Sulkasato ja muuta ällöä

Tähän kuuluisi se varoitusteksti, että "ei herkimmille".

Jotenkin sitä ajattelee, että raskausvaivat ja muut lapsen saantiin liittyvät fyysiset krempat kulminoituisivat synnytykseen ja siitä toipumiseen. Niinhän sitä luulisi. Ja sitten vastaan tulevat nämä:

Tukka lähtee. Jokaisen lapsen syntymän jälkeen, noin 3kk alkaen. Ja siis tukkaa todellakin lähtee! Leijailee itsekseen maahan, irtoaa tukoittain tukanpesun yhteydessä ja harjatessa. Pari kertaa päivässä ravistelen päätäni lavuaarin päällä, ja keräilen saaliin. Hiuksia on kämpässämme useita joka neliömetrillä. Sänky on ohuen karvapeitteen peitossa. Tätä on jatkunut nyt jo viidettä (!) viikkoa.

Ja sitten tukka kasvaa hitaasti takaisin. Tämä vaihe ei ole tällä kertaa vielä alkanut. Tukka tulee kasvamaan hehkeänä pystärinä jakauksen kohdalta ja otsan hiusrajasta. Korvien kohdalle ilmestyvät ihan rehelliset sänkipulisongit. Koko kasvuvaihe on jotain ihan karseaa.

Nivelet kipeytyy. Ranteeni olivat Hepun syntymän jälkeen niin kipeät, että olin jo vakuuttunut itsetekemästäni reumadiagnoosista. Vauvan nostelu sattui, tuttipullon korkin aukikiertäminen sattui. Eniten sattui turvakaukalon kantokahvan säätämiseen tarvittu kiertoliike - vieläkin muistan ranteiden vihlaisun! Nivelsärky on kuulemma normaalia, ainakin jos katoaa viimeistään 6kk synnytyksestä.

Iho huononee. Moi finnit. Yhdessäkään raskaudessa ei näpyn näppyä. Vauva ulos ja naama alkaakin kukkia.

Ja sitten kaikki perusjutut kuten jatkuvasta imetyksestä ja vauvan kanniskelusta johtuvat lihasjumit, eteenpäin kääntyvät hartiat, jomottava lonkka, ai ai au au vali vali auuuuh byääh. Mitä täällä tapahtuu?

- Suzie Q

Uusi ystäväni

Tyty jäi eilen päiväksi kotiin parantelemaan flunssansa jämiä. Yleensä tällainen viimeistä toipilaspäivää kotona viettävä lapsi on mielestäni suoraan kauhuleffasta: energiaa pursuaa sairastelutylsyyden jäljiltä, mutta vielä pitäisi vähän jarrutella. Kotona ei ole tekemistä, mutta oikein mihinkään ei voi vielä lähteä. 

Esimerkiksi etätöiden teko onnistuu itse asiassa mainiosti ”oikeasti” sairaan lapsen kanssa, hänhän vain nukkuu, (poislukien vatsatauti!), mutta nimenomaan puolikuntoisen toipilaan kaitsemiseen onkin jo pakko paneutua täysillä. Rehellisesti sanottuna, ei suosikkipuuhaani.

Tällä kertaa jotain oli kuitenkin muuttunut. Heti, kun Mies ja Heppu painoivat oven takanaan kiinni, tunsin päällimmäisenä tunteena iloa ja lämpöä siitä, että Tyty jää seurakseni. Juujuu, hän on lapseni ja siksi tietysti aina rakas, mutta tämä fiilis oli silti jotain ihan uutta. Minulla on kaveri! On kivempaa olla 3-vuotiaan tyttäreni kanssa kuin ”yksin” pelkkä vauva seuranani.

Pakko myöntää, että tähän sekoittuu myös käytännöllisyys ja pieni lapsityövoimaulottuvuus. Sen lisäksi, että Tyty on kivaa seuraa, hän on myös todella näppärä apuri vauvan hoidossa. Hän istuu mielellään pikkusiskon leikkimaton vieressä viihdytystehtävissä: laulaa repeatilla huu-sai-saita, siirtää barbileikkinsäkin vauvan läheisyyteen, jotta sisko viihtyisi. Tyty pärisyttelee ja hulluttelee vauvalle ja saakin Tredjeltä isommat naurut kuin kukaan muu meistä.

Tyty on myös huomattavan vastuuntuntoinen pikkuihminen. Huomaan jo nyt, että hänelle täytyy yhä uudestaan muistaa kertoa, että vauvan hoito on isin ja äidin tehtävä, jossa hän saa auttaa, mutta ei tarvitse. Hän nimittäin murehtii heti, jos Tredje on tyytymätön, eikä oikein pääse tilanteesta henkisesti irti ennen kuin siskolla on kaikki hyvin.

Tätäkö se on, että lapsensa seurasta alkaa todella nauttia?

- Suzie Q

Pari sanaa multi-tääskingistä

Kyllä, on yhä trendikästä multitääskää. Koska ei se vaan toimi, että oikeasti keskittyisi tekemään vain yhden asian kerrallaan. Kyseessä on aito arjen moniottelu!

Sitä ei lasketa multitääskiksi, että imettää vauvaa / leikkii lapsen kanssa, juo kahvia ja räplää samalla kännykkää vilkuillen toisella silmällä telkkaria. Mutta seuraavanlainen toiminta on kyllä jo ihan sitäitteään:

Taso 1:
Imetät rimpuilevaa vauvaa, luet uhmikselle samalla kirjaa. Jätät vauvan uhmiksen syliin ja singahdat pyyhkimään neljäveen kakkapepun vessaan. Palaat ja jatkat syöttöä ja kirjaa siitä mihin jäit. Käyt aina välillä vauvan kanssa yläkerrassa auttamassa veskihommat finalisoinutta neljäveetä eteenpäin tietokonepelissä.

Hitsi, ruoka-aikahan alkaa jo lähestyä. Alat paketoida vauvaa rintareppuun päästäksesi kokkaamaan.

Taso 2:
Teet ruokaa keittiössä hytkytellen samalla vauvaa rintarepussa uneen. Samalla availet pöydän ääressä askarteleville muksuille muovailuvahapurkkeja ja kaivelet kovettuneita vahoja purkkien pohjilta. Välillä tyhjennät tiskikonetta, kaadat höyryäviä pastavesiä pois, täytät tiskikonetta ja pyörittelet niitä kovettuneita muovailuvahaklönttejä pehmeämmiksi. Bonarina käyt itse pissalla vauva edelleen rintarepussa.

Taso 3:
Muovailuvahalystien poisraivaamisen ja ruokailun jälkeen keksit alfamutsipäissäsi vielä, että nytpä lähdetäänkin pihalle leikkimään. Kun kaikilla on lenkkarit jalassa, hupparit tikissä ja lippikset ojossa, avaat oven huomataksesi, että ulkona sataa kaatamalla. Olisi kannattanut avata ne kaihtimet jo etukäteen.

Kaikki edelliset esimerkit perustuvat tositapahtumiin. Niitä toteutettaessa ei vahingoitettu floraa, faunaa eikä ketään lapsenkaltaisia. Tältä kaikelta välttyy a) heittämällä pakastepizzan uuniin, b) laittamalla pipsapossun pyörimään ja c) antamalla vauvalle pullomaidot.

Aijoo, paitsi vessahommat. Opetelkoot jo itse pyyhkimään.

- Suzie Q

Puhe äidilleni 26.8.2017

Eilen juhlittiin!

Onnea Äiti syntymäpäiväsi johdosta. Mahtavaa että järjestit nämä juhlat. Haluan tyttärenä sanoa muutaman sanan tästä näkökulmasta, jota muilla ei sinuun ole.

