TGID eli LUOJAN KIITOS ON JOULUKUU!

Viisivuotias.

Viikkoraportti! Räkätautia pukkaa edelleen, nyt myös vauvalla. Tredje on tosiaan flunssassa, mikä tarkoittaa räkää, rohinaa ja sylinkipeyttä. Pieni räkäinen olento saa kyllä kaikki sympatiat, mutta äidillekin kelpaisi pikkuhiljaa glögi, lepo ja sohvannurkka.

Eilen juhlittiin Hepun viisivuotissyntymäpäivää. Meinasin kirjoittaa tähän kliseisen "miten esikoiseni voi olla jo viisivuotias"-huokauksen, mutta enpäs kirjoita. Hän nimittäin todellakin on viisivuotias, ja vaikka vuodet ovat menneet nopeasti, tuntuu samalla jo siltä, että hänhän on ollut elämässäni aina - vähintään nämä viisi vuotta.

Viisivuotiaamme mellasti eilisillan synttärikemujen merkeissä HopLopissa. Oli ihanaa ulkoistaa juhlakaaos tällä kertaa kaupalliselle toimijalle ja kulkea itse lähinnä vauva sylissä kassan kautta. Iloinen 3-5-vuotiaiden kavereiden juhlaseurue räjähti lihapullien ja ranskalaisten jälkeen noin sekunnissa ympäri HopLoppia. Hikisen iltapuhteen ja viilentävän jätskikakun jälkeen kotiin lähti sangen punaposkista ja ryytynyttä juhlakansaa!

Tänä aamuna pakkauduimme päiväkodin joulujuhlaan, jota varten paikalla piti olla kello 7.45. Jjjjjjep. No melkein oltiin, kello 7.55 kuitenkin, mikä on mielestäni aika huippusuoritus kolmen lapsen kanssa räntäsateisena aamuna huonosti nukutun yön jäljiltä. Tonttulakitkin löytyi.

Olen aina se päiväkodin tilaisuuksien nolo mutsi, jonka silmät täyttyvät kyynelistä jo ennen kuin lasten laulu edes ehtii alkaa. Pari vuotta takaperin jännitin hurjasti, miten pikkuiseni muiden keskellä pärjäävät. Nyt seuraan rentoutuneena, kun reipas, kuuluvaääninen poikani kasvot loistaen latelee lorut ja tanssii tanssit. Ja katselen liikuttuneena, kun tyttäreni tarttuu piirissä ystävää kädestä ja korjaa vierustoverinkin tonttulakin kuntoon.

Onkohan joulukuun tulo yhtenäkään vuonna tuntunut näin helpottavalta! Nyt edessä 24 ihanaa päivää kalenterinluukkujen availua, korttien väkerrystä ja riisipuuron maistelua. Kun vaan lähtisi nämä flunssat pois. Leppoisaa joulukuuta toivottelee pesuineen Suzie Q.

Olen pukin poroista nuorin,

ensi kerran matkaan lähden.

Saan kaulaani tiu’un hopeisen

ja otsaani tuikkivan tähden.

Olen ylpeä: minut valittiin,

moni iso ei pääse mukaan.

Vien lahjakuormani perille,

eikä lujempaa juokse kukaan!

Ihan vähän minua pelottaa,

kun me ollaan ulkona yötä

ja lennetään maailman ympäri

pitkin välkkyvää tähtivyötä.

Mutta pukki minua taputtaa

ja jäkälää antaa salaa.

Silti hauskinta on kumminkin,

kun emo taas kotona halaa.

– Tuula Korolainen –

Onko loppuvuoden lapsilla mitään toivoa?

Marraskuinen saa kaiken toivon heittää?

Heppu täyttää pian viisi. Poika on päiväkotiryhmänsä nuorin, sillä tämänvuotinen ryhmä on yhdistelmä "eskareita ja viskareita" eli porukka koostuu 5-6-vuotiasta lapsista. Ryhmän vanhimmat täyttävät tammikuussa seitsemän. 

