keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Liikkeelle kolmen lapsen kanssa



Kolmen alle 5-vuotiaan lapsen kanssa liikkuminen ei arjessa onnistu aina pelkällä jalkapatikalla. Tredjen syntymä laittoi meillä vakiintuneet kuviot uusiksi perheen siirtymisissä paikasta a paikkaan b.

Tyty joutui (vihdoin) luopumaan rattaissa istumisesta, sillä istuinosan tilalle vaihdettiin nyt Tredjen myötä vauvankoppa, eli istumapaikkaa Tytylle ei enää ole. Isosisko onkin siirtynyt seisomaan seisomalaudalla, joka on toiminut nyt parin kokeilukerran perusteella hänellekin hyvin. Välillä Tyty haluaa kirmata juoksuun, ja sitten jaksaa taas seistä laudalla. Toimii.

Seisomalautapaikkaa ei nyt ole enää tarjolla Hepulle, jonka osana onkin nyt kävellä silloin, kun polkupyörä ei ole matkassa. Heppu pyöräilee apupyörien kanssa jo sujuvasti, mutta tarvitsee välillä jalkakäytävien kynnysten ylittämisessä ja jyrkissä ylä- tai alamäissä vähän apua. Yhdistelmä vauva vaunuissa + yksi lapsi seisomalaudalla + yksi hasardisti pyöräilevä lapsi on kuumottava yhdistelmä yhden aikuisen handlattavaksi, mutta kaipa sekin tästä lähtee sujumaan.

Potkupyörä oli Hepulla aivan ykkönen parikin kesää, ennen kuin poika siirtyi oikeaan polkupyörään. Tytyä ei pyörähommat ole kiinnostaneet vielä ollenkaan, ei potkupyörällä eikä pikkupolkupyörällä. Pikkupyöränsä kyydissä hän kyllä istuisi työnneltävänä pitkiäkin matkoja, mutta polkemaan neiti prinsessa ei ole tähän mennessä itse ryhtynyt. Lapset on aika erilaisia.

Tälle keväälle hankimme Hepulle ja Tytylle myös potkulaudat, jotka alkuinnostuksen jälkeen lojuvat nyt etupihalla pyörätelineen vieressä. Potkulautoja on tarkoitus ottaa mukaan kesäreissuille, jolloin pyörät eivät mahdu autoon mukaan, ja uskonkin että käyttöinto kasvaa, kun vaihtoehtona on pelkkä käveleminen.

Millaisilla komboilla itse liikutte pienten lasten kanssa? Vinkkejä 3-vuotiaan Tytyn pyöräilyinnon sytyttämiseen?

- Suzie Q

tiistai 30. toukokuuta 2017

Maitohommissa


Tredjen paino ei ole noussut ihan toivotunlaisesti, jonka takia tässä on viime päivien ajan vietetty niinsanotusti tehostettua meijerielämää. Välillä meinaa usko loppua, että rintamaito tällä(kään) kertaa riittäisi, mutta parhaani yritän. Edelliset imetykset ovat olleet tasapainoilua osittaisimetyksen ja korvikkeen kanssa, joten itseluottamus omaan maidontuotantoon ei ole se kaikkein kovin.

Esimerkkivuorokautena eli viime lauantaina maitomonsterimme viihtyi rinnalla seuraavasti: (kellonajat ovat syöttöjen aloitusaikoja, syötöt ovat olleet n. 15-45min pitkiä)

03.30
07.30
08.45
09.30
12.00
13.50
15.15
16.00
17.50
18.30
18.45 pullomaito 30ml
21.45
23.10
(jonka jälkeen yöllä seuraavan vuorokauden puolella kolme syöttöä ennen seuraavan aamun ensimmäistä)

Imetystukimateriaaleissa sanotaan, että "pikkuvauva voi syödä kolmen, neljän tunnin välein TAI kolme, neljä kertaa tunnissa TAI kolme-neljä tuntia yhteen mittaan." Ja että kaikki edellämainittu on normaalia. Näillä mennään siis! Perjantaina seuraava punnitus.

- Suzie Q

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Muksuille kolme välipalaa banaanista

Välipalakeittiön kulmakivi.

Ruokakuntamme muonitus perustuu yleensä kolmeen periaatteeseen: helppous, nopeus, yksinkertaisuus. Helppous, koska laiskuus ja mielenkiinnon puute kokkailuun. Nopeus, koska aina on jotain mielekkäämpää tekemistä kuin seistä keittiössä. Yksinkertaisuus, koska skidit syövät mieluiten simppeliä purtavaa mallia makarooni, jauheliha, kurkku, porkkana - ja mikään ei saa koskea lautasella toisiinsa, kastikkeet ja kiusaukset voi unohtaa heti alkuunsa.

Hedelmäkoristamme löytyy aina banaaneja, koska ne ovat helppoja välipaloja kiireisinä päivinä. Itse tykkään syödä banaanini suht raakoina (sellaisina vielä ihanasti aavistuksen vihertävinä, mutta koriin jää usein kypsempiä banskuja terttukaupalla odottamaan muita syöjiä. Jos perusmalli ”kuori-ja-nauti” alkaa tökkiä, testaa lasten kanssa esimerkiksi näitä meidän kotikeittiön huimia banaanivälipaloja:

Sopivan kypsä banaani: Tee jääbanaaneja!
Leikkaa kuorittu bansku puoliksi. Työnnä muovinen pilli kumpaankin puolikkaaseen ”tikuksi”. Laita banaani”tikkarit” pakastimeen. Muksuille ihana jätskin korvike lämpimänä päivänä.