Lapsuudesta muistan äidin, joka oli aina paikalla. Vaikka eihän niin ollut - teit pitkää työpäivää ja jouduit matkustelemaankin paljon. Olit silti aina paikalla. Miten se on mahdollista?

Olin täyttämässä yhdeksän, kun muutimme tähän taloon. Luulen, että tämä on sinulle se elämäsi koti? Minulle tämä on The Lapsuudenkoti ja nyt lasteni rakas mummola.

Taisin vähän järkyttää sinua, kun pakkasin täällä tavarani ja järjestin kaverini isän vanhan ambulanssin muuttoautoksi kohti ensimmäistä omaa asuntoani. Sori siitä.

Ja sori siitäkin, kun naarmutin autoanne Hangon regatassa. Itkuisen puhelinsoittoni päätteeksi moittimisen sijaan käskit pyyhkiä kyyneleet ja avata valkoviinin. Sattuuhan sitä. Kiitos siitä.

Muistan rehellisen ja oikeudenmukaisen äidin, joka näytti, että työelämän lasikatot on tehty murskattaviksi ja että kovalla työnteolla voi saavuttaa mitä vaan. Sinä olet aina ollut se, joka kantaa vastuun silloinkin, kun kukaan muu ei sitä tee.

Päätöksesi jäädä työelämästä pois omalla kustannuksellasi jo ennen varsinaista eläkettäsi oli yksi parhaistasi. Olin ja olen todella ylpeä siitä, että asetit silloin työn kakkossijalle ja annoit muille asioille tilaa.

Olet opettanut minua tekemään arjesta hyvää. En tule koskaan yltämään tehokkuuteesi ja organisointikykyysi - mutta ei tule kukaan mukaan täällä. Olet siinä aivan omaa luokkaasi.

Myös siivousvimmasi on omaa luokkaansa. Häviät siinä vain äidillesi. Onneksi.

Arjen vastapainoksi olet aina osannut järjestää juhlia. Edes yksikään nimipäivä ei jää juhlimatta, kun huomioit ihanasti kaikki pienetkin juhlan aiheet lähipiirissäsi.

Arvokkainta, mitä olen sinulta oppinut on se, että kaiken uurastuksen ja elämystenkin keskellä perhe on tärkein. Nykyään perheessäsi on kolme pientä perheenjäsentä lisää. Heppu, Tyty ja Tredje. Niin ja yksi isompikin, Mies. Nyt kelvataan demareillekin, kun #synnytystalkoot on hoidettu.

Maailma muuttuu. Ja sinä sen mukana. Arvomaailmasi leppoistuu ja avartuu. Olet aina valmis muokkaamaan mielipiteitäsi, se on hieno piirre jota arvostan.

Täytät tänään 65. Sinulla on täysi höyry päällä ja kalenteri aina täynnä. Se täyttyy tällä hetkellä toisten hoivaamisesta: oman äitisi ja minun lasteni. Tiedän, että siellä on paljon muutakin: liikuntaa, kulttuuria, matkailua, päiväretkiä Ukin kanssa, ystävien tapaamista.

Toivon, että asetat tässä iässä jo omat rajasi niin, että suuri enemmistö tekemisestäsi on sinulle iloa tuottavaa. Suorittaa ei enää tarvitse.

Muistan erityisesti parikymppisenä ajatelleeni, etten koskaan voi maksaa takaisin valtavaa velkaani minuun käyttämästäsi ajasta, tuesta, ihan kaikesta. Nyt omien lasteni myötä tajuan vihdoin, ettei sellaista velkaa olekaan. Se on kuitattu sillä, että sinä ja minä olemme äiti ja tytär.

Tämä ei kuitenkaan ole äitienpäivä, vaan sinun syntymäpäiväsi. Siispä juhlitaan! Koska elämä yhdessä, tärkeimpien kanssa, on juhla. Onnea Äiti!

- Suzie Q

Ota kehu vastaan kuin lapsi

Asioita, jotka lapset vaan osaavat paremmin, osa 387: kehun tai kohteliaisuuden vastaanottaminen. Minne tuo perustaito meiltä aikuisilta oikein katoaa? Tiedättehän:

”Näytät tosi hyvältä tänään!”
”Ööö joo no siis onhan tässä mahaa vaikka kuinka ja aika huono ryhtikin ja…”

”Ihana paita sulla!”
”Heh joo tää on tällanen karsea kotikauhtana, ihan kiva väri kyllä jos ei olis niin haalistunut…”

”Onpa hyvää ruokaa!”
”Joo sori ei ollut muutakaan, niin täytyi tehdä nyt vaan tällainen sörsseli…”

…

Sen sijaan lapseni:

”Hienosti piirsit talon, siitä tuli tosi hieno!”
”Kiitos!”

”Kylläpä osaat taitavasti jo roikkua renkaissa!”
”Niinpä!”

”Onpa kiva paita sulla, siinä on makee traktori!”
”Kiitos! Niin minustakin.”

”Kivasti tehty, kun annoit lelun pikkusiskolle!”
”Kiitos. Minä olenkin kiva kaveri.”


Ja ilman kehujakin:

”Tuutko halimaan?”
”Joo! Koska oon niin ihana!”


Haastankin itseni puristamaan kitusistani vain ja ainoastaan sanan "kiitos" jokaiseen kehuun ja kohteliaisuuteen, jonka saan loppukuun aikana. Kuka lähtee mukaan?

- Suzie Q

Kuva: Pixabay

Kroppa kuntoon raskauden jälkeen

Äidille hiki, vauvalle uni.

En ole mikään fitness-mamma, mutta haluan olla toimintakykyinen ja kivuton. Jos aiemmin kroppamurheet keskittyivät ulkonäköön, niin nyt ne kyllä pyörivät särkyjen ympärillä. Makselen nyt velkoja loppuraskauden liikkumattomuudestani ja näistä Tredjen ensikuukausien imetysmaratoneista. Selkää särkee, lonkkaa jomottaa. Keskivartalo on täyttä höttöä vailla mitään tukea. Pakko tehdä jotain!

Viime viikolla alkoi tutulla crossfit-salilla äiti-vauva-jumppatunti, jota vetää (ihana ja osaava) valmentaja, joka on itsekin yksivuotiaan äiti, ja siksi ymmärtää ”mammajumpan” lähtökohdat. Siellä me äidit kuulkaa nyt punnerretaan ja kyykätään vauvojen toimiessa lisäpainoina tai köllötellessä leikkimatolla ja nukkuessa. Crossfithan on ihan parasta liikuntaa kelle tahansa monipuolisuutensa takia, ja haaveilen löytäväni tieni vielä omiinkin treeneihin boksille taas uudestaan. Mieskin on ihan hurahtanut wodeihinsa, ja ne runnotaan kalenteriin vaikka väkisin, koska häntä vuosia piinanneet selkäkivut pysyvät crossfitin myötä poissa (!).

Lisäksi perheellisiä hemmotellaan samalla salilla viikonloppuisin myös perhejumpalla, eli koko perheen crossfit-treenillä. Viime sunnuntaina Heppu ja Tyty pomppivat kanihyppyjä, möyrivät karhukävelyä, roikkuivat renkaissa ja köysissä, kiipeilivät puolapuissa ja puubokseilla, kun itse tahkosin burpeita ja rengassoutuja hiki päässä. Tredje möllötteli tyytyväisenä turvakaukalossaan ja ihmetteli ympäröivää vilinää.

Oma asenne liikuntaan vauva-aikana pitää olla sellainen, että on valmis tarttumaan pieniinkiin treenimahdollisuuksiin ja tekemään edes jotain silloin, kun voi. Se on vaikeaa, jos on tottunut siihen, että jumppa on omaa aikaa ns. täydellisissä olosuhteissa, eikä mikään muu kuin alusta loppuun laadukkaasti tehty jumppa ole hyvä suoritus. Haloo. Tuolla logiikalla pikkulapsiaikana ei tule liikuttua ollenkaan.