Syksyn vasu-keskustelussa juteltiin asioista, joissa Hepulla saattaisi olla kirittävää ennen oman eskarivuoden alkua ensi syksynä - kynätaitoihin liittyviä motorisia juttuja ja sen sellaista. Niin sanottu varhaisen tukemisen mentaliteetti on minusta ihan mahtava: huomataan mahdolliset ongelman siemenet ennen kuin niistä ehtii kehittyä ongelmia ollenkaan.

Ajatushan on hyvä. Tuetaan lasta nyt kuluvan vuoden aikana tietyissä jutuissa niin, ettei hänen tarvitse kompastella perusasioiden parissa eskarivuoden alkaessa. Ja hänen ei tarvitse itse edes tietää tuesta mitään.

Silti pistää miettimään, ollaanko nyt sittenkään oikeilla jäljillä. Onko tarkoituksenmukaista "huolestua" tai edes kiinnittää huomiota 4-vuotiaan kynäotteeseen tai piirrustusjälkeen, jos huolen motiivina on vertailu koulujärjestelmän ikäjaottelun asettamiin, lapsen omasta kehityksestä irrallisiin vaatimuksiin? On hurja ajatus, että jo 5-6-vuotiaana pitäisi mahtua sellaisiin normeihin, joissa ei katsota kehitystä yksilönä.

Suomalaistutkimuksen mukaan alkuvuodesta syntyneet lapset menestyvät muita paremmin koulussa. Jopa lastenneurologian erikoislääkäri on sitä mieltä, että lasten tulisi aloittaa koulu syntymäajan perusteella kahdessa erässä. Kirsikkana kakun päällä pari viikkoa sitten uutisoitiin, että loppuvuonna syntynyt lapsi saa ADHD-diagnoosin luokkatovereitaan todennäköisemmin. Siis lääketieteellisen diagnoosin - käsittämätöntä!

Äidin kurkkua kuristaa. Kuinka monta vastaavaa asiaa tulee loppuvuoden lapselle eteen vielä vuosien varrella? Niin sanottu normaali, hyvin kehittyvä poika, mutta aina ikäänkuin jäljessä, koska vertailukohtana ovat "pahimmillaan" 11 kuukautta aiemmin syntyneet tytöt. Pärjääminen ja osaamisen kokemus ruokkii uuden oppimisen intoa ja positiivista kierrettä, mutta sama toimii valitettavasti myös toisinpäin. Miksi kaiken lapsuudessa ja nuoruudessa pitää tapahtua ikäryhmittäin ja nimenomaan kalenterivuosittain?

Löysin aiheesta onneksi myös toisenlaisen artikkelin, jonka mukaan lentopalloharrastuksessa etsitään "loppuvuoden tähtiä". Lentopallossa on siis tulevaisuutemme! 😆 Artikkelin lopusta löytyy kasvatustieteen professori Marja-Leena Lerkkasen vinkeistä kultaisin: "Loppuvuonna syntynyttä lasta ei tarvitse treenata esikouluun tai kouluun. Anna lapselle rauha kypsyä."

Olet ihana, hei sinä pian-viisivuotias, just sellaisena kuin olet. Ja harjoitellaan niitä kynähommia yhdessä niin ettet huomaakaan.

- Suzie Q

Pikkufutari tanssii

Eilen oli Hepulla jännä päivä. Aamupäivällä päiväkodissa oli tanssikoulun kevään päätöskerta, jota myös tanssijoiden vanhemmat oli kutsuttu seuraamaan. Tanssiesitysraportti päättyy tähän. En nimittäin tiedä, miten nuo kevättanssit sujuivat, sillä Heppu tiukasti kielsi minua tulemasta yleisöksi. Asiaa pyöriteltiin pari päivää, jonka päätteeksi päätin kunnioittaa Hepun toivetta ja jäin pois. (Ehkä menen pojan mielestä jo kategoriaan ”nolo mutsi” nyyhkiessäni kaikenlaisissa esityksissä liikaa. Tai jotain.)