Vähän tummunut banaani: Tee smoothie! Pari banskua on sopiva smoothiepohja. Laita lisäksi esim. luonnonjugurttia, löräys mehukeittoa, marjoja ja vaikkapa avokado. Päärynä ja kiivikin ovat kivoja. Surauta blenderillä smoothieksi ja tarjoile korkeasta lasista pillin kera. Toimii.

Tummanruskea ällö banaani: Tee banaanilettuja!
Muussaa löllöbanskut haarukalla lautasella. Riko joukkoon pari kananmunaa ja sekoita mössöksi. Nostele kuumalle pannulle mössöä pieniksi ”letuiksi” ja paista kypsiksi. Näihin voi laittaa myös kaurahiutaleita ja hunajaa joukkoon, mutta toimivat simppeleimmillään ilmankin. Toimii pienestä sormiruokailijasta isoonkin herkkusuuhun! Tarjoile sellaisenaan tai esim. vaniljarahkan kanssa.

Ja eikun syömään! Onko muilla hyviä banaanivälipalatipsejä?

- Suzie Q

perjantai 26. toukokuuta 2017

Synnintunnustus: lastenvaatehulluus

Tredjen garderoobia.
Kun odotin Heppua, otin kiitollisena vastaan Suomen valtion tarjoaman äitiyspakkauksen ja ihastelin, kuinka kattavan setin kauniita ja käyttökelpoisia vaatteita sain vauvalleni. Täydensin juniorin vaatekaappia kirppisostoksilla ja Huutonetin löydöillä, periaatteenani etten maksa yksittäisestä vauvan perusvaatteesta yli kahta (2) euroa. Hyvin pärjättiin, ja lapsi näyttää vermeissään yhä silmääni somalta vauva-aikaisissa valokuvissa.

Tytyn syntyessä lastenvaatteiden hankintapolitiikkani oli totaalisesti hiukan muuttunut. Kaapit täyttyivät lompakkoa pahasti rankaisevista ihanuuksista, joissa maksaa laatu, design, vastuullisuus ja monessa merkissä kotimaisuus. Ja hype. Se, että muutkin samoista räteist ja lumpuist hullaantuneet kotiäidit ovat valmiita maksamaan käytetystäkin vauvan bodysta useita kymppejä. Tytyn vauva-aikana oli todellakin ihanaa fiilistellä söpöillä vaatteilla, ja ostella lisää myymällä hyvään hintaan pieneksi jääneet pois. Aito mammaharrastus, joka sopi hyvin kahden alle 2-vuotiaan hoitoon perustuvaan muuten sisällöttömän hiukan tylsän kotiäitiarjen mausteeksi.

Vaatehankinnoistani on parissa vuodessa karsiutunut pois "hype" ja heräteostokset - nyt tiedän paremmin, mitkä vaatteet kestävät priimana pesusta toiseen, sopivat malliltaan Hepulle ja Tytylle ja ovat omaa ja lasten silmää miellyttäviä. Tuen mielelläni kotimaisia pienmerkkejä ja satsaan erityisesti ulkovaatteisiin ja kenkiin. Ei kiitos sanon mm. näille: nukkaantuvat, haalistuvat ja muotonsa menettävät materiaalit, retrokuosit, "pikkuaikuis"-tyyli, teiniprintit jne.

Luulin siis tekeväni jo pelkkiä harkittuja hankintoja lapsille. Kunnes Tredje ilmoitti tulostaan. Yhdeksän piiiitkää kuukautta hankkia yksi kerrallaan "pakko saada"-ihanuuksia vastasyntyneen koossa. Kun tämä on viimeinen vauva ja kaikkea. Oi voi, taas mennään...

Millä periaatteella itse hankit lastenvaatteita? Eiks ookkin ihania...? 😄

- Suzie Q


torstai 25. toukokuuta 2017

Ekoja kertoja

Kuumotus maksimus eli vauvan ensimmäinen kerta vaunuissa.

Ajattelin olevani kokenut konkari vauva-arjen perusjuttujen suhteen. Vauvan hoito on toki aina vähän hasardia kokeilemista, koska jokainen pienokainen omanlaisensa. Mutta en arvannut, kuinka kuumottavia kaikki "ekat kerrat" olisivat vielä kolmannenkin lapsen kanssa.

Vaunukävely: Miten täältä kotoa pääsee ikinä liikkeelle? Täriseekö rattaat liikaa? Pelottaako sitä? Pysyykö se unessa? Mitä jos se herää? Missä sitä voi syöttää? ... Vauva nukkui tyytyväisenä pari tuntia.

Parvekepäiväunet vaunuissa: Onko sillä kuuma? Onko sillä kylmä? Paistaako tähän suoraan aurinko? Tukehtuuko se peittonsa alle? Puristaako pipo? Tuleeko tähän orava? ... Vauva nukkui tyytyväisenä pari tuntia.

