Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolmas lapsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolmas lapsi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Äidiksi kolmatta kertaa


Viikonloppuna innostuimme erään naisporukan dinnerillä pohtimaan, miten toisen tai kolmannen lapsen saaminen eroaa ensimmäisen lapsen saamisesta. Mikä muuttuu äitiydessä, kun perheeseen syntyy lisää lapsia?

Minulle Hepun syntymässä mullistavinta oli ylipäänsä tulla äidiksi. Niinhän se on, että naisen ensimmäisessä synnytyksessä syntyy yhdellä kertaa sekä äiti että lapsi. Oman lapsen saaminen olikin toki jo itsessään ihmeellistä, mutta eniten maailmani nyrjähti siitä, että minusta tuli äiti, ja yhtäkkiä hoidettavanani oli loppuelämän urakka nimeltä vanhemmuus. Vaati pirusti jonkin verran kasvukipuja, että löysin oman tapani olla äiti ja etenkin että löysin tavan säilyttää identiteettini kaikki muut osat äitiyden ohessa.

Nyt Tredjen syntyessä en tule äidiksi enää ensimmäistä kertaa - ja se on minusta ihanaa. Jo toista lastamme eli Tytyä odottaessa ja etenkin hänen synnyttyään oli tosi vapauttavaa keskittyä alusta lähtien itseni sijaan vain vauvaan. Minussa, olotilassani, olomuodossani tai identiteetissäni ei ollut minulla enää juurikaan uutta ihmeteltävää.

Usein kuulee sanottavan, että äidiksi tulo mullistaa koko elämän. Niinhän se mullistaakin, muutamaksi kuukaudeksi, mutta sen jälkeen uusi ”mullistunut” elämä löytää uomansa, joista osa on vanhoja tuttuja ja osa uusia. Nyt myös tiedän, että syntymähetken dramaattisuudesta huolimatta äidiksi ei tulla siinä hetkessä vaan äidiksi kasvetaan. Ei minun tarvitse nytkään olla valmis, tämänkin vauvan kanssa tutustumme rauhassa toisiimme, riittää että pidän hänestä huolta ja ujutan hänet pikkuhiljaa osaksi omaa ja perheeni elämää.

Jokainen vauva, uusi ihminen, on tietenkin ihmeellinen oma olentonsa. On oikeastaan aika huikeaa oivaltaa, ettei sillä ole väliä syntyykö seitsemän vuotta hedelmöityshoitoja läpikäyneen hartaasti odotetuksi esikoiseksi vai puolivahinkona suurperheen pahnanpohjimmaiseksi. Tai johonkin siltä väliltä. Lähtökohta, ensiparkaisu, on kaikille sama.

Pian tulen ensi kertaa äidiksi juuri tälle lapselle. Se on ihmeellistä. Ja ihanaa.

- Suzie Q

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Miten valmistaa sisaruksia vauvan tuloon

Pääsiäispupu toi tämmöiset tuliaiset.

Kerroimme Hepulle ja Tytylle vauvanodotuksesta joskus rv 16 kieppeillä, pari viikkoa ennen kuin kerroin asiasta töissä. Pian tuon jälkeen lapset alkoivat kertoa asiasta innoissaan _kaikille_.

Miten olemme yhdessä valmistautuneet vauvan tuloon? Pinnasänky on koottu, ja sitä on ihmetelty yhdessä lasten kanssa. Olemme lukeneet jonkun verran vauva-aiheisia lastenkirjoja ja koittaneet bongailla bussissa vastasyntyneitä vauvoja vaunuissaan. Olemme myös katsoneet valokuvia, joissa lapset ovat itse vastasyntyneitä.

Hepulle ja Tytylle kaikki vastasyntyneestä puolitoistavuotiaaseen taaperoon asti ovat ”vauvoja”. He kyllä tietävät, että pikkuvauvat itkevät, nukkuvat ja syövät aluksi pelkkää äidinmaitoa sylissä, mutta lapset tuntuvat silti odottavan ensisijaisesti uutta leikkikaveria. Kuumeinen pohdinta on ollut sisaruksilla käynnissä esimerkiksi siitä, mille paikalle ruokapöydässä vauva saa istua.

Muutaman kerran lapset ovat olleet äitiysneuvolakäynneilläkin mukana - kerran, koska heille ei ollut muuta hoitajaa tuoksi ajaksi ja toisen kerran lyhyesti, koska he saivat omat influenssarokotteet kätevästi samalla kertaa. Neuvolakäynti ja erityisesti vauvan sydänäänien kuuntelu teki molempiin suuren vaikutuksen.

