Uusi vuosi! Kaiken pitää (tietenkin) heti muuttua.

Tätä lisää!

Uuden vuoden lupauksia on ollut aikaa lunastaa jo ylenpalttiset yhdeksän päivää. Lapset lupasivat vuonna 2018 pestä hampaat kaksi kertaa päivässä. Ovat joka vuosi tähänkin asti pesseet, joten kaipa se on hyvä lupaus alkaneellekin vuodelle. Itse lupasin tietenkin kaiken mahdollisen terveellisemmistä elämäntavoista itseni kehittämiseen, kirjojen lukemiseen ja kuun noutamiseen taivaalta.

Huushollaamiseen ja lasten kasvatukseenkin liittyviä ryhtiliikkeitä on tietysti luvattu ja tehty, sillä tammikuisia periaatteita, joita toteutaan ylevästi kuun loppuun asti, on ehdottomasti oltava. Niistä myöhemmin. Oma ja muiden terveenä pysyminen, kaikkea hyvää kaikille ja että Trump tai Pohjois-Korea ei pilaa kaikkea kuuluvat myös eri listaan.

Mun oma lista:

1. Haluaisin lukea enemmän kirjoja kuin yhden vuodessa. Olen aloittanut tämän jo kuuntelemalla Bookbeatista äänikirjana Henriikka Rönkkösen mahtavaa Mielikuvituspoikaystävää! Samalla olen pyykännyt, raivannut keittiötä tai lompsinut rantaraitilla Tredjen kanssa.

2. Haluaisin ulkoilla enemmän. Tämä on ikuisuuskysymys, joka ei ratkea sillä, että "no kengät jalkaan ja mene ulos". Tämä ratkeaa sillä, että esimerkiksi ystävien kanssa hengailua (jota saisi myös olla enemmän) sovitaan tapahtuvaksi kahvipöydän sijaan ulkoilma-aktiviteeteissa. Termarit on keksitty!

3. Haluaisin liikkua enemmän. Tämäkään ei ratkea sillä että "no voit hei jumpata siellä kotona". Tätä edesauttaa se, että laitan sporttiaikeet kalenteriin asti ja varmistelen niihin lastenhoidot. Ja tarkennus tähän: haluan liikkua sellaisten lajien parissa, joista diggaan. (Hot) jooga, satunnainen lenkkeily, joku kiva jumppa? Crossfit olisi taas se kingein juttu, mutta katsotaan uskallanko aloittaa pohjalta.

Erinomaista alkanutta vuotta toivottelee:
- Suzie Q

ps. Blogiakin jatkan, ainakin töihin paluuseeni asti. Kirjoitustahti on vaihteleva, kiva että pysytte silti messissä! Bloggailua en halua alkaa "suorittaa", vaan kirjoitan silloin kun ehdin ja haluan :)

Kroppa kuntoon raskauden jälkeen

Äidille hiki, vauvalle uni.

En ole mikään fitness-mamma, mutta haluan olla toimintakykyinen ja kivuton. Jos aiemmin kroppamurheet keskittyivät ulkonäköön, niin nyt ne kyllä pyörivät särkyjen ympärillä. Makselen nyt velkoja loppuraskauden liikkumattomuudestani ja näistä Tredjen ensikuukausien imetysmaratoneista. Selkää särkee, lonkkaa jomottaa. Keskivartalo on täyttä höttöä vailla mitään tukea. Pakko tehdä jotain!

Viime viikolla alkoi tutulla crossfit-salilla äiti-vauva-jumppatunti, jota vetää (ihana ja osaava) valmentaja, joka on itsekin yksivuotiaan äiti, ja siksi ymmärtää ”mammajumpan” lähtökohdat. Siellä me äidit kuulkaa nyt punnerretaan ja kyykätään vauvojen toimiessa lisäpainoina tai köllötellessä leikkimatolla ja nukkuessa. Crossfithan on ihan parasta liikuntaa kelle tahansa monipuolisuutensa takia, ja haaveilen löytäväni tieni vielä omiinkin treeneihin boksille taas uudestaan. Mieskin on ihan hurahtanut wodeihinsa, ja ne runnotaan kalenteriin vaikka väkisin, koska häntä vuosia piinanneet selkäkivut pysyvät crossfitin myötä poissa (!).