Bussimatka: Entä jos me ei mahduta bussiin? Entä jos vauva alkaa itkeä? Kaikkihan kuulee sen äänestä, että se on superpieni vastasyntynyt - ja kuljen sen kanssa jo bussilla - apua mitä kaikki muut varmaan ajattelee! ... Vauva nukkui tyytyväisenä koko matkan.

Napatyngän puhdistus: Vauva menee rikki! En osaa, koko napa varmaan räjähtää kun sorkin sitä! ... Ei räjähtänyt.

Eka kylpy on kuumotuslistalla seuraavana. Bath time tonight, maybe yes, maybe no?

- Suzie Q

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Sukupolvien ketju


Kyläilimme Tredjen kanssa eilen oman mummini luona. En välttynyt liikutuksen kyyneliltä, kun 88-vuotias katseli tyttärentyttärentytärtään kuin aarretta. On aivan huimaava ajatus, kuinka paljon vuonna 1929 syntynyt mummini on nähnyt maailman muuttuvan lähes sadassa vuodessa, ja hän tapaa Tredjen, joka tulee näkemään vähintään yhtä suuren muutoksen todennäköisesti pitkälle 2100-luvulle asti. Ja nyt nämä kaksi kohtasivat.

Pullakahvien lomassa ihmettelimme yhdessä elämän ihmettä ja pieniä kynsiä, valmiita korvalehtiä ja pehmeitä hiuksia. Mummi yritti muistella omien kolmen lapsensa aikaa vastasyntyneinä, ja totesi että muistot ovat jo hyvin irrallisia ja hataria noilta herkiltä alkuajoilta. Imetystsempparina mummini on ihan rautaa - hän löytää juuri oikeat sanat kannustukseen. Tuo 50-luvulla lapsensa synnyttänyt sukupolvi taisi vauvojaan todella imettääkin, ennen seuraavien vuosikymmenten niukkoja imetyssuosituksia?

Tiedättekö, kun vanhuksen ja vastasyntyneen silmissä on se sama iänkaikkinen viisaus, joka katoaa elämän alun ja lopun väliseksi ajaksi jonnekin, mutta palaa katseeseen ennen lopullista loppua? Aiemmin se katse oli minusta vanhusten silmissä poissaolevuudessaan ja hauraudessaan lähinnä surullinen näky, mutta nähtyäni omien lasten silmissä syntymähetkillä saman katseen se onkin jotain ihan muuta. Ne tietävät jotain, mitä me muut (enää ja vielä) emme.

Mummi on viimeinen isovanhemmistani. Tredjellekin toiseksi viimeinen neljänsiä sukupolvia ylöspäin.

- Suzie Q

tiistai 23. toukokuuta 2017

Arki pyörii, kun ei itse tee kaikkea

Kauppa"reissu" hoidettu!

Meille on vakiintunut lapsiperhearjen sujuvoittamiseen jos jonkinlaista säännöllistä rimanalitusta rutiinia ja jokapäiväisen elämän helpottajaa. Ruuhkavuosien myllytyksessä kannattaa mielestäni oman budjettinsa rajoissa ulkoistaa kaikki, mitä voi. Vapautuneen ajan voi sitten käyttää lasten kanssa, omaan hyvinvointiinsa, parisuhteeseen ja ystäviin. Onko parempaa investointia? (Kuin elämä!)

Ensinnäkin ruokaostokset. Tytyn syntymästä lähtien olemme tilanneet n. kerran viikossa isot kauppaostokset kotiinkuljetettuina Citymarketista. Palvelu on muokkautunut vuosien varrella erillisestä verkkokaupasta lähi-Citymarketin omaan palveluun ja kuljetusmaksu on vaihdellut ilmaisesta nykyiseen 9,90eur kertakustannukseen. Muutoksista huolimatta olemme jatkaneet palvelun käyttöä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen - niiiiiin kätevää on saada ruuat ja muuat päivittäistarvikkeet wc-papereista pesuaineisiin, vaippoihin ja hiuslakkoihin suoraan kotiovelle. Suosittelen lämpimästi.

Ruokaa kotiimme kantavat myös Foodora ja Wolt. Kaikille jumalille kiitos näistä palveluista! Pizzan ja einesten mussuttaminen on ainakin vähentynyt, kun saatavilla on samalla rahalla parempaakin mättöä. Meitä espoolaisia on hemmoteltu nyt jo toista kuukautta ilmaisilla kotiinkuljetuksilla, kun kilpailevat palveluntarjoajat ottavat mittaa toisistaan asiakkaiden haalimiseksi. On ihan ”muutama” kerta tilattu ruokaa etenkin nyt Tredjen synnyttyä ja uusien rutiinien hakiessa uomiaan.

Sitten viikkosiivous ostettuna. Tai oikeastaan jokatoinenviikkosiivous. Kodissamme on käynyt siivooja jo vuosia, oikeastaan siitä lähtien kun molemmat pääsimme säännöllisiin palkkatuloihin kiinni ja opettelimme hyödyntämään kotitalousvähennykset. Olemme käyttäneet pariakin eri siivousfirmaa, ja viimeisin löytö on yhden-naisen-yritys, jota emme millään haluaisi vaihtaa pois. Myös ikkunanpesut olen ulkoistanut, sen homman hoiti tänä keväänä Freska. Jälki oli aivan priimaa ja hyvittivät ”käyttämättä jääneen” pesuajan suoraan takaisin tilille. Twelve points!

