Äitiysloma tyhmentää!

Jokaisen vauvan syntymän jälkeen olen käynyt kuukausikaupalla todella hitaalla. Vitsit eivät naurata ja sarkasmia on vaikea ymmärtää. Väsymys, hormonit, ja elämän hetkellinen kutistuminen kodin seinien sisään ovat tehneet hetkessä tehtävänsä.

Kunnollisten, pitkien tekstien lukeminen on mahdotonta. Tahmeat imetysaivot pysyvät vastaanottamaan vain daytime-reality-moskaa telkkarista. Netflixistä kelpaavat vain sarjat, johon pääsee kärryille vaikka puolet on välistä jäänyt näkemättä.

Leffoistakin pystyy katsomaan vain ö-luokkaa. Mikään ei saa vaatia liikaa ajatustyötä, puhumattakaan oivalluksista. Ei myöskään suurehkoja tunteita, koska niitä riittää laidasta laitaan omastakin takaa. Vieraskielinen keskustelukin sakkaa: arkinen kommunikointi edes englanniksi on vaikeaa, kun iso osa aivoista on kääritty pampersiin.

Alan ymmärtää tutkimustuloksia, joiden mukaan teinit eivät enää ymmärrä lukemaansa. Tältä niistä varmaan tuntuu. Pieniä pelastusrenkaita on alkanut silti jo löytyä: podcastit! En pysty lukemaan, mutta korvani toimivat ja jotain menee ymmärrykseen asti perille.

Epäilen, että puolivuotiaan äitinä tähän henkiseen koomaan täytyy silti pikkuhlijaa jo etsiä parempiakin meriselityksiä. ”Oli huono yö” toimii onneksi vielä.

- Suzie Q

Mamman matalalentoa

Tiedättehän: kun kaikki on hyvin. Lapset terveitä. Tukiverkosto kunnossa, ystävät ihania. Kaunis koti, jossa uusi pehmeä matto. Työpaikka odottamassa ja ties mitä dinnereitä tiedossa. Ei silloin ole lupa valittaa. Silloin purraan hammasta, kiitetään kaikesta hyvästä mitä on ja ollaan tyytyväisiä, ettei ole syöpää tai nälänhätää.

Mutta nyt valitan. Koska fakta on se, että mielialani heittelevät ja rintakehän päällä on pysyvä möykky. Koko ajan väsyttää, vaikka nukun pääsääntöisesti hyviä yöunia. Yleinen moodi on alakulo, mikä on tosi vierasta itselleni. Tukka lähtee (edelleen), iho kukkii ja koko kroppaa turvottaa. Olo on fyysisesti yhtä hehkeä kuin sellaisella talipallolla, joita ripustetaan talvipakkasella verkkoon tiaisten tökittäväksi.

Mikä minua oikein vaivaa? Googlaamalla löytyy tunnetusti parhaat diagnoosit. Sen sijaan, että tätä alettaisiin leipoa synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi tai puhtaaksi kilpirauhaskrempaksi, osoittaisin syyttävän sormen kohti hormonitasapainoa - tai pikemminkin sen puutetta. Äitituttavani vinkkasi tästä artikkelista, jossa avataan sitä, kuinka imetyksen aikainen estrogeenivaje aiheuttaa tuoreelle äidille väliaikaiset vaihdevuodet. Juurikin siltä tämä ärtyneisyyden ja haluttomuuden värittämä arki yöhikoiluineen ja yleisine uupumuksineen vaikuttaa! Normaalia? En tiedä.

Annan tälle mörököllimeiningille nyt vielä pari lisäviikkoa laantumisaikaa ja sitten marssin jonkun estrogeenitohtorin pakeille. Heppu nimittäin kysyi äsken spontaanisti, että ”äiti mitkä on sun mielestä 10 kivaa juttua huomisessa”. Niin. Koitan keksiä edes yhden nukkumaanmenoaikaan mennessä.

- Suzie Q

ps. Jos jollain on kokemusta vastaavasta olotilasta, kuulisin mieluusti, mikä auttoi! Muukin kuin vaunulenkit ja positiivinen asenne 😏

Kuva: Pixabay

Myin mun pumpun - byääääääh!

Voi hyvänen aika sentään. Täällä minä nyt itkeä pillitän sitä, että myin (lähes käyttämättömän) rintapumpun eteenpäin ystävälleni, joka odottaa esikoistaan syntyväksi marraskuussa.

