Kroppa kuntoon raskauden jälkeen

Äidille hiki, vauvalle uni.

En ole mikään fitness-mamma, mutta haluan olla toimintakykyinen ja kivuton. Jos aiemmin kroppamurheet keskittyivät ulkonäköön, niin nyt ne kyllä pyörivät särkyjen ympärillä. Makselen nyt velkoja loppuraskauden liikkumattomuudestani ja näistä Tredjen ensikuukausien imetysmaratoneista. Selkää särkee, lonkkaa jomottaa. Keskivartalo on täyttä höttöä vailla mitään tukea. Pakko tehdä jotain!

Viime viikolla alkoi tutulla crossfit-salilla äiti-vauva-jumppatunti, jota vetää (ihana ja osaava) valmentaja, joka on itsekin yksivuotiaan äiti, ja siksi ymmärtää ”mammajumpan” lähtökohdat. Siellä me äidit kuulkaa nyt punnerretaan ja kyykätään vauvojen toimiessa lisäpainoina tai köllötellessä leikkimatolla ja nukkuessa. Crossfithan on ihan parasta liikuntaa kelle tahansa monipuolisuutensa takia, ja haaveilen löytäväni tieni vielä omiinkin treeneihin boksille taas uudestaan. Mieskin on ihan hurahtanut wodeihinsa, ja ne runnotaan kalenteriin vaikka väkisin, koska häntä vuosia piinanneet selkäkivut pysyvät crossfitin myötä poissa (!).

Lisäksi perheellisiä hemmotellaan samalla salilla viikonloppuisin myös perhejumpalla, eli koko perheen crossfit-treenillä. Viime sunnuntaina Heppu ja Tyty pomppivat kanihyppyjä, möyrivät karhukävelyä, roikkuivat renkaissa ja köysissä, kiipeilivät puolapuissa ja puubokseilla, kun itse tahkosin burpeita ja rengassoutuja hiki päässä. Tredje möllötteli tyytyväisenä turvakaukalossaan ja ihmetteli ympäröivää vilinää.

Oma asenne liikuntaan vauva-aikana pitää olla sellainen, että on valmis tarttumaan pieniinkiin treenimahdollisuuksiin ja tekemään edes jotain silloin, kun voi. Se on vaikeaa, jos on tottunut siihen, että jumppa on omaa aikaa ns. täydellisissä olosuhteissa, eikä mikään muu kuin alusta loppuun laadukkaasti tehty jumppa ole hyvä suoritus. Haloo. Tuolla logiikalla pikkulapsiaikana ei tule liikuttua ollenkaan.

Vauvajumpan vetäjä sanoi tämän niin hyvin: tehdään kunnolla se, mitä voidaan vallitsevissa olosuhteissa. Eli ei jäädä sohvalle makaamaan odottelemaan sitä täydellistä maailmaa, jossa vihdoin olisi liikunnan aika. Tätä siis yritän opetella! Vaikka yhä parin seuraavankin vuoden ykköstreeni onkin crossfit-tyyliin ”Lapsiperhe-elämä - AMRAP - For quality and minimum rest”.

- Suzie Q

ps. Äitiyslomalaisille tuputetaan aina vaunulenkkeilyä. Joo. Vaunulenkit ovat tällä hetkellä pelkkä haave, sillä Tredje ei todellakaan viihdy vaunukopan pohjalla. Ehkä tilanne muuttuu viimeistään sitten, kun kopan voi vaihtaa kallistettavaan istuinosaan.

Futiskoulun päätös: mitä jäi käteen

Hepun 7-viikkoinen futiskoulu sai eilen päätöksensä. Jo ensimmäisillä treenikerroilla kävi hyvin ilmi, että liikuntaintoa Hepussa riittää, mutta lajivalinta ei ihan täysosumalta vaikuta.

Lähes joka kerralla Heppu on ollut innolla mukana liikuntaleikeissä ja temppuradoissa ym. harjoitteissa. Se oleellinen, eli kiinnostus varsinaiseen pelaamiseen on kuitenkin loistanut poissaolollaan. En yhtään ihmettele, ettei poitsua kiinnosta: enhän itsekään ymmärrä, mitä järkeä on juosta ympäri kenttää yhden pallon perässä 😆

Voiko 4,5-vuotiaalta vaatia, ettei aloitettua harrastusta saa jättää kesken? Minkä verran pitkäjännitteisyyttä tai sitoutumista on kohtuullista odottaa näin pieneltä lapselta? Ei juurikaan, mutta vähän kuitenkin. Mielestäni jo tämän ikäisen on tärkeää oppia, että ihan kaikesta ei voi spontaanisti muuttaa heti mieltään - jos jotain on halunnut tehdä tai kokeilla, ei hommaa jätetä heti ensimmäisestä epäröinnistä kesken.