Lisäksi perheellisiä hemmotellaan samalla salilla viikonloppuisin myös perhejumpalla, eli koko perheen crossfit-treenillä. Viime sunnuntaina Heppu ja Tyty pomppivat kanihyppyjä, möyrivät karhukävelyä, roikkuivat renkaissa ja köysissä, kiipeilivät puolapuissa ja puubokseilla, kun itse tahkosin burpeita ja rengassoutuja hiki päässä. Tredje möllötteli tyytyväisenä turvakaukalossaan ja ihmetteli ympäröivää vilinää.

Oma asenne liikuntaan vauva-aikana pitää olla sellainen, että on valmis tarttumaan pieniinkiin treenimahdollisuuksiin ja tekemään edes jotain silloin, kun voi. Se on vaikeaa, jos on tottunut siihen, että jumppa on omaa aikaa ns. täydellisissä olosuhteissa, eikä mikään muu kuin alusta loppuun laadukkaasti tehty jumppa ole hyvä suoritus. Haloo. Tuolla logiikalla pikkulapsiaikana ei tule liikuttua ollenkaan.

Vauvajumpan vetäjä sanoi tämän niin hyvin: tehdään kunnolla se, mitä voidaan vallitsevissa olosuhteissa. Eli ei jäädä sohvalle makaamaan odottelemaan sitä täydellistä maailmaa, jossa vihdoin olisi liikunnan aika. Tätä siis yritän opetella! Vaikka yhä parin seuraavankin vuoden ykköstreeni onkin crossfit-tyyliin ”Lapsiperhe-elämä - AMRAP - For quality and minimum rest”.

- Suzie Q

ps. Äitiyslomalaisille tuputetaan aina vaunulenkkeilyä. Joo. Vaunulenkit ovat tällä hetkellä pelkkä haave, sillä Tredje ei todellakaan viihdy vaunukopan pohjalla. Ehkä tilanne muuttuu viimeistään sitten, kun kopan voi vaihtaa kallistettavaan istuinosaan.

Mamma joogaa, mamma ui

Tämä lasketaan liikunnaksi.

Yksi parhaita juttuja äitiysloman alkamisessa on ollut, että olen päässyt päiväsaikaan liikkumaan. Viimeiset kuukaudet töissä olivat niin uuvuttavia, että liikunta jäi minimiin, koska en jaksanut työpäivien jälkeen tehdä yhtään mitään. Viikonloput taas jotakuinkin pyhitin lapsille, jotta heillekin olisi riittänyt joitakin energisempiä hetkiä äidiltä.

Heppua odottaessa kävin paljon uimassa ja vesijuoksemassa (sorry, ei kuvamateriaalia vesijuoksuvyöstä pötsin päällä). Vielä lasketun ajan jälkeisillä viikoilla kävin reippailla kävelylenkeillä metsässä ja rannassa, sillä kaikki liikunta tuntui hyvältä. Tytyä odottaessa kävin loppuun asti pari kertaa viikossa aerobicissa, mm. body pumpissa ja muilla lihaskuntotunneilla. Vika jumppa taisi olla laskettuna päivänä. Että silleen.

Onkos nyt tuntunut urheilulliselta? Joo ei. Suurinpiirtein raskausviikolta 32 alkaen on supistellut kävellessä ja painontunne lantiossa on ollut viikkokausia niin hurja, että ajatuskin jumppatunnista huutonaurattaa värisyttää. Onneksi olen käynyt jonkin verran joogassa - sekä mammajoogatunneilla että muilla Yoga Nordicin lempeämmillä tunneilla. Lisäksi olen käynyt uimassa. Uiminen on jotain niin ihanaa - vatsa ei paina mitään, mihinkään ei satu, kukaan ei huomaa altaassa että olen keskivartalopainotteisesti merkittävän paisunut. I-ha-naa. Uimareissujen haittapuoli on se, että niiden jälkeen menee puoli päivää nukkuessa. Joogan jälkeen riittää parin tunnin päikkärit 😁

Sanotaanpa nyt vaikka niin, että tämän raskauden myötä olen nöyrtynyt myös fyysisesti, ja ymmärtänyt että raskausaikainen ”urheilullisuus” tai minkäänlainen fyysinen reippaus ei taidakaan olla pelkkä asennekysymys. Ymmärrän nyt niitäkin odottavia äitejä, joita piinaavat selkä- ja lantiosäryt, liitoskivut ja muut aktiivista liikkumista rajoittavat vaivat jo varhaisilta raskausviikoilta lähtien. Puhumattakaan ennenaikaisen synnytyksen uhasta tai muusta vakavammasta.

Otetaan iisisti! Hikiliikunnalle on aikaa koko loppuelämä. Vai mitä mieltä olette?

- Suzie Q