Tyttöjä ja poikia - sukupuolineutraalisti

Autoleikki ja barbileikki.

Emmi Nuorgamin Facebook-sivulla käytiin tällä viikolla keskustelua siitä, miksi eräällä lastenkirpputorilla oli tarjolla vaaleanpunaisia henkareita tyttöjen vaatteille ja vaaleansinisiä poikien vaatteille. "Keskustelu" riehaantui kommenteissa nopeasti polaariseksi "miksei poikien enää anneta olla poikia" -mölinäksi, vaikka moni ansiokas kommentoija yritti herätellä ajatuksia sukupuolineutraalimman kasvatuksen tavoitteista.

Tähän soppaan on pakko hypätä mukaan. Nimittäin BBC julkaisi videon, joka todellakin pisti miettimään, miten tiedostamattamme ohjaamme lapsia tietynlaiseen toimintaan sukupuolioletuksemme perusteella. Katso video. Katso katso katso. 

Usein "keskustelu" sukupuolineutraalista kasvatuksesta kulminoituu siihen, a) minkä värisiä vaatteita lapsille puetaan, b) pitääkö lapsen nimi olla Verso tai Ahma ja c) eikö poikani saa enää leikkiä pikkuautoilla. Huokaus. Ikäänkuin sukupuolineutraali kasvatus olisi jotain punavihreää hörhöilyä, huru-ukkojen ja -akkojen touhua, jota joko kannatetaan tai vastustetaan. Ihan fiksuina pitämäni ihmisetkin takertuvat tässä asiassa siihen, että "ei meidän tyttöä saa pakottaa leikkimään pikkuautoilla, koska hän tykkää oikeasti vain barbeista". 

Minulle sukupuolineutraali tai -sensitiivinen kasvatus ei tarkoita sitä, mitä lapsille puetaan päälle. Ei ole kyse vaatteista, eikä siitä, että pojilta vietäisiin pikkuautot ja tytöiltä nuket, vaan siitä että tytöt saisivat olla ihan minkälaisia tyttöjä ja pojat ihan minkälaisia poikia tahansa. Minkälaisia lapsia tahansa. Muunkinlaisia kuin stereotyyppisesti oletettuihin sukupuoliinsa liitettyjen piirteiden kaltaisia.

Eikä riitä, että lapset hyväksytään sellaisina, kuin he ovat. Aikuisten tehtävä on ohjata heitä tutkimaan maailmaa ja oppimaan uutta täysin riippumattomina heidän oletettuun sukupuoleensa liittyvistä ennakkokäsityksistä. Ja se lähtee siitä, että aikuiset opettelevat herkistymään arjessa siihen, että lasta ei sukupuolioletuksen perusteella ohjattaisi tietynlaisiin toimintamalleihin ja kiitettäisi vain tietynlaisista ominaisuuksista. Koska tottakai meidän Paavo-Petteri ja Seela-Saara saavat olla juuri sellaisia kuin haluavat. Mutta silti Paavo-Petteriä kummasti kannustetaan lähinnä jääkiekkoon, kun Seela-Saaraa viedään ensisijaisesti tanssitunneille. 

Meilläkin asuu 100% prinsessa, joka huutaa "Linnani!!" nähdessään minkä tahansa edes etäisesti prinsessalinnaa muistuttavan rakennelman (kaikki käy, kirkoista ja kappeleista voimaloiden savupiippuihin). Hän taistelee raivolla farkkujen pukemista vastaan, koska "ne eivät ole pinkit!!" ja koska "prinsessat ei käytä farkkuja!!". Prinsessapuuhien lisäksi haluaisin kannustaa Tytyä fyysisiin juttuihin: pyöräilyyn, potkulautailuun ynnä muuhun. Hän on näissä jutuissa aikamoinen hienohelma, ja laiskimus, eikä se liity siihen että hän on tyttö, vaan siihen että hän on Tyty, lapsi joka sattuu tykkäämään helposta kyydistä rattaissa tai Miehen hartioilla.

Lapset ovat ensisijaisesti lapsia, pieniä ihmisiä, eivätkä sukupuolensa edustajia. Minulla läikähtää sydämessä joka kerta, kun Tyty sanoo, että "katsopa äiti kuinka vahva olen!" tai kun Heppu hilluu mummolassa keijupuvussa ja kotona tsekkailee itseään peilistä ja toteaa "no niin, näytän tosi kauniilta". Koska he ovat vahvoja ja kauniita.

- Suzie Q