Heppu on ollut tanssikoulussa mukana nyt vuoden ajan. On silkkaa luksusta, että luova ja kiva viikottainen liikuntaharrastus onnistuu päiväkotipäivän aikana, tutun ryhmän kanssa ja ammattitaitoisen opettajan vetämänä. Meidän perheeltä jäisi tanssiharrastukset tässä vaiheessa kokonaan väliin, jos alle 5-vuotiasta pitäisi lähteä iltaisin tai viikonloppuisin erikseen viemään ohjatulle tunnille.

Maksullista puuha tietenkin on. Ymmärrän hyvin, ettei joka perheellä ole halua tai mahdollisuutta satsata harrastuksiin rahallisesti. Onneksi ainakin tämä tanssiopisto tarjoaa vapaaoppilaspaikkoja niitä anoville, kuulemma herkästi etenkin näihin päiväkotitanssiryhmiin, joiden ei ole tarkoitustaan olla mitään rahasampoja tanssikoululle. Päiväkotipäivien aikainen muskaritoiminta on kotikaupungissamme suht yleistä, ja aiheesta on pääkaupunkiseudulla mouhattu paljonkin - että miksi "rikkaiden perheiden lapset" saavat kunnallisessa päiväkotipäivässä maksullista musiikkikasvatusta, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta. Tanssiopiston tanssit menevät tähän samaan kategoriaan.

Olipa kyse muskarista tai tanssista tai vaikka päiväkotipäivän aikaisesta hatha-joogasta, on tietenkin tosi kurjaa, jos joku lapsi haluaisi mukaan, eikä pääse. Silti, on paljon muitakin syitä (kuin raha) yhteisiin aktiviteetteihin, joihin kaikki lapset eivät päiväkotipäivän aikanakaan pääse osallistumaan. Päiväkodin retkipäivä osuu aina lapsen vakkaripoissaolopäivälle. Alle 3-vuotias ei pääse isojen ryhmien juttuihin mukaan. Vain viskarit lähtevät teatteriretkelle. Vain toisessa ryhmässä järjestetään naamiaiset. Allergikot joutuvat jättämään synttäritarjoilut väliin. Ja niin edelleen. En siksi suostu kantamaan huonoa omaatuntoa siitä, että Heppu pääsee tiistaisin päiväkodissa tanssimaan. Lucky him.

Eilen illalla oli sitten seuraava jännä paikka, kun paikallisen jalkapalloseuran pikkufutareiden potkupallofutiskoulu aloitti lähikentällä. Ajattelimme, että tiistaitanssin jäätyä kesätauolle voisi tiistaifutis tuoda hien pintaan juhannukseen asti. Ja samalla Hepulle uusia onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia. Heppuhan ei ole innokkain kokeilemaan uusia juttuja, mutta futiskouluun menoa hän on odottanut kiinnostuneena koko kevään ajan. Olimme Miehen kanssa ihan varmoja etukäteen, että Heppu heittää alkumetreillä hanskat tiskiin ja jättää futisharrastuksen odottamaan tulevia vuosia, mutta poikapa yllätti ja meni porukan mukana hyvällä mielellä. Jatketaan ensi viikolla siis 😊

Tarvitseeko 4,5-vuotias ohjattuja liikuntaharrastuksia? No ei tietenkään. Lasten liikunta on silti aina hyvästä. Ja kun oma skidi ei satu olemaan se oma-aloitteisten pihapelien innokkain menijä, on mielestäni ihan hyvä tuoda arkiliikunnan, pihapuuhien ja kotitemppuilujen ym. rinnalle mahdollisuuksia kokeilla erilaisia ohjatumpiakin liikuntamuotoja. Ehkä joku laji sytyttää kipinän ja liikunnan riemun jo ennen kouluikää!