Taukoa ostosiivouksista on ollut budjettisyistä aina hoitovapaiden aikana. Nyt siivous tulee jatkumaan kesäkuun loppuun asti, jonka jälkeen täytyy opetella itse uudet rutiinit rikkaimurointia ja jatkuvaa pöytien pyyhkimistä ja tavaroiden keräilyä kattavamman siivouksen mahduttamiseksi vauva-arkeen. Can’t wait.

On meillä toki muitakin rutiineja, kuin ne mitä saa rahalla. Esim. hampaiden pesut. 😆 Entäs teillä?

- Suzie Q


maanantai 22. toukokuuta 2017

Vastasyntyneen valokuvaus

Tredje pötkönä testivalaistuksessa.

Pari päivää synnytyssairaalasta kotiutumisen jälkeen avasimme ovemme valokuvaaja Anna Dammertille, joka tekee vauvakuvauksia pääkaupunkiseudulla. Anna on kuvannut myös Heppua ja Tytyä vastasyntyneenä, ja tästä ”perinteestämme” halusimme pitää kiinni myös nyt Tredjen kohdalla. Tredje tosin näyttää etenkin nukkuessaan aivan samalta kuin Tyty vastasyntyneenä, joten ehkä Tytyn kuvat olisivat kelvanneet myös pikkusiskon osalta... 😆

Kuvauksen päätähteä eli Tredjeä kuvattiin tietenkin joka kulmasta. Toiveidemme mukaisesti muutamaan kuvista pyydystettiin mukaan myös isosisarukset ja lisäksi kuvattiin vauvaa lyhyesti molempien vanhempien kanssa. Koko monituntisen kuvauksen ajan tunnelma oli ihanan kiireetön - pidimme useita rauhallisia imetystaukoja, Heppu ja Tyty leikkivät omia leikkejään ja söivät pariinkiin otteeseen. Lopuksi vauva uinahti tyytyväisenä lämmittimien lämmössä huovalla vuoratulle säkkituolille, jossa Anna kuvasi häntä rauhassa meidän vanhempien kahvitellessa keskenämme keittiössä.

Kuvaus ja kuvat ovat arvokkaita, niin rahallisesti kuin merkitykseltään. Vastasyntyneen ensimmäisiä päiviä ei saa koskaan takaisin, ja sen vuoksi laadukkaat ja tunnelmalliset kuvat tuntuvatkin muistoina aivan korvaamattomilta, ainakin meille. Kuvaus voi tuntua ajatuksena heti synnytyksen jälkeen liian isolta ponnistukselta (pun intended), mutta kyllä satsaus kannattaa! Vauvakuvaajan huolellinen valinta etukäteen on tärkeää, koska kotinsa ovea ei halua avata kelle tahansa, eikä myöskään hassata ainutkertaista kuvaushetkeä ja kuvabudjettia huonoon kuvaajaan.

Haluankin hehkuttaa Annaa hänen ammattitaitonsa johdosta, koska hyvää kannattaa ylistää! Anna ei pelkästään ota timanttisen hyviä kuvia, vaan tekee sen niin lempeästi, taitavasti, suorastaan huomaamattomasti, että jälleen tuntui kuin kodissamme olisi ollut jokin hyvän hengettären kaltainen perheenjäsen käymässä. Kun Annan persoona ja sosiaalinen pelisilmä on yhdistetty toimivaan kuvauskonseptiin, on asiakaskokemus ainakin meille, jo kolmatta kertaa, ollut joka euron väärti.

Toinen hyvä vauva-/lapsikuvaaja, jota voin suositella pääkaupunkiseudulla on Nina Dodd, jonka studiolla aikanaan otatimme perhekuvia Hepun kanssa vähän ennen Tytyn syntymää. Nina oli hyvin erilainen kuvausotteeltaan kuin Anna, mutta nekin kuvat onnistuivat mainiosti. Olen kuullut paljon hyviä kokemuksia, ja nähnyt upeita vauva- ja perhekuvia myös Niki Strbianin ja Laura Schneiderin ottamina. Jos harkitset vauva- tai perhekuvausta, kannattaa ehdottomasti tutustua eri kuvaajien nettiportfolioihin, niin saa vähän fiilistä siitä, minkä tyyppisissä kuvissa kukin on parhaimmillaan.

Kokemuksia vauvakuvauksista tai eri kuvaajista? Kerrothan!

- Suzie Q

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Niille tulee vauva! Selviytymispakkaus vauvaperheen lähipiirille. Osa 3: Kakkamaakarin ensitapaaminen.


Oppaita odotukseen, synnytykseen ja vauvanhoitoon on tunnetusti riittämiin. Vauvaperheen lähipiiri on jäänyt tähän asti kylmäksi, mutta ei hätää, tämä kolmen raskauden verran pöytälaatikkoon kasautunut postaussarja auttaa akuutisti tuohon puutteeseen. Nyt on aika vierailla vauvaperheessä!

Älä oleta, että vauvaperhe välttämättä kutsuu sinut kotiinsa vierailulle. Osoita itse kiinnostusta uuden tulokkaan tapaamiseen.