Näin kävi viimeksikin. Kolme vuotta sitten myin tuollaisen samanlaisen pumpun, senkin lähes käyttämättömänä, toiselle ystävälleni, joka hänkin odotti silloin esikoistaan. Silloinkin tuhersin itkua heti kaupat tehtyäni.

Noihin muovinkappaleisiin kiteytyy niin paljon odotusta, toiveita, yritystä, pettymystä. Siis imetyksen suhteen. Ja jotain sellaista pikkuvauvahaikeutta ja jotain, äh ja huoh en todellakaan tiedä mitä. Onpa noloa.

En tosiaan tarvitse pumppua enää mihinkään, koska en sillä alkuviikkojen yritysten jälkeen saanut muutamaa tippaa enempää koskaan irti, ja nyt Tredje latkii jo suurimman osan maidoistaan kaupan korvikkeina ja maistelee jo soseitakin. Imetys kyllä jatkuu vielä, maitomäärältään vähäisenä mutta meille molemmille sitäkin tärkeämpänä.

Hei hei pumppu. Minä ja mun vauva pärjätään nyt ilman, omalla tavallamme.

Se on vain muovia, tiedän.

On tää hullua.

Hormonit.

- Suzie Q

Kuva: Pixabay

Sulkasato ja muuta ällöä

Tähän kuuluisi se varoitusteksti, että "ei herkimmille".

Jotenkin sitä ajattelee, että raskausvaivat ja muut lapsen saantiin liittyvät fyysiset krempat kulminoituisivat synnytykseen ja siitä toipumiseen. Niinhän sitä luulisi. Ja sitten vastaan tulevat nämä:

Tukka lähtee. Jokaisen lapsen syntymän jälkeen, noin 3kk alkaen. Ja siis tukkaa todellakin lähtee! Leijailee itsekseen maahan, irtoaa tukoittain tukanpesun yhteydessä ja harjatessa. Pari kertaa päivässä ravistelen päätäni lavuaarin päällä, ja keräilen saaliin. Hiuksia on kämpässämme useita joka neliömetrillä. Sänky on ohuen karvapeitteen peitossa. Tätä on jatkunut nyt jo viidettä (!) viikkoa.

Ja sitten tukka kasvaa hitaasti takaisin. Tämä vaihe ei ole tällä kertaa vielä alkanut. Tukka tulee kasvamaan hehkeänä pystärinä jakauksen kohdalta ja otsan hiusrajasta. Korvien kohdalle ilmestyvät ihan rehelliset sänkipulisongit. Koko kasvuvaihe on jotain ihan karseaa.

Nivelet kipeytyy. Ranteeni olivat Hepun syntymän jälkeen niin kipeät, että olin jo vakuuttunut itsetekemästäni reumadiagnoosista. Vauvan nostelu sattui, tuttipullon korkin aukikiertäminen sattui. Eniten sattui turvakaukalon kantokahvan säätämiseen tarvittu kiertoliike - vieläkin muistan ranteiden vihlaisun! Nivelsärky on kuulemma normaalia, ainakin jos katoaa viimeistään 6kk synnytyksestä.

Iho huononee. Moi finnit. Yhdessäkään raskaudessa ei näpyn näppyä. Vauva ulos ja naama alkaakin kukkia.

Ja sitten kaikki perusjutut kuten jatkuvasta imetyksestä ja vauvan kanniskelusta johtuvat lihasjumit, eteenpäin kääntyvät hartiat, jomottava lonkka, ai ai au au vali vali auuuuh byääh. Mitä täällä tapahtuu?

- Suzie Q

Niille tulee vauva! Selviytymispakkaus vauvaperheen lähipiirille. Osa 2: Synnytyksen hetki lähestyy.

Oppaita odotukseen, synnytykseen ja vauvanhoitoon on tunnetusti riittämiin. Vauvaperheen lähipiiri on jäänyt tähän asti kylmäksi, mutta ei hätää, tämä kolmen raskauden verran pöytälaatikkoon kasautunut postaussarja auttaa akuutisti tuohon puutteeseen. Nyt lähestytään jo kakkamaakarin syntymähetkeä!

Viimeisillä raskausviikoilla satsaa näihin: Kysy äidiltä, miten hän on voinut. Kehu, miten freesiltä hän näyttää.

Älä valista äitiä lasketun ajan lähestyessä siitä, kuinka ”se voi kuule syntyä nyt ihan minä päivänä vaan, laskettu aika on vain arvio”. No shit sherlock.

