torstai 24. elokuuta 2017

Kroppa kuntoon raskauden jälkeen

Äidille hiki, vauvalle uni.

En ole mikään fitness-mamma, mutta haluan olla toimintakykyinen ja kivuton. Jos aiemmin kroppamurheet keskittyivät ulkonäköön, niin nyt ne kyllä pyörivät särkyjen ympärillä. Makselen nyt velkoja loppuraskauden liikkumattomuudestani ja näistä Tredjen ensikuukausien imetysmaratoneista. Selkää särkee, lonkkaa jomottaa. Keskivartalo on täyttä höttöä vailla mitään tukea. Pakko tehdä jotain!

Viime viikolla alkoi tutulla crossfit-salilla äiti-vauva-jumppatunti, jota vetää (ihana ja osaava) valmentaja, joka on itsekin yksivuotiaan äiti, ja siksi ymmärtää ”mammajumpan” lähtökohdat. Siellä me äidit kuulkaa nyt punnerretaan ja kyykätään vauvojen toimiessa lisäpainoina tai köllötellessä leikkimatolla ja nukkuessa. Crossfithan on ihan parasta liikuntaa kelle tahansa monipuolisuutensa takia, ja haaveilen löytäväni tieni vielä omiinkin treeneihin boksille taas uudestaan. Mieskin on ihan hurahtanut wodeihinsa, ja ne runnotaan kalenteriin vaikka väkisin, koska häntä vuosia piinanneet selkäkivut pysyvät crossfitin myötä poissa (!).

Lisäksi perheellisiä hemmotellaan samalla salilla viikonloppuisin myös perhejumpalla, eli koko perheen crossfit-treenillä. Viime sunnuntaina Heppu ja Tyty pomppivat kanihyppyjä, möyrivät karhukävelyä, roikkuivat renkaissa ja köysissä, kiipeilivät puolapuissa ja puubokseilla, kun itse tahkosin burpeita ja rengassoutuja hiki päässä. Tredje möllötteli tyytyväisenä turvakaukalossaan ja ihmetteli ympäröivää vilinää.

Oma asenne liikuntaan vauva-aikana pitää olla sellainen, että on valmis tarttumaan pieniinkiin treenimahdollisuuksiin ja tekemään edes jotain silloin, kun voi. Se on vaikeaa, jos on tottunut siihen, että jumppa on omaa aikaa ns. täydellisissä olosuhteissa, eikä mikään muu kuin alusta loppuun laadukkaasti tehty jumppa ole hyvä suoritus. Haloo. Tuolla logiikalla pikkulapsiaikana ei tule liikuttua ollenkaan.

Vauvajumpan vetäjä sanoi tämän niin hyvin: tehdään kunnolla se, mitä voidaan vallitsevissa olosuhteissa. Eli ei jäädä sohvalle makaamaan odottelemaan sitä täydellistä maailmaa, jossa vihdoin olisi liikunnan aika. Tätä siis yritän opetella! Vaikka yhä parin seuraavankin vuoden ykköstreeni onkin crossfit-tyyliin ”Lapsiperhe-elämä - AMRAP - For quality and minimum rest”.

- Suzie Q

ps. Äitiyslomalaisille tuputetaan aina vaunulenkkeilyä. Joo. Vaunulenkit ovat tällä hetkellä pelkkä haave, sillä Tredje ei todellakaan viihdy vaunukopan pohjalla. Ehkä tilanne muuttuu viimeistään sitten, kun kopan voi vaihtaa kallistettavaan istuinosaan.

6 kommenttia:

  1. Kirjoitin itsekkin samasta aiheesta. Haastankin sinut liikkumaan myös salin ulkopuolella lapsen kanssa. Otatko haasteen vastaan? https://raidallisiasukkia.blogspot.fi/2017/08/haluatko-laihtua-onko-sinulla-alle-4.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä, pakkohan tähän haasteeseen on tarttua! :) Meiltä löytyy Tula-kantoreppu, jossa vauva viihtyy ihan mukavasti. Aika varovaista tahtia olen kuljeskellut ulkona vauva kantorepussa tähän mennessä, kun beben niska on tuntunut niin hentoiselta vielä, että pää heilahtelee ikävästi, jos vauhti on yhtään reippaampi. Toki leppoisa kuljeskelukin on hyvästä, saa ainakin raitista ilmaa! Otanpa tavoitteeksi käydä viikoittain ainakin yhdellä kantoreppulenkillä! Lupaan raportoida kokemuksista :)

      Poista
  2. Hyvin sä vedät!! :) :) Ja kiitos ihanasta tekstistä!

    Milla P.

    PS. Jännitys tiivistyy onnistuinko kommentoimaan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuit!! :D Näkemisiin taas keskiviikkona!

      Poista
  3. Moikka! Missäpäin käyt treenaamassa? Itsekin kaipaisin jotain tällaista, crossfit nimenomaan kiinnostaa! Vauva on nyt kolmisen viikkoa vanha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ja suurimmat pahoittelut että olen missannut tämän kommenttisi!! Käymme Crossfit8000-salilla Espoon Kivenlahdessa. Huomenna torstaina alkaa juuri loppusyksyn uusi kausi äiti-vauva-treenissä (BAM WOD). Tsekkaa boksin sivuilta lisää ja hyppää mukaan :)

      Poista

Kerro, kerro!