Vauvajumpan vetäjä sanoi tämän niin hyvin: tehdään kunnolla se, mitä voidaan vallitsevissa olosuhteissa. Eli ei jäädä sohvalle makaamaan odottelemaan sitä täydellistä maailmaa, jossa vihdoin olisi liikunnan aika. Tätä siis yritän opetella! Vaikka yhä parin seuraavankin vuoden ykköstreeni onkin crossfit-tyyliin ”Lapsiperhe-elämä - AMRAP - For quality and minimum rest”.

- Suzie Q

ps. Äitiyslomalaisille tuputetaan aina vaunulenkkeilyä. Joo. Vaunulenkit ovat tällä hetkellä pelkkä haave, sillä Tredje ei todellakaan viihdy vaunukopan pohjalla. Ehkä tilanne muuttuu viimeistään sitten, kun kopan voi vaihtaa kallistettavaan istuinosaan.

Vauvan hoito on välineurheilua

Siellä se Tredje möllöttää, pinkki huppu vain pilkistää.

Fiilistelimme eilen ystäväni kanssa jätskin syönnin vauvojen hoidon lomassa, miten välineurheilu sitterien ja kantoreppujen muodossa helpottaa tämänhetkistä elämäämme pikkuvauvojen vanhempina. Perheen pienimmät keikuttelevat sitterissä, jotta pääsemme vessaan, torkkuvat kantoliinassa, jotta saamme ruuan tehtyä ja kulkevat rintarepussa, jotta isommat sisarukset saadaan haettua päiväkodista.

Aina välillä kuulee parjausta, kuinka "ennen ei ollut mitään imetystyynyjä tai itkuhälyttimiä ja hyvin pärjättiin". No eipä ollut sähköhammasharjoja, älypuhelimia tai varrettomia sukkiakaan. Miksi juuri vauvanhoidon pitäisi olla muinaismuisto keskiajalta, yleisesti hankalaa tai vähintäänkin varusteiltaan alkeellista tai puutteellista? Kaikissa muissa elämän vermeissä ruuanlaitosta autoiluun ja hygieniatarvikkeista viihde-elektroniikkaan kilpavarustelu ja hankintoihin satsaaminen on kyllä hyväksyttävää tai jopa tavoiteltavaa - miksei sitten lastenhoidossa.

Kehitys kehittyy hei! Ja kyllä oi te menneiden sukupolvien ritarit, arvostamme tuskianne ja uhrauksianne. Juuri siksi hyödynnämme joka pirun vehkeen ja vempeleen, jolla näistä 2010-luvun vauvavuosista saa astetta leppoisampia.

- Suzie Q

ps. Nämä vermeet, joista kirjoitin, ovat kaikki kuumaa kamaa ja kovassa käytössä edelleen. Mikä vempain "tarvitaankaan" seuraavaksi?

Saarenmaa lasten kanssa

Vielä kerran Saarenmaa! Unelias ja leppoisa, mutta silti särmikäs Saarenmaa oli mainio lomakohde lapsiperheelle. Listasin näin jälkikäteen lomaporukkamme käyntikohteita, jos vaikka joku toinenkin innostuu suuntaamaan lomareissulle Saarenmaan suuntaan.

Vuokrasimme siis elokuun kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi "maalaishuvilan" Saarenmaalta pienestä Paju-Kurdlan kylästä. Peruslandeilun lisäksi ehdimme eri kokoonpanoilla  kahdessa viikossa tehdä useita päiväretkiä. 

Anglan tuulimyllykylä. Täällä tuulee kuulemma aina, niin myös meidän vierailulla. Hienoja vanhoja tuulimyllyjä ja muita maatalouskamppeita traktoreista kyntövälineisiin. Eläimiä rapsuteltavaksi ja mainio lounas.

Kuressaaren piispanlinna. Pakollinen nähtävyys. Suomenlinna meets Turunlinna, eli sekä vapaata vallihaudan rajaamaa linnoitusaluetta tepasteltavaksi, että sisällä pääsymaksullinen varsinainen linnamuseo. Koko linnoitusalue puistoineen leppoisa yleiseen hengailuun ja tepasteluun.

Koguvan satama ja rantaravintola Morrad. Tunnelmallinen pieni vierasvenesatama, jossa ihana ravintola. Lasitettu terassi, josta suora näköyhteys lasten ulkoleikkipaikalle.

Kuressaaren uimaranta. Lapsiperheen märkä unelma. Matala hienohiekkainen ranta, vedessäkin liukumäki. Nurmikkoa, keinut, kiipeilytelineet, kiikkukaruselli jne. Kahvila ja wc:t.

Pangan rantajyrkänne. 20-metrin kalkkikivijyrkänne, josta pudotus suoraan mereen. Stressittömämpää vierailla ilman lapsia.

Kuressaaren kylpylät. Iskuryhmämme kävi Georg Otsissa. Suurin osa turisteista taitaa Saarenmaalla suunnata suoraan Kuressaaren kaupunkiin ja lillua siellä kylpylähoidoissa pitkän viikonlopun.

Pieni eläinpuisto Muhun saarella. Strutseja, kenguruita, seeproja, poneja ja kaneja. Leppoisa hengailupaikka lasten kanssa. Kuukauden ikäiset strutsivauvat oli söpöjä!

Kuressaaressa ravintolat Kohvik Retro ja La Perla. Molemmissa kivat terassit ja mainiot ruuat. Retro iski meihin 80-luvun lapsiin täysillä sisustuksellaan, musiikillaan ja fiiliksellään. Ja täydellisellä burgerillaan. Ja kylmällä rieslingillä. Ja ökyjälkkärillä. Ja nukkuvalla vauvalla. Ja sillä että oltiin kahdestaan.

Olutmyymälä Uba ja Humal Kuressaaressa. Mies oli kuin lapsi karkkikaupassa.

Kaalin kraateri. Luontokohde geo-intoilijoille. Voipi olla lapsille pettymys, koska kraateri tosiaan on iso kuoppa maassa.

Loonan kartano. Kaunis lounaspaikka aikuisille tai parin hyvin käyttäytyvän lapsen kanssa.

Sorven majakka. Pitkähkö ajomatka eteläisen niemen kärkeen, upeat maisemat.

Kirkot. Niitä Saarenmaalla riittää. Ja ovat käymisen arvoisia keskiaikaisia kivikirkkoja. Kivoja viilentymis- ja hiljentymispaikkoja myös muksuille.

Orissaaren uimaranta. Pehmeää hiekkaa kaiveltavaksi ja kauniit maisemat katseltavaksi. Varsinainen ranta on kivinen, mutta iso laituri auttaa polskimaan.

Kahden auton, neljän aikuisen ja kolmen lapsen seurueella käyntikohteita kertyi, vaikka suurin osa ajasta lähinnä kotoiltiin leppoisissa merkeissä "mökillämme". Alle 5-vuotiaiden lasten kanssa kun parasta lomaluksusta oli iso pihapiiri trampoliineineen ja leikkimökkeineen.

Aitäh, Saaremaa!

- Suzie Q

Tyttöjä ja poikia - sukupuolineutraalisti

Autoleikki ja barbileikki.

Emmi Nuorgamin Facebook-sivulla käytiin tällä viikolla keskustelua siitä, miksi eräällä lastenkirpputorilla oli tarjolla vaaleanpunaisia henkareita tyttöjen vaatteille ja vaaleansinisiä poikien vaatteille. "Keskustelu" riehaantui kommenteissa nopeasti polaariseksi "miksei poikien enää anneta olla poikia" -mölinäksi, vaikka moni ansiokas kommentoija yritti herätellä ajatuksia sukupuolineutraalimman kasvatuksen tavoitteista.