Kipuilimme tätä keskenjättämisasiaa Miehen kanssa paljon, mutta lopputulos muodostui ihan luontevaksi. Pienellä kannustuksella Heppu osallistui kaikkiin treenikertoihin. Isoäiti valjastettiin useampana kertana treeniyleisöksi ja tiukimmissa paikoissa sovittiin kompromissina, että Heppu menee mukaan alkuleikkeihin, mutta varsinaisen peliosan saa jättää väliin, jos siltä tuntuu.

Nyt Heppu puhuu intoa täynnä, että syksyllä futiskoulu taas jatkuu, ja hän haluaa mennä mukaan. Niinpä niin.

- Suzie Q, ehkä-ei-tuleva-futismutsi

Liikkeelle kolmen lapsen kanssa

Kolmen alle 5-vuotiaan lapsen kanssa liikkuminen ei arjessa onnistu aina pelkällä jalkapatikalla. Tredjen syntymä laittoi meillä vakiintuneet kuviot uusiksi perheen siirtymisissä paikasta a paikkaan b.

Tyty joutui (vihdoin) luopumaan rattaissa istumisesta, sillä istuinosan tilalle vaihdettiin nyt Tredjen myötä vauvankoppa, eli istumapaikkaa Tytylle ei enää ole. Isosisko onkin siirtynyt seisomaan seisomalaudalla, joka on toiminut nyt parin kokeilukerran perusteella hänellekin hyvin. Välillä Tyty haluaa kirmata juoksuun, ja sitten jaksaa taas seistä laudalla. Toimii.

Seisomalautapaikkaa ei nyt ole enää tarjolla Hepulle, jonka osana onkin nyt kävellä silloin, kun polkupyörä ei ole matkassa. Heppu pyöräilee apupyörien kanssa jo sujuvasti, mutta tarvitsee välillä jalkakäytävien kynnysten ylittämisessä ja jyrkissä ylä- tai alamäissä vähän apua. Yhdistelmä vauva vaunuissa + yksi lapsi seisomalaudalla + yksi hasardisti pyöräilevä lapsi on kuumottava yhdistelmä yhden aikuisen handlattavaksi, mutta kaipa sekin tästä lähtee sujumaan.

Potkupyörä oli Hepulla aivan ykkönen parikin kesää, ennen kuin poika siirtyi oikeaan polkupyörään. Tytyä ei pyörähommat ole kiinnostaneet vielä ollenkaan, ei potkupyörällä eikä pikkupolkupyörällä. Pikkupyöränsä kyydissä hän kyllä istuisi työnneltävänä pitkiäkin matkoja, mutta polkemaan neiti prinsessa ei ole tähän mennessä itse ryhtynyt. Lapset on aika erilaisia.

Tälle keväälle hankimme Hepulle ja Tytylle myös potkulaudat, jotka alkuinnostuksen jälkeen lojuvat nyt etupihalla pyörätelineen vieressä. Potkulautoja on tarkoitus ottaa mukaan kesäreissuille, jolloin pyörät eivät mahdu autoon mukaan, ja uskonkin että käyttöinto kasvaa, kun vaihtoehtona on pelkkä käveleminen.

Millaisilla komboilla itse liikutte pienten lasten kanssa? Vinkkejä 3-vuotiaan Tytyn pyöräilyinnon sytyttämiseen?

- Suzie Q

Pikkufutari tanssii

Eilen oli Hepulla jännä päivä. Aamupäivällä päiväkodissa oli tanssikoulun kevään päätöskerta, jota myös tanssijoiden vanhemmat oli kutsuttu seuraamaan. Tanssiesitysraportti päättyy tähän. En nimittäin tiedä, miten nuo kevättanssit sujuivat, sillä Heppu tiukasti kielsi minua tulemasta yleisöksi. Asiaa pyöriteltiin pari päivää, jonka päätteeksi päätin kunnioittaa Hepun toivetta ja jäin pois. (Ehkä menen pojan mielestä jo kategoriaan ”nolo mutsi” nyyhkiessäni kaikenlaisissa esityksissä liikaa. Tai jotain.)