Älä kysy, ”mitä voit tuoda tullessasi”. Tuo oma-aloitteisesti valmiit sämpylät, sushia, tuoreita hedelmiä, tuoremehua, kahvipullat, IHAN MITÄ VAAN valmista eli ei-enää-mitään-valmistusta vaativaa. Niitä ei välttämättä syödä heti, ole varautunut myös siihen että saat sydämen pohjasta kaikuvan kiitoksen ja tuomistesi kimppuun käydään vasta myöhemmin. Keskiyöllä. Jos silloinkaan.

Kysy ”tarviitteko kaupasta jotain” – siihen on helpompi sanoa että maxi-koon terveyssiteitä jälkivuotoon kiitos tai että maito ja banaanit on loppu. Ylipäänsä tuo tuomisiasi isosisaruksille ja vanhemmille, älä vauvalle. Vauvalla on jo ihan kaikki. Äiti arvostaa nannaa ja namia, se luo fiilistä siitä, että hänkin on edelleen hemmottelun arvoinen. Plus että herkkukaapit on syöty tyhjäksi jo kuitenkin.

Tule vierailulle ajoissa. Täsmällisesti. Älä tule etuajassa, silloin on vielä tissit paljaana ja kakat persposkilla. Älä tule myöhässä, silloin vauvan optimoitu edustushetki on jo ohi. Jos olet luvannut tulla auttamaan tai pidemmäksi ajaksi seuraksi, tule pliiis ajoissa koska sinua odottaa pissahätäinen äiti nälkä vatsassa kurnien, kädet valmiina ojentamaan vauvan sinulle siksi hetkeksi että saisi vihdoin hampaansa pestyä.

Vierailulle tullessasi soita ovikelloa vain kerran. Uudelleen rämpyttäminen ei nopeuta ovelle saapumista vauva-/imetystyyny-/pukluharsovuoren alta. Tai ajatteles: jos vauva on juuri saatu nukahtamaan, niin yksi ovikellon piraus ainakin varmasti riittää, sillä äiti kiitää ovelle valonnopeudella ennen seuraavaa vauvanherättävää rämpytystäsi.

Älä odota passausta. Älä myöskään änge keittiöön duunaamaan kaikkea itse. 

Älä ala siivota, ethän. Se on ihan kiva, jos kysyt että voitko keittää kahvit ja mistäs suodatinpussit löytyy. Sekin on kiva jos tuot sen kahvipaketin ja kahvimaidon tullessasi.

Älä jää roikkumaan liian pitkäksi aikaa. Tunnin vierailu vastasyntyneen perheeseen on tarpeeksi.  Ryhdy tekemään lähtöä heti kun mielessäsi käy ensimmäisen kerran että ”pitäiskö lähteä”. Jos olet isoäiti tai lähimpiä ystäviä, voit jäädä pidemmäksi aikaa, koska todennäköisyys sille että tuoreilla vanhemmilla on pokkaa lähettää sinut pois, on suurempi.

Tervetuloa kylään! 😆

- Suzie Q


lauantai 20. toukokuuta 2017

Vauvalle nimi

Kollegani muistivat vauvaa kukilla!

Pohdimme Tredjelle nimeä läpi koko raskausajan. Ennen syntymää jäljellä oli parin kolmen nimen shortlist, mutta tuntui että halusimme nähdä uuden tulokkaan ennen hänen nimeämistään. Nyt, kun Tredjelle tuli ikää viikon verran, lukitsimme nimivalinnan ja kerroimme sen ensimmäisenä isosisaruksille. Ei tullut vastalauseita.

Moni pihtaa perinteiseen tapaan vauvan nimen julkistusta nimenantotilaisuuteen tai kastejuhlaan asti. Me olemme kertoneet Hepun ja Tytyn nimet lähipiirille jo pian syntymän jälkeen, ja samoin toimimme nyt Tredjen kanssa. Tällä kertaa tuntui erityisen tärkeältä, että Heppu ja Tyty pääsevät kutsumaan Tredjeä ”Vauvan” sijaan mahdollisimman nopeasti tytön oikealla nimellä.

Nimien makustelu on jännää puuhaa. Kumpikin pidämme melko perinteisistä suomalaisista etunimistä. Miehen korvissa moni perinteinen on kuitenkin kuulemma liian ”mummomainen”, joten se rajaa meillä martat ja helmit pois. Kumpikin karsastamme danieloja ja olivioita, puhumattakaan jenicoista ja odessoista. Kauniita nimiä, mutta ei meidän lapsille. Oma lukunsa ovat sukupuolineutraalit ”luontonimet” versosta ruskaan ja ahmaan. Ei meidän juttu.

Tuskailin parille ystävälleni nimivalinnan vaikeutta, koska karsastan tupu-hupu-ja-lupu-tyyppisiä sisarusten nimiä. Yksi ystävistäni kiteytti hyvin, että kolmannen lapsen nimeäminen tekee kahdesta edellisestäkin sarjan. Ensin on kahdella lapsella ihan erilliset oman nimensä, mutta kun niihin liittää kolmannen sisaruksen nimen, muodostuu niistä pakostikin jonkinlainen kokonaisuus.