Tähän soppaan on pakko hypätä mukaan. Nimittäin BBC julkaisi videon, joka todellakin pisti miettimään, miten tiedostamattamme ohjaamme lapsia tietynlaiseen toimintaan sukupuolioletuksemme perusteella. Katso video. Katso katso katso. 

Usein "keskustelu" sukupuolineutraalista kasvatuksesta kulminoituu siihen, a) minkä värisiä vaatteita lapsille puetaan, b) pitääkö lapsen nimi olla Verso tai Ahma ja c) eikö poikani saa enää leikkiä pikkuautoilla. Huokaus. Ikäänkuin sukupuolineutraali kasvatus olisi jotain punavihreää hörhöilyä, huru-ukkojen ja -akkojen touhua, jota joko kannatetaan tai vastustetaan. Ihan fiksuina pitämäni ihmisetkin takertuvat tässä asiassa siihen, että "ei meidän tyttöä saa pakottaa leikkimään pikkuautoilla, koska hän tykkää oikeasti vain barbeista". 

Minulle sukupuolineutraali tai -sensitiivinen kasvatus ei tarkoita sitä, mitä lapsille puetaan päälle. Ei ole kyse vaatteista, eikä siitä, että pojilta vietäisiin pikkuautot ja tytöiltä nuket, vaan siitä että tytöt saisivat olla ihan minkälaisia tyttöjä ja pojat ihan minkälaisia poikia tahansa. Minkälaisia lapsia tahansa. Muunkinlaisia kuin stereotyyppisesti oletettuihin sukupuoliinsa liitettyjen piirteiden kaltaisia.

Eikä riitä, että lapset hyväksytään sellaisina, kuin he ovat. Aikuisten tehtävä on ohjata heitä tutkimaan maailmaa ja oppimaan uutta täysin riippumattomina heidän oletettuun sukupuoleensa liittyvistä ennakkokäsityksistä. Ja se lähtee siitä, että aikuiset opettelevat herkistymään arjessa siihen, että lasta ei sukupuolioletuksen perusteella ohjattaisi tietynlaisiin toimintamalleihin ja kiitettäisi vain tietynlaisista ominaisuuksista. Koska tottakai meidän Paavo-Petteri ja Seela-Saara saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat. Mutta silti Paavo-Petteriä kummasti kannustetaan lähinnä jääkiekkoon, kun Seela-Saaraa viedään ensisijaisesti tanssitunneille. 

Meilläkin asuu 100% prinsessa, joka huutaa "Linnani!!" nähdessään minkä tahansa edes etäisesti prinsessalinnaa muistuttavan rakennelman (kaikki käy, kirkoista ja kappeleista voimaloiden savupiippuihin). Hän taistelee raivolla farkkujen pukemista vastaan, koska "ne eivät ole pinkit!!" ja koska "prinsessat ei käytä farkkuja!!". Prinsessapuuhien lisäksi haluaisin kannustaa Tytyä fyysisiin juttuihin: pyöräilyyn, potkulautailuun ynnä muuhun. Hän on näissä jutuissa aikamoinen hienohelma, ja laiskimus, eikä se liity siihen että hän on tyttö, vaan siihen että hän on Tyty, lapsi joka sattuu tykkäämään helposta kyydistä rattaissa tai Miehen hartioilla.

Lapset ovat ensisijaisesti lapsia, pieniä ihmisiä, eivätkä sukupuolensa edustajia. Minulla läikähtää sydämessä joka kerta, kun Tyty sanoo, että "katsopa äiti kuinka vahva olen!" tai kun Heppu hilluu mummolassa keijupuvussa ja kotona tsekkailee itseään peilistä ja toteaa "no niin, näytän tosi kauniilta". Koska he ovat vahvoja ja kauniita.

- Suzie Q

Sisarusten dialogia, osa 2873

Kuvan henkilöt liittyvät tapaukseen. 

Heppu: Tyty, älä tule enää ulos leikkimään, täällä tulee juuri suuri sadepilvi kai.

Tyty: Mutta mä tarviin niitä Hessua ja Mato Matalaa vähän.

H: No okei. Ne voi kohta tulla.

T: Heppu kiireesti! Kiireesti hei! ... Heppu kiireesti! Ihan ihan kiireesti!

H: Pääseekö tästä? Kiitos. Ja nyt voit Tyty etsiä tästä Hessun ja Mato Matalan. Ne on siinä kasassa kai.

...?
......?
(Kiva, että leikit sujuu.)

- Suzie Q

Yäk, en syö!

 Ja eikun syömään!

Hesarissa oli joitakin viikkoja sitten sympaattinen juttu perheestä, jossa lapset ovat ruuan suhteen niin valikoivia, etteivät suostu syömään juurikaan muuta kuin einesmakaronilaatikkoa. Hehee, kuulostaa tutulta, sillä Tyty on syönyt koko kesän lähinnä... einesmakaronilaatikkoa!

Heppu ja Tyty nirsoilevat tällä hetkellä ruuasta 3- ja 4-vuotiaiden täydellä pieteetillä. Tyty söisi makaronilaatikon lisäksi vain leipää, näkkäriä, vesimelonia, lihapullia. Joskus kurkkua ja porkkanatikkuja. Ja keitetty kananmuna voi mennä joskus.

Heppu mättäisi rajattomasti proteiinia, mutta ei yhtään kasviksia. Joskus tuurilla voi mennä pari kirsikkatomaattia, vähän avocadoa tai maissia. Kaikenlaiset välipala-asiat jugurteista rahkoihin, muroihin ym kyllä uppoavat kumpaankin muksuun. Ja kumpikin mättäisi herkkuja ja roskaruokaa kuten ranskalaisia perunoita niin paljon kuin napa vetää.

Jatkuva ruuanlaitto on mielestäni yksi puuduttavimpia käytännön hommia lapsiperhearjessa. En oikeastaan pidä kokkaamisesta - tulisin mieluusti aina valmiiseen pöytään kulkematta kyökkiruudun kautta. Etsinkin jatkuvasti tapoja sujuvoittaa ruokarallia: ruokaostokset kotiintoimitettuna, einesten hyödyntäminen, isojen keittosatsien kokkaaminen kerralla ja nyt viimeisimpänä kokeiluna hedelmien ja kasvisten pilkkominen massaurakkana kippoihin jääkaappiin. Valmiit ateriakassit on meillä vielä kokeilematta, sillä jo pelkkä  ajatus uusien reseptien lukemisesta saa väsähtämään.

Varmimmat valinnat meidän ruokapöytään ovat spagetti ja jauhelihakastike, pasta ja lihapullat, lohta ja riisiä. Jauhelihapizza maistuu kaikille. Nakkeja ja perunaa, ehkä. Ja kalapuikot! Onhan tässä sittenkin menuuta kerrakseen. Olen nyt ylisuorittavana innokkaana mammalomalaisena alkanut jopa muistaessani tsekata päiväkodin ruokalistoja kaupungin nettisivuilta, etteivät armaat palleroiseni (puhun siis lapsistani) joudu syömään kotona samaa bolognesea kuin samana päivänä lounaaksi päiväkodissa. Aika nextin levelin ruokahuoltoa, eikö?

Heppu on jo niin kyllästynyt makaronilaatikkoon, että hän ilmoitti olevansa sille allerginen. "Allergia" kyllä katosi pariksi päiväksi Viron makaronilaatikottoman lomareissun jälkeen, mutta tänään "oireet" olivat ilmeisesti äityneet jälleen pahoiksi. Tytylle kyllä maistui. Mmmmm, makaronilaatikkoa.

Mitä teillä syödään?