Heppu on ollut tanssikoulussa mukana nyt vuoden ajan. On silkkaa luksusta, että luova ja kiva viikottainen liikuntaharrastus onnistuu päiväkotipäivän aikana, tutun ryhmän kanssa ja ammattitaitoisen opettajan vetämänä. Meidän perheeltä jäisi tanssiharrastukset tässä vaiheessa kokonaan väliin, jos alle 5-vuotiasta pitäisi lähteä iltaisin tai viikonloppuisin erikseen viemään ohjatulle tunnille.

Maksullista puuha tietenkin on. Ymmärrän hyvin, ettei joka perheellä ole halua tai mahdollisuutta satsata harrastuksiin rahallisesti. Onneksi ainakin tämä tanssiopisto tarjoaa vapaaoppilaspaikkoja niitä anoville, kuulemma herkästi etenkin näihin päiväkotitanssiryhmiin, joiden ei ole tarkoitustaan olla mitään rahasampoja tanssikoululle. Päiväkotipäivien aikainen muskaritoiminta on kotikaupungissamme suht yleistä, ja aiheesta on pääkaupunkiseudulla mouhattu paljonkin - että miksi "rikkaiden perheiden lapset" saavat kunnallisessa päiväkotipäivässä maksullista musiikkikasvatusta, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta. Tanssiopiston tanssit menevät tähän samaan kategoriaan.

Olipa kyse muskarista tai tanssista tai vaikka päiväkotipäivän aikaisesta hatha-joogasta, on tietenkin tosi kurjaa, jos joku lapsi haluaisi mukaan, eikä pääse. Silti, on paljon muitakin syitä (kuin raha) yhteisiin aktiviteetteihin, joihin kaikki lapset eivät päiväkotipäivän aikanakaan pääse osallistumaan. Päiväkodin retkipäivä osuu aina lapsen vakkaripoissaolopäivälle. Alle 3-vuotias ei pääse isojen ryhmien juttuihin mukaan. Vain viskarit lähtevät teatteriretkelle. Vain toisessa ryhmässä järjestetään naamiaiset. Allergikot joutuvat jättämään synttäritarjoilut väliin. Ja niin edelleen. En siksi suostu kantamaan huonoa omaatuntoa siitä, että Heppu pääsee tiistaisin päiväkodissa tanssimaan. Lucky him.

Eilen illalla oli sitten seuraava jännä paikka, kun paikallisen jalkapalloseuran pikkufutareiden potkupallofutiskoulu aloitti lähikentällä. Ajattelimme, että tiistaitanssin jäätyä kesätauolle voisi tiistaifutis tuoda hien pintaan juhannukseen asti. Ja samalla Hepulle uusia onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia. Heppuhan ei ole innokkain kokeilemaan uusia juttuja, mutta futiskouluun menoa hän on odottanut kiinnostuneena koko kevään ajan. Olimme Miehen kanssa ihan varmoja etukäteen, että Heppu heittää alkumetreillä hanskat tiskiin ja jättää futisharrastuksen odottamaan tulevia vuosia, mutta poikapa yllätti ja meni porukan mukana hyvällä mielellä. Jatketaan ensi viikolla siis 😊

Tarvitseeko 4,5-vuotias ohjattuja liikuntaharrastuksia? No ei tietenkään. Lasten liikunta on silti aina hyvästä. Ja kun oma skidi ei satu olemaan se oma-aloitteisten pihapelien innokkain menijä, on mielestäni ihan hyvä tuoda arkiliikunnan, pihapuuhien ja kotitemppuilujen ym. rinnalle mahdollisuuksia kokeilla erilaisia ohjatumpiakin liikuntamuotoja. Ehkä joku laji sytyttää kipinän ja liikunnan riemun jo ennen kouluikää!

Kivoja ja edullisia perheliikuntajuttuja ovat meillä olleet nyt viime vuosien pikkulapsiaikana erilaiset perheliikuntatunnit, joita ainakin MLL ja paikallinen pieni liikuntaseura ovat täällä lähikouluilla järjestäneet. Uinti on myös ollut enemmän tai vähemmän säännöllistä perheen viikonloppupuuhaa. Kävivätpä Mies ja Heppu jonkun kerran kokeilemassa perhesählyäkin. Laji kuin laji - hyvä mieli on tärkeintä, eikä hikikään haittaa!

Miten saatte lapset liikkeelle? Onko allekouluikäisillä muksuillanne jo liikuntaharrastuksia?

- Suzie Q