Tarkoituksena on antaa Tredjelle nimi ”virallisesti” kasteen yhteydessä kesällä. Minulle tärkeä nimenantoon liittyvä perinne on laittaa kastepäivän sunnuntai-Hesariin ”Syntyneet”-ilmoitus. Sen tekemättä jättäminen tuntuisi ihan mahdottomalta, joten kyllä Tredjekin oman ilmoituksensa jälleen ansaitsee. 

Mikä Tredjen nimeksi siis tulee? Nimi on kaunis, ja meidän lapselle sopiva. Ihanalle tyttärelle ihana nimi 💛

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

- Suzie Q


perjantai 19. toukokuuta 2017

Kolmevuotiaan kaverisynttärit

Kaverisynttäreiden muonitus. Plus jätskiä.
Tyty täytti eilen 3 vuotta. Toukokuun 2014 jälkeen maailman suloisimmasta tyttövauvasta (suloisuusaste sai kyllä nyttemmin pikkusiskosta kilpailijan) on kasvanut hurmaava, aurinkoinen, vahvatahtoinen ja herkkä pikkutyttö. Prinsessavaihe on enemmän kuin vahvasti päällä: parasta on kaikki pinkki ja kimmeltävä, prinsessat ja kuningattaret, My Little Ponyt ja Frozen. Tuore isosisko on kirpaisevan herkkä lukemaan toisten tunnetiloja ja mukautumaan vaihteleviin olosuhteisiin.

Päätimme lunastaa lupauksemme Tytyn innolla odottamista kaverisynttäreistä Tredjen syntymästä huolimatta. Noudatimme joskus kuulemaamme nyrkkisääntöä, että sopiva määrä pikkulapsen synttärivieraita on lapsen oma ikä. Vieraita oli siis Tytyn itsensä valitsemat kolme tärkeää henkilöä: parhaat päiväkotikaverit L ja A sekä isoveli Heppu.

Minä levitin kertakäyttöisen muoviliinan pöydälle, Heppu kattoi kaikille pahviset prinsessa-astiat muumipilleineen ja kimpassa Miehen kanssa pilkoimme tarjolle kasviksia, hedelmiä, popcornia, nakkeja ja karjalanpiirakoita. Juhlan aikana vedin lapsille pienen aarteenetsinnän vihjeineen, Mies tarjoili "jätskibaarista" jäätelöannokset ja lopuksi tanssittiin parin satusopasen verran "diskossa". Helppoa kuin heinänteko. (Onko se helppoa?)

Kolmevuotiaiden tyttöjen ystävyys on liikuttavaa seurattavaa: lopuksi vaihdettiin spontaaneja halauksia ja Tyty julisti, että "olette parhaimmat ystäväni". Vanhemmat hakivat puolentoistatunnin juhlimisen jälkeen pikkuiset vieraat, jotka puristivat onnellisina käsissään lakupötköä ja tikkaria, jotka aarteenetsinnän tuloksena löytyivät yläkerrasta teltasta.

Millaisia kaverisynttäreitä olette itse järjestäneet? Keep it simple, sanoisin. Vielä ei ole kiire Hop Lop -synttäreille.

- Suzie Q


keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Vastasyntyneen ensimmäinen viikko

Kymmenen.
Tredjellä pyörähtää nyt elämänsä 6. vuorokausi käyntiin. Pääsimme sairaalasta kotiin 48 tunnin iässä, ja kotona uusi elämä kolmilapsisena perheenä hakee pikkuhiljaa uomiaan. Mies isyyslomailee tämän viikon ajan, mikä helpottaa vauvasumussa suunnistamista merkittävästi.

Mikä on muuttunut? Ei mikään ja kaikki. Meitä on nyt viisi. Heppu ja Tyty käyvät päiväkodissa, mummolassa ja "harrastuksissa" kuten ennenkin. Ruokaa syödään niin jääkaapista kuin Foodoralta. Kaikki nukkuvat omissa sängyissään, mitä nyt minun kainalosta löytyy yksi ylimääräinen tuhiseva mini-ihminen.  Mummola seisoo tutulla järkähtämättömällä paikallaan.

Koko perheen tunnelmat tuntuvat ennen kaikkea helpottuneilta. Heppu on todennut moneen kertaan, että "Äiti ihanaa, kun mahasi on nyt tyhjä" (Niinpä!). Tytykin antoi tunnustusta, että "Ihan vähän kivaa, että vauva syntyi." Synnytyksessä riittää itselleni vielä hetkeksi pureskeltavaa - parina yönä sekaviin painajaisuniini on jo tullut välähdyksiä tapahtuneesta. Kontrollinhakuiselle ja kipukammoiselle tuo luomusti-melkein-autoon-vauvan-vääntäminen ei ollut ehkä suosikkitapa auttaa pienokaisensa maailmaan.

Mikä on erilaista ensipäivissä edellisiin vauvoihin verrattuna? Vastasyntyneen hoitaminen on lapsi lapselta rennompaa. Imetyksen kanssa ensiaskeleet ovat jo nyt onnistuneet paljon paremmin kuin edellisillä kerroilla. Napatyngän puhdistaminen ei nosta pulssia yhtä paljon kuin aiemmin. Silti laskemme huolestuneina pissavaippoja, tutkimme vauvan silmämunien keltaisuutta ja ihmettelemme hiljaista hengitystä. Olemme tuoreita vanhempia.