- Suzie Q

Ihan kiva päivä hei

Ilmeeni päivän päätteeksi.

Tämä kirjoitus on kirjoitettu tänään useammassa erässä. Sille on syynsä. (Kursiivilla kirjatut kommentit lisätty illalla huutonaurun saattelemana.)

Klo 9.30: 

(Tässä aamun alkuperäisessä aloituksessa perhearkeen lomilta palannut kotiäiti tunnelmoi tyytyväisenä kahvikuppi kädessä hiljaisessa talossa, puhkuu intoa ja suunnitelmia syksyn varalle.)

Tänään alkoi arki. Mies, Heppu ja Tyty puskettu onnellisesti ulos ulko-ovesta. Tredje nukkuu yhä aamukuuden syötön ansiosta. Kahvi on kuumaa ja sitä on riittävästi.

Heppu kysyi aamulla epäilevästi, että ”teettekö te niinkun mitään töitä”. Selitin jämptisti, että Mies kyllä hoitaa leiviskänsä taas nyt loman loputtua ihan normaalisti ja että minun työni nyt äitiysvapaan ajan on hoitaa vauvaa. Lisäsin kyllä, että se on tosi tylsää ja me vaan käydään koko ajan neuvolassa. Ettei kotielämä äidin kanssa vaan alkaisi kiinnostaa muitakin.

Rakastan listoja ja suunnitelmia. Ja jopa aikatauluja, pakko myöntää. Pääni ja puhelimeni pursuilevatkin tällä hetkellä kaikenlaisia ostoslistoja, siivous-to-do-listoja, jumppalukujärjestyksiä ja muita (näennäisesti) arkea ryhdistäviä bullet pointteja. Koitan olla ahmimatta tapani mukaan liikaa kerralla - pari hoidettavaa asiaa per päivä on ihan hyvä startti.

Ja nyt Tredje huhuileekin jo! 😊 (Huom. hymynaamakin oikein laitettu, ilmeisesti on kovasti hymyilyttänyt vielä tässä vaiheessa)

Klo 12.30: 

(Tässä äiti istahtaa sohvalle syöttämään nuorimmaistaan ja ajatukset eksyvät päiväkodissa oleviin isoveljeen ja -siskoon. Syyllisyyden pisto sydämessä - kuuluisiko kaikkien lasten sittenkin olla luonani kotona? - NOT! Tyty ja Heppu ovat siis nyt äitiyslomani aikana 25 tuntia viikossa päiväkodissa, mikä on meille sopiva ratkaisu.)

Sydän on sykkyrällä Hepun puolesta. "Viskarivuosi" alkaa tänään paljolti muuttuneessa ryhmässä, jossa tänä vuonna myös eskarilaiset ovat mukana. Paras kaveri vaihtoi vuoden nuorempana toiseen ryhmään, mutta pojat näkevät toisensa onneksi pihaleikeissä. Mitenköhän Heppu pärjäilee ”isojen” kanssa?

…

Klo 16.30 

(Tässä totaalisen ryytynyt äiti istuu sillä samalla sohvalla, valmiina heittämään hanskat tiskiin tämän yhden päivän perusteella.)

Voi v***u mikä noutokeikka sanon minä. Tredje märisi menomatkasta päiväkodille n. 300 metriä, jonka jälkeen huusi n. 400 metriä, imetin bussipysäkillä (ihanaa! NOT), jonka jälkeen märinä jatkui viimeiset 300 metriä päiväkodin pihalle yltyäkseen jälleen huudoksi juuri, kun Heppu ja Tyty syöksyivät kaulaani ensimmäisen hoitopäivän jäljiltä. Esittäydyin hiki valuen uusille hoitajille ja vetäydyin koko pesueeni kanssa sisälle lähimpään tuoliin imettämään. No eipä auttanut, vaan Tredje jatkoi punarinkulaisine silmineen huutoa bussipysäkille asti. Bussissa huuto maagisesti lakkasi hetkeksi - jatkuakseen puolentoista minuutin ja kahden pysäkinvälin jälkeen jälleen kotipysäkillämme. Loppumetrit kotiin kuljettiin minun kantaessa hysteeristä Tredjeä sylissä, Tytyn työntäessä vaunuja ja Hepun kirmatessa jossain edellä kallioiden ja pusikoiden keskellä kiipeillen.

En hae lapsia enää ikinä, en ota vauvaa mukaan mihinkään enää ikinä, en poistu kotoa enää ikinä. Kaikki päiväkodilla tuijotti että mikä tota muijaa ja sen vauvaa oikein vaivaa. Miksei vauva voi olla tyytyväinen tuota yhtä pirun puolituntista, mikä noutoon menee, vaikka olen imettänyt sitä koko päivän?

Klo 17.00

(Tässä äiti istuu edelleen sillä samalla sohvalla, edelleen imettämässä, edelleen ryytyneenä.)

Tyty pyörii ympäriinsä vongaten Elsa-mekkoa päälleen. Heppu käy kakalla ja kaipaa pyyhkimisapua. Jossain ihmeen välissä heitin niille välipalaksi pahvikuppeihin hedelmien ja vihannesten paloja - jotain hyötyä himomarttailusta pilkkomis- ja kuorimisurakasta, jonka parissa vietin aamupäivän. 

Klo 18.30 

(Nyt istun yläkerrassa rauhassa läppärin ääressä, kuuntelen Miehen multitaskausta alakerrassa. Tredjen naurunhekottelu kuuluu tänne asti.)

Mies on kotiutunut, koko perhe on ruokittu. Hoksasin juuri, että katos vaan, Tredjellähän taitaa olla kolmen kuukauden ikään tyypillisesti napsahtava tiheän imun kausi. Tiheää todellakin! Taidan suosiolla tyhjentää lupaavasti täyttymään alkaneen kalenterini tältä viikolta. Takaisin perusasioihin: pullaa ja Netflixiä!

Semmoinen päivä. Vauvat ei vissiin (edelleenkään) ole ohjelmoitavissa. Huomenna jatkuu!

- Suzie Q

Vauva 3kk - miten meillä menee?

Tredje on nyt kolme kuukautta vanha ja nukkuu ihan mielettömiä yöunia. Siis mielettömän hyviä! Hän saattaa nukkua jopa 23-08 yhtä soittoa ja herätä sitten "yösyötölle" ja posottaa vielä pari tuntia menemään sen jälkeenkin. Tyypillinenkin yö jatkuu yleensä vähintään aamuviiteen tai kuuteen ennen ensimmäistäkään syöttöä. Päivällä vauva syökin sitten tosi tiuhaan, ruokailuvälit ovat kaikkea vartista pariin tuntiin. Mutta enpä valita - mieluummin olen syöttöpuuhissa päivällä tarvittaessa vaikka jatkuvasti, jos yöt pysyisivät tällaisina mahdollisimman pitkään.

Tredje löytää jo käsillään sitterin lelukaaren puiset pyörylät, joita innoissaan vispaa käsillään. Kaikenlaiset lelut, etenkin perinteinen Sohvi-kirahvi, kiinnostavat jo kovasti. Hän "juttelee" jo jonkun verran "hauuu" ja "nagyy", mutta on mielestäni huomattavasti hiljaisempi kuin Heppu ja Tyty kolmikuisina. Ehkä kuopus ei saa suunvuoroa kaaoksessa (ei täällä edes ole mitään kaaosta)?

Vauvan olemus on jo hyvin jäntevä, ja sylissä ollessa tai kanniskeltaessa pää pysyy jo komeasti ilman tukea pystyssä. Mahallaan maaten Tredjen pää ei vielä nouse kovin korkealle, vaikka yritys on kyllä kova. Selältä mahalleen kääntyminenkin tekee tuloaan jo kovasti - luulen, että parin viikon kuluessa Tredje jo kääntyy ketterän siskonsa "aikataulua" seuraten.