Älä taivastele tulevan synnytyksen ällöydellä. Sano mieluummin vaikka että uskot äidin pärjäävän hyvin, koska hän on sisukas tyyppi.

Kun on laskettu päivä: ignore it. Älä lähetä ”hyvää laskettua aikaa”-tyyppisiä viestejä, vaikka ne toki saattavat vaikuttaa ajatuksena kivalta muistamiselta ...not.

Älä soita / tekstaa / meilaa että ”joko?”, ”no?”, ”oletko vielä yhtenä kappaleena?". Kyllä ne ilmoittaa kun se on syntynyt, trust me. ”Joko vauva on syntynyt” – juu sehän syntyi jo 2 viikkoa sitten, ei vaan viittitty just sulle mitään ilmottaa.

Älä luojan tähden anna vinkkejä synnytyksen käynnistymiseen. Älä ehdota siivousta, seksiä ja saunaa. Älä puhu pitkien kävelylenkkien puolesta. Tuki turpasi nännien niplauksesta tai tulisen ruuan vaikutuksista. Ne on kaikki jo kokeiltu.

Jätetään nämäkin välin:

• ”jokos synnytys lähestyy” (no kai se nyt lähestyy kun olen ollut viimeiset 9 kuukautta raskaana)
• ”onko mitään merkkejä” (no on nyt supistellut tässä viimeiset 7 viikkoa)
• ”kuule nauti nyt näistä viimeisistä päivistä, toivot sitten vauvan synnyttyä että saisit nämä takaisin” (sähän sen tiiät)
• ”miten se nyt ei jo synny” – (niinpä.)
• "ei sinne kukaan ole tähän mennessä pysyvästi jäänyt" (niin.)

Heippa!

- Suzie Q

Niille tulee vauva! Selviytymispakkaus vauvaperheen lähipiirille. Osa 1: Raskausajan aikaiset kommentit.

Oppaita odotukseen, synnytykseen ja vauvanhoitoon on tunnetusti riittämiin. Vauvaperheen lähipiiri on jäänyt tähän asti kylmäksi, mutta ei hätää, tämä kolmen raskauden aikana pöytälaatikkoon kasautunut postaussarja "Niille tulee vauva" auttaa akuutisti tuohon puutteeseen. Aloitetaan raskauden aikaisista kommenteista.

Älä kommentoi äidin alkoholittomuutta.

• Älä tyrkytä alkoholia valistaen äitiä, kuinka ”yhden annoksenhan voi ihan hyvin ottaa, kuule Ranskassa odottavat äidit juovat joka päivä viiniä”.
• Älä myöskään kommentoi, kun odottaja ottaa senkaksihuikkaaviiniä tai juo puolikkaan vähäalkoholillisen siiderin. Kyllä se itse tietää, ottaako maun vuoksi tilkan vai ei.

Älä kommentoi äidin ruokalinjauksia.

• Vaikka sinusta sushittomuus tai maksamakkarattomuus olisi tiukkapipoista, on odottava äiti miettinyt asian omalla kohdallaan ja hän syö tai on syömättä mitä haluaa.

• Älä myöskään taivastele, jos hän ottaa sitä graavilohta – se on hänen asiansa.

Älä kommentoi perheen varustevalintoja.

• Eivät he halua kuulla kuinka heidän juuri hankkimansa turvakaukalo/vaunut/kylpyamme/hoitotaso/itkuhälytin/ihanmikävaanvauvaverme on testien mukaan markkinoiden paskin etkä ainakaan itse käyttäisi.
• Anna perheen itse huomata että ne vaununrenkaat ei todellakaan pyöri lumessa tai justsenmallin turvakaukalo on eeppisen vaikea kiinnittää auton takapenkille

Älä kommentoi vatsan kokoa.

• Älä mitenkään. Sano sitten vaikka ”hieno masu”, jos on ihan pakko sanoa jotain.
• Ei näin: Onpa se pieni. Onpa se iso. Oletpas ISO. Onpa se ylhäällä. Onpa se alhaalla. Onpa se *****(ihanmitävaanniinenhaluakuullakuitenkaan)*****

Älä arvaile raskaana olevan tuntemuksia ja ajatuksia.

• Se ei ole empatiaa tai ymmärrystä että tunkee omia oletuksiaan toisen päähän. (Raskaana tai ei.)
• Äläkä jumalantähden kommentoi mitään hormoneihin liittyvää.

Heippa!

- Suzie Q