Eniten erilaista on tällä kertaa se, että tiedän kuinka ohikiitävää tämä alku on. Tartun hetkeen.

Näillä mennään! Miten muilla menee? 😊

- Suzie Q

tiistai 16. toukokuuta 2017

Vinkkejä synnytyksen käynnistämiseksi? Ei kiitos.


Viimeisen odotusviikon aikana vastaanotin zen-hymy huulillani mm. seuraavia vinkkejä toinen toistaan parempaa tarkoittavilta tutuilta ja puolitutuilta:

”Öhö öhö tiedätkö ne kolme ässää, öhö öhö kyllä niillä alkaa tapahtua.” (Kiitos vinkistä, 75+v. naapurinsetä)

”Kävelisit vähän reippaampaa tahtia, niin alkaisi tapahtua.” (Öö... Et oo tosissas?)


”Mun synnytys käynnistyi, kun nypläsin nännejäni.” (Kiva juttu hei!)

Juu nou gais, synnytystähän ei pysty itse käynnistämään. Otollisella hetkellä provosoidut supistukset (joita minullakin piisasi viikkotolkulla) toki voivat ”yllyttää” jo valmiiksi aukeamassa olevia mestoja jatkamaan aukeamistaan ja auttaa siihen, etteivät käynnistyneet synnytyssupistukset laannu ja pitkitä avautumisvaihetta. Kaksi aiempaa rv 42+1 asti kestänyttä raskautta läpikäyneenä olin ”muutaman” vinkin jo männävuosina ehtinyt testailla. Vain risiiniöljy oli juomatta, ja siihen en ajatellut ryhtyä.


Lääkäri tsekkasi rv 40+2, että vauva oli hyvinvoiva ja virkeä. Napanuoran virtaukset olivat kunnossa ja istukka edelleen freesi. Painoarviokin oli maltillinen. Tredje olisi saanut köllötellä yksiössään lähtökohtaisesti sinne rv 42+ asti, jos mitään yllättävää viimeisinä päivinä ei olisi ilmennyt. No, rv 40+6 ilmeni siis synnytys, spontaani ja nopeaakin nopeampi.

Uskomatonta, että hän on nyt täällä! Vauvan tukkaa nuuskutellessa ja uutta elämää ihmetellessä on mennyt viime päivät. Parasta.

- Suzie Q

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

lauantai 13. toukokuuta 2017

Vauva syöksyi maailmaan!


Synnytyskertomus, perjantaiaamu 12.5.2017:

Heräsin klo 6.37 heikkoon alavatsasärkyyn ja vatsan sekaisin menon tunteeseen. Vessareissun jälkeen tuli toinen vaimea supistuksen kaltainen tunne. Ihan samanlainen fiilis kuin aikanaan Hepun synnytyksen käynnistyessä.

Kirjasin supistuksia muistiin sängyssä pötkötellen:
6.51-6.52 napakka
6.58-6.59 vaimea
7.05-7.06 napakka
7.11-7.12 vaimea

Tässä välissä herätin Miehen ja sanoin, että vaikuttaa lupaavalta. Menin suihkuun.

Suihkun jälkeen Mies soitti Isoäidille, että tulisi lapsia hoitamaan, sopivat että Isoäiti on paikalla klo 8.30 mennessä.

Kirjasin vielä nämä supistukset:
7.58
8.01
8.03
8.08
8.12

Klo 8.20 meni lapsivedet keittiön lattialle.
Klo 8.30-8.50 ajoimme sairaalaan.
Klo 8.55 minut on kirjattu sisään.

Tredje syntyi klo 9.03.

Lisää tunnelmia myöhemmin! Nyt pienellä on ikää 33 tuntia ja meillä kaikilla kaikki hyvin.

- Suzie Q

torstai 11. toukokuuta 2017

Äitiyden prioriteetteja

Äitienpäivätuotoksia päiväkodista. Awwww <3

Tänään aamulla juotiin äitienpäiväkahvit päiväkodissa. Lapset olivat jälleen askarrelleet todella liikkiksiä äitienpäiväkortteja. Näihin äitienpäivämuistamisiin sisältyy mielestäni jotain koskemattoman herkkää juuri siksi, että jokainen napero vääntää tuotoksensa omalle äidilleen, vertaamatta muihin, koska jokaisen mielessä oma äiti on se paras äiti. Ihanan lohdullista, meille äideille siis!

Äitinä, siis vanhempana ja huoltajana, hommani on huolehtia jälkikasvuni hyvinvoinnista ja kehityksestä. Kasvattaa vuosien varrella yhteiskuntakelpoinen, itsensä ja muiden kanssa pärjäävä ihminen. Perusjuttujen lisäksi voin yrittää satsata Miehen kanssa kasvatuksessa joihinkin asioihin, mitä itse pidämme erityisen tärkeinä lapselle. Vaikkapa, että toisista pidetään huolta, ja että olet ihana juuri sellaisena kuin olet.

Koska äitiydessäkään ei voi olla kaikessa hyvä, pitää valita taistelunsa. Haluan, että lapseni tietävät olevansa rakastettuja juuri sellaisina kuin he ovat. Sen vastapainoksi heillä voi olla satunnaisesti räyhäävä äiti. Haluan myös, että he kasvavat sisukkaiksi ja malttavat kokeilla, harjoitella, yrittää. Sen vastapainoksi heillä voi olla äiti, joka ei aina jaksa leikkiä. (Hei, kuka jaksaa?)