Autossa istuminen on ollut Tredjen inhokkihommia viimeisen kuukauden ajan. Maksimissaan vartti on mennyt kitisemättä, sen jälkeen on alkanut asteittain kasvava vaatiminen rinnalle pääsystä, useimmiten nukahtamistarkoituksessa. Autoilumukavuus otti kahden viikon Viron reissumme aikana jättiloikan eteenpäin, kun minä siirryin istumaan Tredjen kaukalon viereen. Noin viikon pienten ajeluiden jälkeen vauva alkoi simahdella kaukaloon ilman tissiapua - voitto!

Minulla alkaa kroppa olla täynnä jumeja ja särkyjä liiasta sohva- ja sänkykeskeisestä elämästä - sen verran usein ja pitkään Tredje nimittäin päivisin syö. Toivon syksyn aktiivisemman arjen vauvajumppineen ja -joogineen tuovan kolotuksiin pian helpotusta. Toinen omia kehotuntemuksia sulostuttava yksityiskohta on päästä tippuva tukka. Jokaisen raskauden jälkeen on ollut sama homma: hiukseni alkavat lähteä päästä suurinpiirtein kolme kuukautta synnytyksen jälkeen. Ällöä, kun tummia irtohiuksia löytyy joka paikasta vauvan kaulapoimuista suihkun viemäriin ja keittokattilaan asti.

Vauvan hoito on siis tällä hetkellä mielestäni aikas helppoa. Suurin murheeni kun on, että päiväunilta Tredje herää aina juuri, kun olen saanut ruuan laitettua ja ensimmäinen haarukallinen on menossa suuhuni. Olen pahoillani kaikkien koliikista tai muuten vaan itkuisista ja vaativista vauvoista uupuvien vanhempien puolesta, mutta Tredjen kanssa elämä on just nyt leppoisaa. Eikä siitä kannata vaieta, koska maailma on väsymysangstia ynnä muuta vauvaelämän karmivuustarinaa vastapainoksi pullollaan.

Toki kyseessä on kolmekuinen vauva, jota täytyy melko tiuhaan syöttää, auttaa uneen pääsemisessä ja vaippaakin välillä vaihtaa. Mutta tuo on sellaista normaalia tekemistä - minähän olen äitiyslomalla. Nautimme näistä täysistä öistä ja yksinkertaisen puuhastelun täyttämistä päivistä nyt, kun niitä tarjolla on. Ensi viikko voi jo olla erilainen.

- Suzie Q

Millaista on elämä kolmen lapsen kanssa? Ensimmäinen vuosi, ensimmäinen neljännes.

Se olisi kuulkaa vauvavuoden ensimmäinen kvartaali jo paketissa: Tredje täyttää huomenna kolme kuukautta. Tuskailin ennen vauvan syntymää, millaista elämä kolmen lapsen kanssa tulisi olemaan. Q1-raporttina voi nyt vastasyntyneen, uhmaikäisen ja leikki-ikäisen kanssa vietetyistä kuukausista todeta ainakin seuraavaa:

Kesä on paras aika pikkuvauvalle. Etenkin Suomen kesä. Sopivan viileää ja silti riittävän lämmintä yleiseen ulkona hengailuun yhdessä isompien lasten kanssa - ja vauvan syöttämiseen missä vaan.

Päiväkoti on synnyttäneen äidin lapsivuodeajan paras ystävä. Surutta isommat lapset päiväkotiin, kun äiti on kotona vastasyntyneen kanssa. Tämä ei ole oikea hetki leikkiä supermutsia.

Isyysloma on tehty käytettäväksi. Myös kolmannen kerran. Ja pidä ne isommat lapset silti päiväkodissa.

Isosisarukset ovat parasta viihdettä vauvalle. Tredje on jo ihan pariviikkoisesta tunnistanut isosisarukset ja viihtynyt heidän läheisyydessä. Etenkin Tytyn seura ja höpöttelyt saavat huimat hymyt pikkusiskon kasvoille.

Kolme vuotta isompaan sisarukseen on toimiva ikäero. Tyty on omatoiminen, kulkee jo isoveljen leikeissä leikkikaverina mukana, ja silti tarpeeksi pieni innostumaan vauvan jutuista. Hän kyllä myös uhmaa raivolla ja kaikki on "ei", mutta tällaistapa tämä on ollut jo 2-vuotiaasta asti.

Syliä riittää kyllä kaikille. Eihän ne isommat enää edes tule syliin kuin pyytämällä.

Takapiha on paras lapsiperhevaruste. Ovi auki = päivän ohjelma, ulkoilu ja virikkeet, kun itse istut liimaantuneena sohvaan vauvan kanssa.

Imetys yhdistää. Taasko sä imetät -kysymykset isommilta lapsilta on helpompi kestää, kun näet heidänkin nostavan paitojaan ja rintaruokkivan pehmolelujaan.

Tila-auto kannattaa. Ei harmita siirtyä itkevän vauvan perässä sinne takapenkille turvaistuimen ja turvakaukalon viereen, kun ahterillesi on käytössä kokonainen normaalilevyinen penkki.

Virkamiehen pitkä kesäloma plus isyysloman jatko. Heti Tredjen synnyttyä maistoimme alkukesän ajan kyllä hetken arkea, mutta se kului minun ja vauvan osalta imetyskuplassa sohvannurkassa. Sen jälkeen olemme porsastelleet muhkeat 7 viikkoa perheen yhteistä lomaa. Varsinaista arkea opettelemme vasta ensi viikosta alkaen. Gulp.

Minne aika katoaa? Perusfiilis koko ajan. Klisee, koska se on totta.

Kolmas kerta toden sanoo? Ensimmäisen vauvan kanssa newborn-aika meni spennatessa. Toinen meni sumussa. Tämä kolmas kerta elämää vastasyntyneen kanssa vaikuttaisi vilahtaneen ohi aika hyvässä boogiessa.

Katsotaanpa, miten homma toimii kolmen kanssa, kun arki alkaa, Tredje kasvaa ja Tyty ja Heppu palaavat lomilta päiväkotiin. Seuraava osavuosikatsaus kolmen kuukauden päästä!

- Suzie Q


Kuva: Pixabay

Isoveli valvoo

Tulin äsken suihkusta ja ripustin pyyhkeitä kuivumaan täällä lomapaikkamme erillisessä saunarakennuksessa, kun Heppu syöksyi paikalle:

"Hei ÄITI, KIIREESTI, Tredjeä pitää nyt tulla imettämään!"

"Okei joo hyvä kun tulit sanomaan", ja jatkoin vielä muutaman sekunnin pyyhkeiden ripustamista narulle.

"Hei ÄITI! Ei nyt voi KÄRSIVÄLLISESTI TEHDÄ mitään, täytyy IMETTÄÄ!"

Ja vielä kipittäessään edelläni nurmikon yli kohti mökkiä:

"Imetys on tärkeää!"

Oma imetystukihenkilöni. 💛

- Suzie Q

Lauseita, jotka sanon lapsille joka päivä

"Huomenta, nukuitko hyvin?" / "Näitkö kivoja unia?"

"Ootko käyny pissalla? / Onko pissahätä? / Käypä pissalla ennen lähtöä."

"Anna Tyty kertoo nyt loppuun." / "Anna Hepun kertoa".

"Nyt hei päivävaatteet päälle. Unipuku pois."

"Oletpa taitava / reipas / vahva / nopea."

"Hienosti oot harjoitellut" / "Hienosti oot oppinut tän."

"Hammaspesu!" / "Onko hampaat pesty?"

"Kyllä pitää pestä joka aamu ja joka ilta." 