Säännöllisin väliajoin jututamme lapsia myös nimipohdintoihin liittyen. Ehdotuksia heiltä tulee kaikkea Kanatuisesta Pormestari Hanttiseen ja Tytyn omaan etunimeen. Sissi ja Maikki taitavat olla eniten oikeita nimiä muistuttaneita ehdotuksia.
Välillä kumpikin on innostunut leikkimään vauvaa. Ehkä leikkisivät muutenkin, vaikkei perheeseen olisikaan vauvaa tulossa. Olen pyrkinyt aina noiden leikkien päätteeksi hehkuttamaan, kuinka ihanaa on että he ovat jo iso tyttö ja iso poika, ja miten kivoja juttuja heidän kanssa voi tehdä koska eivät enää ole vauvoja. Koitan kai alitajuisesti vältellä skenaariota, jossa kohta meillä on yksi oikea ja kaksi ”taantunutta” vauvaa…

Molemmat leikkivät myös välillä, että heillä on omat vauvat masuissa. Paidan alta löytyy useimmiten pehmolelu, uniriepu tai vaatemytty :) Komeat vatsat pystyssä he pyörivät ympäriinsä, toteavat että ”nyt pitää levätä” ja juttelevat siitä, miten vauvoja hoidetaan ja minkä värinen tutti laitetaan suuhun. Voi olla, että isosisarusten into hiukan notkahtaa, kun he aikanaan näkevät liikuntakyvyttömän kitisevän mytyn ensimmäistä kertaa - ja tajuavat, että se jää meille pysyvästi asumaan.

Tyty toivottaa vauvalle melkein joka ilta hyvää yötä ja haluaa usein silittää mahaani. Niitä hetkiä, kun Heppu spontaanisti suukottaa vatsaani tai tapittaa silmiini kysyen ”kuuletko äiti, vauvaa naurattaa”, unohdan tuskin koskaan.

Millaisia kokemuksia teillä on isosisarusten valmistautumisesta tai reaktioista vauvan tuloon?

- Suzie Q

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Miten perheen budjetti kestää kolmannen lapsen?


Huomenna on palkkapäivä. Tralalaa. Tili on ennätyksellisen tyhjä, oikein hävettää miten tässä (taas) näin kävi. Valveutunut perheenäitihän tietenkin säästää viimeisistä varsinaisista palkoistaan ennen vanhempainpäivärahoille putoamista. Not.

Olen mielestäni todella onnekas, sillä saan työnantajaltani äitiyslomani ensimmäisten kolmen kuukauden ajan täyden palkan. En tiedä, kuinka yleistä tämä on nykyään suomalaisissa työehtosopimuksissa, mutta kiitollisena otan vastaan täyden liksan pyykinpesua ja joogailua vastaan. Yhtä kiitollisena otan vastaan kesästä alkaen Kelan ansiosidonnaiset äitiys- ja vanhempainpäivärahat. Hyvinvointiyhteiskunta pistää parastaan: saan hoitaa syntyvää lastamme kotona kuukausitolkulla, ja yhteiskuntamme tukee minua siinä rahallisesti.

Hepun syntyessä meillä oli vähän säästöjä, kerrytettyjä matkakassoja ja ”pahanpäivänvaraa”, joka sitten syötiin hissuksiin nolliin vauvavuoden aikana. Miehen liksa oli tuolloin puolet nykyisestä, koska hänen alalla puolipakollinen matalapalkkainen harjoitteluperiodi osui juuri esikoisen syntymän aikaan. Ennen Tytyn syntymää en ehtinyt yksittäisiä viestinnän keikkaduuneja lukuunottamatta takaisin työelämään ja uuteen vanhempainvapaakauteen rymisteltiin siis kukkarot sangen tyhjinä. Silti rahat riittivät.

Nyt kolmatta kertaa tulojen droppaamisen edessä pohdiskelen että miten ihmeessä ne saatiin riittämään? Asumiskustannuksemme olivat aiemmilla vanhempainvapailla suurinpiirtein samaa luokkaa lainanlyhennyksineen ja vastikkeineen kuin nytkin. Pystyimme toisenkin vauvavuoden aikana matkustamaan - useastikin. Tilasimme printtihesaria päivittäin ja huristelimme säännöllisesti autolla bensoja tai vakuutuskuluja laskeskelematta.

Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Joo-o, mutta mistäs sitä lähtisi tinkimään nyt tälle vuodelle? Pari luksusjuttua on, joista en tingi. Heppu ja Tyty jatkavat päiväkodissa 25h viikkodiilillä. Se maksaa. Meillä käy siivooja joka toinen viikko. Se maksaa. Tulevan vuoden aikana tuskin hankitaan uusia kodinkoneita tai -elektroniikkaa. Harmi, koska läppärimme vetelee viimeisiään. Uusi imurikin olisi kiva. Ja langaton kaiutin yläkertaan.