Kivoja ja edullisia perheliikuntajuttuja ovat meillä olleet nyt viime vuosien pikkulapsiaikana erilaiset perheliikuntatunnit, joita ainakin MLL ja paikallinen pieni liikuntaseura ovat täällä lähikouluilla järjestäneet. Uinti on myös ollut enemmän tai vähemmän säännöllistä perheen viikonloppupuuhaa. Kävivätpä Mies ja Heppu jonkun kerran kokeilemassa perhesählyäkin. Laji kuin laji - hyvä mieli on tärkeintä, eikä hikikään haittaa!

Miten saatte lapset liikkeelle? Onko allekouluikäisillä muksuillanne jo liikuntaharrastuksia?

- Suzie Q

Oodi päiväkodille

Isot pienet.

Päiväkodissa pidettiin lasten vasu-keskustelut*. Heppu ja Tyty ovat tällä hetkellä eri päiväkotiryhmissä, kummankin ryhmä koostuu paristakymmenestä 3-5-vuotiaasta muksusta. On ollut huojentavaa nähdä lasten kotiutuneen ryhmiinsä, solmineen kaverisuhteita ja elävän omaa päiväkotiarkeaan energisinä ja onnellisen oloisina.

Vasussa kuultiin, että Heppu on pidetty leikkikaveri. Hän ei ole päiväkodissakaan ryhmän seurallisin tai rämäpäisin, vaan viihtyy myös omissa puuhissaan ja noudattaa mielellään sääntöjä. Itse hymyilen aina sisäisesti, jos päiväkodista noutaessa kuulen Hepun tehneen jekkuja parhaan kaverinsa L:n kanssa. Levitelleen hiekkaa ympäriinsä tai häröilleen tanssitunnilla. Hyvähyvä - aina ei tarvitse olla se tottelevaisin lapsi. Lastentarhanope kertoili, kuinka kynäotetta yhä treenaillaan ja puhkui intoa esitellessään Hepun kehittymistä värityskuvien värityksessä. Ihan kivoja syheröitä :)

Tyty on ryhmänsä nuorin, mutta hyvin pyyhkii kuulemma hänelläkin. Hän on tarkkaavainen ja seuraa skarpisti, mitä ympärillä tapahtuu. Suosikkipuuhia ovat askartelut, loruttelut ja leikit muiden pienimpien tyttöjen kanssa. Tyty on ryhmänsä ”herkkis”, ja jähmettyy uusissa tilanteissa vielä helposti. Minusta on ihanaa, että meidän tulta ja tappuraa kotona raivoava menomimmi uskaltaa aidosti näyttää päiväkodissa aremmankin puolensa. Pienenä yllärinä kuulimme, että Tytyn omahoitaja jää kesällä eläkkeelle. Uudet tuulet puhaltavat siis ryhmän aikuisten kokoonpanossa syksyllä, mikä tarkoittaa muutosta Tytyn arjessa, harmi kyllä.

Välillä sydäntä kylmää ajatus alle 3-vuotiaasta Tytystä 22 lapsen vilkkaassa ryhmässä. Joskus tekisi mieli laittaa Heppu suojaavan kuplan sisään, jossa kukaan teräväkielisempi tai -kyynärpäisempi ikätoveri ei pääsisi satuttamaan. Mutta ei se ole minun tehtävä - vaan antaa heille pala palalta työkaluja taklata hankalampiakin hetkiä, kerryttää pärjäämisen kokemuksia ja istuttaa vankan itsetunnon siemeniä niin, että hurjemmissakin myräköissä lapset tietäisivät pärjäävänsä. Mun pienet.

Kiitos päiväkodin väki, että toimitte yhtenä arkemme kulmakivistä kultaisten isovanhempien ja joustavien työpaikkojemme rinnalla.

- Suzie Q

* Ai mitkä vasut? Siis The Lapsikohtaisen Varhaiskasvatussuunnitelman Puolivuosittaiset Läpikäyntikeskustelut, tietty.