"Laitapa sukat jalkaan. Kyllä sukat pitää laittaa jalkaan. Hei sun varpaat on ihan jääkalikat!"

"Tavallisella äänellä! Puhu tavallisella äänellä."

"Älä huuda. Ei huudeta. Kuulitko? Puhu tavallisella äänellä."

"Syömään!"

"Kyllä pitää maistaa. Yks pala molempia."

"Otatko lisää maitoa?"

"Muistithan kiittää? Pyyhi suu! Ole hyvä."

"Hei! Nyt loppuu toi! Tosi rumasti tehty. Pyydä anteeksi siskolta/veljeltä."

"Tuu tänne niin puhalletaan. Niin, se sattuu hetken, mutta kohta helpottaa."

"Tuuksä halimaan?"

"Hienosti menee. / Hyvin sujuu."

"Joo ihan kohta. Teen vaan tän x y z loppuun."

"Äiti ei nyt pääse. Annan vielä Tredjelle maitoa."

"Joo isi tulee ihan just." / "Kysyppä isiltä. "

"Hei mä en voi tehdä kaikkea samaan aikaan." / "Näetkö että mulla on kädet ihan täynnä nyt tässä?"

"Odota hetki. ODOTA hetki. ODOTA HETKI!"

"Tarkkana tyttönä / poikana!" / "Hei tarkkana portaissa!

"Laita ne vaatteet pyykkikoriin."

"Missäs pupuliina on?"

"Hyvää yötä kulta."

"Äiti rakastaa kuuhun asti."

"Lapset hei - nyt hiljaisuus. Kello on tosi paljon."

"Nyt ne päät tyynyyn!"

...

Kuulostaako tutulta? 😊

- Suzie Q

Kuva: Pixabay

Oodi siipalle (koska mulla on niin ihana mies)

Kuinka imelää olisi blogata oman puolison ihanuudesta? Kokeillaan. Lomalla ehtii nimittäin ihastella Miehenkin toimintaa taas ihan uusin silmin. Hän on läheisin ystäväni, rakkauteni, peruskallioni ja kivijalkani - sekä kolmen lapseni isä, jonka kanssa tätä täyteenahdettua elämänvaihetta on hyvä pyörittää.

Tyyppi, jolla oli vuosia sitten vain pari mukavuusaluetta, (ja ne eivät todellakaan olleet kokkaus ja kodinhoito) pongahtelee nykyään suvereenisti roolista toiseen kuin mikäkin larppaaja. En tarkoita, että sujuva arkikameleonttius olisi ihmisen tärkein mitta, mutta kyllä se meidän yhteiseloamme ja perhe-elämää kummasti helpottaa, että olemiset ja tekemiset menevät vanhemmilla joustavasti limittäin. Ettei perheenpyörityksessä ole erikseen äidin ja isin juttuja, vaan suurin osa niistä on tarvittaessa kummankin hoidettavissa.

Mies kokkaa, leikkii, korjaa, pussaa, siivoaa, halaa ja kylvettää. Hän vaihtaa vaipat, pyyhkii pyllyt, sovittelee riidat, sanoittaa tunnemyrskyt, pumppaa pyörän renkaat, pukee Barbeille vaatteet ja soittaa kitaraa. Treenaa usein boksilla ja välillä korkkaa kaljan, mutta silti ehtii tuon kaiken.

Tiskit fifty-fifty. Pyykkirumbakin puoliksi - pesut enemmän minun heiniä, kuivien lajittelu ja viikkaus kaappeihin enemmän Miehen nakki. Lasten leikki-, peli- ja riehukaverina Mies on paljon minua enemmän, ja hän hoitaa lasten iltatoimet hammaspesuineen, iltapisuineen ja kirjanlukuineen. Läpsystä vaihto toimii tarvittaessa asiassa kuin asiassa. Harmi, ettei miehet voi imettää. Enkä minä soita kitaraa.

Mites metatyöt? No minä pyöritän kalenteria, buukkaan yökylät ja neuvolat. Hoidan lastenvaate- ja -varusterumban. Mies hoitaa pääsääntöisesti päiväkotikontaktit vasu-keskustelujen buukkauksineen ja retkipäivien muistamisineen. Mä kyllä teen eväät.

Yksi vakava puute Miehen taitoarsenaalissa on. Se ei osaa millään laittaa alkeellisiakaan pinnejä tai pampuloita Tytyn tukkaan. Nyt kun tyttäriä on Tredjen myötä toinenkin, lienee iskän syytä ottaa tuokin taito haltuun.

Tämä on vain se perheenisäosuus Miehestä - lisäksi hän on hyvä työssään, ihana aviomies ja pidetty kaveri. Eiks ookkin ärsyttävää? Jotkut ilmeisesti vaan on tuollaisia.

...

Kirjoitukseni piti käsitellä lähinnä joustavaa työnjakoamme vanhempina ja päättyä tähän. Muu on yksityisempää ja kuuluu meille kahdelle. Mutta on pakko vielä kertoa, mitä on arjen rakkaus just nyt, kun elämää on niin paljon tungettuna tähän yhteen hetkeen, näihin intensiivisiin vuosiin.

Hän tuo voileivät ja murokulhon sänkyyn, kun itse jumitan vauvaa syöttämässä. Pelaa kanssani kännykällä pöljää sanapeliä siksi, että tietää minun tykkäävän siitä. Hän jaksaa kehua meikitöntä naamaani ja tuulen sekoittamaa tukkaani. Silittää yhä just oikealla tavalla, just oikealla hetkellä vaikka itse tunnen vielä oloni vieraaksi, löllöksi ja ryhdittömäksi.

"Kaikki järjestyy." "Anna mä hoidan."

Hän hakisi vaikka kuun taivaalta, jos minä tai lapset sitä tarvittaisiin. Ihana Mies.

- Suzie Q

Auto raikaa, kun vauva reissaa

Beach babe.

Vauvan kanssa autoilu ei ole kesän aikana ollut ihan herkkua - Tredje on ollut autossa itkemättä keskimäärin 5-15 minuutin ajan, jonka jälkeen muu kuin rinnalle pääsy ei oikein ole kelvannut viihteeksi tai lohduksi. Se kesäkuinen Naantalin reissu, jolla vauva nukkui koko ajan, on todellakin muisto vain.

Täällä Saarenmaalla majapaikkanamme toimii vuokraamamme maalaistalo pikkuisessa Paju-Kurdlan kylässä Laimjalassa. "Lomakodista" käsin olemme tehneet pieniä päiväretkiä Muhun saarelle ja Orissaaren ja Kuressaaren kaupunkeihin. Autoilua on retkipäivinä kertynyt tunnista puoleentoista - ei mahdottomasti, mutta sekin on liikaa jos takapenkillä touhu menee itkemiseksi.

Autoajelut ovat sujuneet paremmin, kun vaihdoin Hepun kanssa paikkaa autossa. Nyt Heppu turvaistuimineen istuu etupenkillä apukuskina ja minä takapenkillä Tytyn ja Tredjen kanssa. Tämä on ollut lasten mielestä huippuratkaisu: Heppu on "ylennyksestään" aivan liekeissä ja ihastelee päivittäin, kuinka hienoa on istua etupenkillä. Hän vaihtaa polleana cd-levyjä ja räpeltää navigaattoria. Tyty on ihastuksissaan siitä, että äiti istuu kaverina takapenkillä. Ja tuolileikin ykköstavoite, eli tyytyväisempi vauva automatkustajana, on myös toteutunut.

Autokikkailua lukuunottamatta Tredjen kanssa on suht kivutonta reissailla. Retkipäivinä maito maistuu armeliaasti kotipäiviä harvemmin ja uni tulee helposti kantorepussa. Pissavaipanvaihdot sujuvat kätevästi jopa vaunukopassa. Tredje on juuri sellainen "take away" -vauva, puolihuomaamattomasti mukana kulkeva perheen pikkukolmonen. Leppoisaa biitsiseuraa, harmiton linnavierailija ja unelias leikkipuistohengaaja.