First world problems: tinkisinkö kampaajakäynneistä vai joogakortista? Ravintolakäynneistä vai matkustamisesta? Panostanko omiin vai lasten vaatteisiin? Pitääkö vääntää kaikki pöperöt itse vai onko Foodora pari kertaa viikossa edelleen okei? Pahin solmu on matkakuume. Juurikin vanhempainvapailla kun kerrankin olisi aikaa reissailuun, mutta siihen ei ole budjettia ilman erikoisjärjestelyjä.

On selvää, että tämä teksti ei käsittele todellista rahapulaa. Sitä, että joutuisi päivittäin miettimään, miten saa lapsensa ruokittua ja vaatetettua. Olen taloudellisesta vapaudestani kiitollinen, ja keskitynkin nyt pohtimaan lähinnä omaa ”ylimääräistä” rahankäyttöäni ja perheemme muokattavissa olevia kulutustottumuksia tulojen pudotessa, kun minun liksani haihtuu vuodeksi. Miten rahat saa fiksusti riittämään vielä yhden vanhempainvapaan ajaksi? Kerro!

- Suzie Q



tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kuinka kolmas lapsi muuttaa elämää



”Tredjen” syntymää tässä odotellaan - nyt on 36. raskausviikko meneillään. Isosisarukset Heppu ja Tyty ovat ihan pähkinöinä vauvan tulosta. Taitavat tosin odottaa enemmänkin uutta leikkikaveria, kuin liikkumatonta önisevää mötkälettä, joka jää kotiimme pysyvästi. Heppu oli aikanaan Tytyn syntyessä itse vasta 1v5kk, joten tämä on hänellekin ensimmäinen varsinainen isoveljeksitulokokemus.

En ole lähtökohtaisesti haaveillut isosta perheestä, joten Tytyn vauva-aikojen jälkeinen vahva tunteeni siitä, että ”yksi puuttuu vielä”, suorastaan hiukan yllätti. Miehen se yllätti varmaan vähän isomminkin 😝 Fiilis tuntui erilaiselta kuin aiemmat niin sanotut vauvakuumeet. Enemmänkin sellaiselta kuin olisi nähnyt väläyksen omaa elämäänsä eteenpäin, ja tiennyt että siihen tulee kuulumaan vielä kolmas muksu. Yhtä ihmeellinen oli myös heti tuplaraitaisen pissatikun jälkeinen vahva tunne siitä, että nyt meidän perhe on valmis.

Kauhunsekaisin ja odottavin fiiliksin tässä mennään. Elämämkoulukirjamme Google antaa hakusanoihin ”kolmas lapsi” kannustavina kärkiosumina mm. keskustelut aiheista ”Kolmas lapsi on virhe monessa perheessä” ja ”Mitä ongelmia kolmas lapsi tuo”. Näitä googlailin alkusyksystä, kun pissatikku näytti positiivista.

Rahat loppuu, autoon ei mahdu, syli ei riitä. Kukaan ei ota kolmea lasta hoitoon. Päiväkotielämä jatkuu vuosikymmenen. Kaikki vaiheet pitää käydä läpi kolmesti. Pilaan urani, ja mies omansa. Lapset kärsii loppuelämänsä huomion puutteesta. Ehkä eniten jännittää se, että joutuuko meidän suht tiivis perhepoppoo kolmannen lapsen myötä jakautumaan jatkossa aina puoliksi, tyyliin isi-ja-”isot-lapset” ja minä-ja-vauva.

Ehkä. Tai sitten kaikki järjestyy. Paljon tuskaisemmat tunnelmat oli nimittäin tasan 3 vuotta sitten, kun piinasin itseäni pohtimalla, miten voin Tytyn syntyessä enää rakastaa Heppua yhtä paljon kuin ennen. Että miten pilaan esikoiseni koko elämän synnyttämällä hänelle pikkusisaruksen. Että miten on mitenkään mahdollista kiintyä useampaan lapseen yhtä vahvasti kuin Heppuun, The Ihmeelliseen Esikoiseen.

On se jännää. Että se rakkauden määrä ei tosiaan ole vakio, josta pitäisi pilkkoa osia. Vaan se tosiaan kerryttää ihan uuden kerroksen jokaisen lapsen syntyessä. Siihen luotan nytkin. Harmi ettei käsiparien tai huomiokyvyn määrä kumuloidu vastaavasti.

Kokemuksia otetaan lämmöllä vastaan! Montako muksua teidän pesueisiin kuuluu? Millaisesta sisarusparvesta itse tulet? Siitä, miten kolmas lapsi oikeasti muuttaa (meidän) elämää, lupaan kirjoittaa lisää myöhemmin.

- Suzie Q