin vaipoissa, ei puhunut sanaakaan vielä "oikein" eikä ollut valveilla ollessaan hetkeäkään toimettomana. Ja Tyty roikkui minussa kiinni kuin pikkuapina, herkästi milloin mitäkin hätäänsä nyyhkyttäen ja nukkuen niitä seitsemänminuutin sylipäikkäreitään.

Eikä se vauva-taapero-kombon ensimmäinen puoli vuotta edes ollut paha, vaan ne seuraavat kuusi kuukautta. Tässä viimeisen viiden vuoden lastenhoitorallissa on tuo kyseinen kevät jäänyt mieleeni sumuisimpana ja ahdistavimpana osana koko vanhemmuuden tähänastista polkuani. Se aika, kun Tytyllä oli ikää 7-12kk ja Hepulla kahdesta kahteen puoleen vuotta oli yksinkertaisesti liikaa. En suosittele, paitsi jos saa kicksit överitarkkojen rutiinien, jatkuvan sotkuruokailujälkien siivoamisen ja kieltojen ja ohjeiden papukaijamaisen toistelun täyttämästä elämästä. Olin väsynyt ja turhautunut, hukassa ja ahdistunut.

Toki tähän valitusvirteen sekoittuu jo suurta sankarimuistelohenkeä ja taisteluarpien kiillotteluakin. Silti olen huomannut tärkeäksi tunnustaa edes itselleni näin jälkikäteen, että rankkaa oli. En sitä silloin ihan hoksannut - sehän oli elämää ja lapset tietenkin ihania - mutta se oli rankkaa. Ja on ihan ok myöntää, että se kuormitti liikaa ja siitä piti päästä työelämään toipumaan. Surullista ylikuormituksessa oli se, että kesti melkein vuoden ennen kuin pystyin aidosti taas nauttimaan omien lasteni seurasta "suorittamatta".

Sitäkin suuremmalla ilolla ja helpotuksella seuraan nyt 3-vuotiaan Tytyn ja kohta 5-vuotiaan Hepun sisaruutta, ystävyyttä ja yhteispeliä. Lapset ovat hyvin erilaisia persoonia ja heillä on keskenään melko erityyppiset suosikkitekemiset ja kiinnostuksenkohteet, mutta sen ylikin he kaikista mieluiten tekevät asiat kimpassa toistensa kanssa ja viettävät aikaa yhdessä. Kumpikin opettaa toistaan ja haluaa kertoa parhaat jutut aina ensimmäisenä toiselle. Toki Heppu ja Tyty nahistelevatkin, välillä huutoon ja mäiskeeseen asti, mutta useimmiten myös sopivat riitansa suosiolla, jotta saavat yhteiset touhunsa jatkumaan.

Luulen, että Hepulla ja Tytyllä on meneillään pienen ikäeron sisaruussuhteen "kulta-aika", josta todellakin kannattaa vanhempina nyt nauttia. Veikkaan, että kouluikään päästäessä sisarusten polut hiukan eriytyvät, koska tyttöjutut vs poikajutut ja ekaluokkalaiset vs kolmosluokkalaiset ja niin edelleen. Sen jälkeen esiteiniys ja murrosikä tekevät todennäköisesti selvää yhteispelistä jälleen useammaksi vuodeksi.

Lapsilla on kalenterivuosina kahden vuoden ikäero, eli eskarit, kouluunmenot, riparit ja muut mahdolliset virstanpylväät eivät tule tapahtumaan peräkkäisinä vuosina. Pieni ikäero onkin aidosti pieni vain nyt - ja siitä on vihdoin lupa nauttia.

- Suzie Q

Miten valmistaa sisaruksia vauvan tuloon

Pääsiäispupu toi tämmöiset tuliaiset.

Kerroimme Hepulle ja Tytylle vauvanodotuksesta joskus rv 16 kieppeillä, pari viikkoa ennen kuin kerroin asiasta töissä. Pian tuon jälkeen lapset alkoivat kertoa asiasta innoissaan _kaikille_.

Miten olemme yhdessä valmistautuneet vauvan tuloon? Pinnasänky on koottu, ja sitä on ihmetelty yhdessä lasten kanssa. Olemme lukeneet jonkun verran vauva-aiheisia lastenkirjoja ja koittaneet bongailla bussissa vastasyntyneitä vauvoja vaunuissaan. Olemme myös katsoneet valokuvia, joissa lapset ovat itse vastasyntyneitä.

Hepulle ja Tytylle kaikki vastasyntyneestä puolitoistavuotiaaseen taaperoon asti ovat ”vauvoja”. He kyllä tietävät, että pikkuvauvat itkevät, nukkuvat ja syövät aluksi pelkkää äidinmaitoa sylissä, mutta lapset tuntuvat silti odottavan ensisijaisesti uutta leikkikaveria. Kuumeinen pohdinta on ollut sisaruksilla käynnissä esimerkiksi siitä, mille paikalle ruokapöydässä vauva saa istua.

Muutaman kerran lapset ovat olleet äitiysneuvolakäynneilläkin mukana - kerran, koska heille ei ollut muuta hoitajaa tuoksi ajaksi ja toisen kerran lyhyesti, koska he saivat omat influenssarokotteet kätevästi samalla kertaa. Neuvolakäynti ja erityisesti vauvan sydänäänien kuuntelu teki molempiin suuren vaikutuksen.

Säännöllisin väliajoin jututamme lapsia myös nimipohdintoihin liittyen. Ehdotuksia heiltä tulee kaikkea Kanatuisesta Pormestari Hanttiseen ja Tytyn omaan etunimeen. Sissi ja Maikki taitavat olla eniten oikeita nimiä muistuttaneita ehdotuksia.

Välillä kumpikin on innostunut leikkimään vauvaa. Ehkä leikkisivät muutenkin, vaikkei perheeseen olisikaan vauvaa tulossa. Olen pyrkinyt aina noiden leikkien päätteeksi hehkuttamaan, kuinka ihanaa on että he ovat jo iso tyttö ja iso poika, ja miten kivoja juttuja heidän kanssa voi tehdä koska eivät enää ole vauvoja. Koitan kai alitajuisesti vältellä skenaariota, jossa kohta meillä on yksi oikea ja kaksi ”taantunutta” vauvaa…

Molemmat leikkivät myös välillä, että heillä on omat vauvat masuissa. Paidan alta löytyy useimmiten pehmolelu, uniriepu tai vaatemytty :) Komeat vatsat pystyssä he pyörivät ympäriinsä, toteavat että ”nyt pitää levätä” ja juttelevat siitä, miten vauvoja hoidetaan ja minkä värinen tutti laitetaan suuhun. Voi olla, että isosisarusten into hiukan notkahtaa, kun he aikanaan näkevät liikuntakyvyttömän kitisevän mytyn ensimmäistä kertaa - ja tajuavat, että se jää meille pysyvästi asumaan.

Tyty toivottaa vauvalle melkein joka ilta hyvää yötä ja haluaa usein silittää mahaani. Niitä hetkiä, kun Heppu spontaanisti suukottaa vatsaani tai tapittaa silmiini kysyen ”kuuletko äiti, vauvaa naurattaa”, unohdan tuskin koskaan.

Millaisia kokemuksia teillä on isosisarusten valmistautumisesta tai reaktioista vauvan tuloon?

- Suzie Q