Reissuvatsan käsite on Tredjen myötä saavuttanut uudet mittasuhteet. Kerran neljässä päivässä vauva töräyttää kertalaakilla puolen viikon niskakakat. Silloin on paras olla jossain muualla kuin lauttarannan räkäisen huoltoaseman ulko-wc:n minilavuaarin armoilla.

Jatkamme harjoituksia!

- Suzie Q

Ihana kamala (pieni) ikäero

Hepulla ja Tytyllä on ikäeroa himpun vajaat puolitoista vuotta. Meillä oli omat syymme antaa jo Hepun vauvavuoden aikana uuden raskauden alkamiselle mahdollisuus, mutta yllätyimme silti, kuinka pikaisesti Tyty ilmoitti tulostaan. Ajatus kahdesta samanaikaisesta vaippaikäisestä huimasi tuolloin hetken, mutta ei pahasti. Ja Heppuhan tuntui lopulta valtavan isolta pojalta pikkusiskon syntyessä!

No miten meni, noin niinku omasta mielestä? Nyt kun jälkikäteen katson valokuvia ja videopätkiä elämästämme kahden alle 2-vuotiaan kanssa, ymmärrän miksi meille toivoteltiin tsemppiä, voimia ja jaksamista niin innokkaasti ja sellainen säälivä outo ilme kasvoilla. Heppuhan oli täysin vaipoissa, ei puhunut sanaakaan vielä "oikein" eikä ollut valveilla ollessaan hetkeäkään toimettomana. Ja Tyty roikkui minussa kiinni kuin pikkuapina, herkästi milloin mitäkin hätäänsä nyyhkyttäen ja nukkuen niitä seitsemänminuutin sylipäikkäreitään.

Eikä se vauva-taapero-kombon ensimmäinen puoli vuotta edes ollut paha, vaan ne seuraavat kuusi kuukautta. Tässä viimeisen viiden vuoden lastenhoitorallissa on tuo kyseinen kevät jäänyt mieleeni sumuisimpana ja ahdistavimpana osana koko vanhemmuuden tähänastista polkuani. Se aika, kun Tytyllä oli ikää 7-12kk ja Hepulla kahdesta kahteen puoleen vuotta oli yksinkertaisesti liikaa. En suosittele, paitsi jos saa kicksit överitarkkojen rutiinien, jatkuvan sotkuruokailujälkien siivoamisen ja kieltojen ja ohjeiden papukaijamaisen toistelun täyttämästä elämästä. Olin väsynyt ja turhautunut, hukassa ja ahdistunut.

Toki tähän valitusvirteen sekoittuu jo suurta sankarimuistelohenkeä ja taisteluarpien kiillotteluakin. Silti olen huomannut tärkeäksi tunnustaa edes itselleni näin jälkikäteen, että rankkaa oli. En sitä silloin ihan hoksannut - sehän oli elämää ja lapset tietenkin ihania - mutta se oli rankkaa. Ja on ihan ok myöntää, että se kuormitti liikaa ja siitä piti päästä työelämään toipumaan. Surullista ylikuormituksessa oli se, että kesti melkein vuoden ennen kuin pystyin aidosti taas nauttimaan omien lasteni seurasta "suorittamatta".

Sitäkin suuremmalla ilolla ja helpotuksella seuraan nyt 3-vuotiaan Tytyn ja kohta 5-vuotiaan Hepun sisaruutta, ystävyyttä ja yhteispeliä. Lapset ovat hyvin erilaisia persoonia ja heillä on keskenään melko erityyppiset suosikkitekemiset ja kiinnostuksenkohteet, mutta sen ylikin he kaikista mieluiten tekevät asiat kimpassa toistensa kanssa ja viettävät aikaa yhdessä. Kumpikin opettaa toistaan ja haluaa kertoa parhaat jutut aina ensimmäisenä toiselle. Toki Heppu ja Tyty nahistelevatkin, välillä huutoon ja mäiskeeseen asti, mutta useimmiten myös sopivat riitansa suosiolla, jotta saavat yhteiset touhunsa jatkumaan.

Luulen, että Hepulla ja Tytyllä on meneillään pienen ikäeron sisaruussuhteen "kulta-aika", josta todellakin kannattaa vanhempina nyt nauttia. Veikkaan, että kouluikään päästäessä sisarusten polut hiukan eriytyvät, koska tyttöjutut vs poikajutut ja ekaluokkalaiset vs kolmosluokkalaiset ja niin edelleen. Sen jälkeen esiteiniys ja murrosikä tekevät todennäköisesti selvää yhteispelistä jälleen useammaksi vuodeksi.

Lapsilla on kalenterivuosina kahden vuoden ikäero, eli eskarit, kouluunmenot, riparit ja muut mahdolliset virstanpylväät eivät tule tapahtumaan peräkkäisinä vuosina. Pieni ikäero onkin aidosti pieni vain nyt - ja siitä on vihdoin lupa nauttia.

- Suzie Q

Kukaan ei tarvitse minua nyt

Kävelen leppoisasti ympäri maalaistalon vehreää tonttia työnnellen nukkuvaa Tredjeä vaunuissa. Jätän vaunut maakellarin kupeeseen suurten kuusten viileään varjoon. Tuuli leyhyttää hiuksiani ja vaunujen hyttysverkkoa lempeästi.

Hipsin sisään, jossa Mies lukee Hepun ja Tytyn kanssa sohvalla kirjaa. Kytken itkuhälyttimen ja katoan ullakolle keinuttelemaan hiljaisuudessa keinutuolilla, katsellen kattoikkunasta sinisenä hohtavaa taivasta.

Tässähän hairahtuu ajattelemaan, että aina voisi olla tällaista. Ei ole kiire mihinkään, vaikka kello lähestyy jo puolta päivää. Aamupalan sain toisen laittamana ja poiskorjaamana. Kaksi kuppia kahvia.

Mitäs tänään tehtäisiin? Eilen käytiin kylillä, joten ollaanpa tänään vaan "kotona". Helppo ratkaisu, koska lomataloamme ympäröi ihana pihapiiri, jossa on lapsille mielinmäärin tekemistä. Isot nurmikentät, joilla juosta ja pelmuta. Leppoisasti varjostavia jättiläissaarnia, joiden katveessa levähtää. Leikkimökki, trampoliini, hiekkalaatikko, pihapelejä. Palju, jossa lillua ja sauna, jossa löylytellä.

Mitäs syötäisiin? Voisi vaikka grillailla. Mies hoiti toissapäivänä kauppareissun, joten eipä tarvitse kauppaankaan hötkyillä. Naapurin mummon pikkuisesta kanalasta voidaan ostaa munia ja toisen naapurin vadelmatarhasta vattuja.

Ei tätä hehkuttamista voi lopettaa. Minua ei edes väsytä. Olen nukkunut täyden yön iltayhdestätoista aamukahdeksaan yksin sängyssäni, ketarat levällään, ilman vauvaa kainalossa. Tredjehän siis nukkui pinnasängyssä koko yön, ilman syöttöjä, aamukahdeksaan asti. Onko tämä joku utopia, häh?

Ihanaa olla vaan. Voisin käydä seuraavaksi rauhassa suihkussa. Tai venytellä ja jumppailla ulkona vähän. Tai tarttua kirjaan - ensimmäistä kertaa vuosiin kuukausiin.

Miehen ääni kuuluu alhaalta: "Tredje heräsi." Seuraavaksi vauvan nälkäitkua. Jahas - joku tarvitsee minua nyt 😊

- Suzie Q