On silti sietämätön tunne, kun aiheuttaa lapselleen pettymyksiä äitinä. Että tässä minä nyt huudan ja räyhään, vaikka sinä olisit tarvinnut kärsivällistä tsemppaajaa sen uhmakiukkusi taltuttamiseen. Tai tässä minä nyt kieltäydyn laiskuuttani yhteisestä leikistä, vaikka se olisi sinulle hetken hunajaa päiväkotipäivän huomiostataistelun jälkeen. Mutta. Niiden pettymysten, pienten ja suurten aiheuttaminenhan on osa äitiyttä. Lapsen pitää voida nähdä, etten minäkään ole enempää kuin tavallinen ihminen. En ole super. Olen laiska, mukavuudenhaluinen, omaa napaa tuijottava, omaa tilaa tarvitseva. Olen muutakin kuin äiti. Minäkin mokaan. Minäkin huudan. Ja minäkin pyydän anteeksi, ja yritän uudestaan.

Jossain rinnakkaistodellisuudessa olisi tietysti ehkä mahdollista olla 24/7 innostunut leikkitäti ja kestokärsivällinen superkasvattaja, väsymätön läsnäolija ja muksujen touhujen paimentaja. Mutta onko sekään mikään tavoite? Ei lapset tarvitse noita edellämainittuja, ainakaan yhdestä ihmisestä revittynä, tai ainakaan omasta äidistään. Jos yhtäkkiä olisin kaikkea tuota, en silloin todellakaan olisi minä. Toki äitiys on kuumimmassa in-action-vaiheessaan juuri pikkulapsivuosina, jolloin tätä osaa omasta itsestään täytyy pakostikin pitää framilla muita osia enemmän. Ja äitiyttäkin tärkeämpää tässä yhdessä ainoassa elämässä on varmasti olla oma itsensä, elää täyttä elämää kaikilla identiteettinsä osilla.

Tyty kuiskaa melkein joka päivä korvaani, että ”äiti rakastan sinua”. Heppu ottaa välillä tiukan halausotteen kaulastani, tapittaa silmiini ja sanoo, että ”äiti olen sinun ihana poikasi, kuuhun asti”. Niinpä, ei tähän ole sanoja. Kunpa he aina tietäisivät olevansa hyviä juuri sellaisina kuin ovat. Että aina voi tulla äidin syliin ja kertoa mokanneensa. Että kaikki kyllä järjestyy. Koska elämä kantaa. Ja silloin kun ei kanna, niin äiti kantaa.

Äitienpäivää juhlitaan sunnuntaina. Silloin mielessä on oma äitini, ja hänen äitinsä. Äidit 💝

- Suzie Q

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vauvan ja taaperon kehitys 0-24kk

Syksy 2014: Tyty 4kk, Heppu 1v10kk.

Yritin palautella mieleen, millaista elämä pikkuvauvan kanssa onkaan. Ja että mitäs sen alun jälkeen, jotain soseita ja sormiruokaa, ja sittenhän se jo konttaa ja menee päiväkotiin. Vai?

Alle listaamani ikäkausifaktat perustuvat hämäriin muistikuviin Hepun ja Tytyn ensimmäisiltä ikävuosilta.

Vauva 0-3kk +/- Äitiyden fyysisyys: rankkaa, mutta eipä tartte juurikaan päätään käyttää.
+/- Mammahormonit: auttavat univajeeseen ja luovat suloisen vauvakuplan, mutta oi voi niitä baby blues hetkiä…
+ Vauva ei liiku pois siitä paikasta, mihin sen jättää.

Vauva 3-6kk
- Se mikä just oli alkanut toimia ei toimikaan enää.
- Väsyttää. Äitiä.
+ Pääsen itse liikkeelle! Paras hetki kaikkiin aktiviteetteihin ja lattemammailuun. Rahatkaan ei ole vielä loppu.

Vauva 6-9kk
+ Muistaakseni parasta aikaa vauvavuodessa! Paitsi että en muista mitään.
+ Vauvalla jo jonkunlainen päivärytmi, ja tirppa alkaa syödä jo järkevästi jotain muutakin kuin maitoa.
+ Muutkin voi hoitaa vauvaa! Hurjimmilla potentiaalia ekaan yökyläänkin.

(Esikoinen 9kk, flashback loppukesään 2013: tässä kohtaa voi sitten alkaa odottaa seuraavaa vauvaa.)

Vauva 9-12kk
- Hlökoht inhokkiaikani. Noustaan pystyyn, revitään kaikki alas hyllyiltä, kaatuillaan, kaikki kiinnostaa vs. mikään ei kiinnosta. Väni väni vali vali.
- Koko ajan meneillään joku ”vaihe”. Hampaat? Eroahdistus? Liikkumisturhautuminen? Uusi päiväunirytmi? Omaan sänkyyn siirtymisen tuska? Pick yours.
+ Erinomainen hetki siirtää pääasiallinen hoitovastuu isälle. Pro tip.

Taapero 12-18kk
+ Elämä alkaa taas voittaa, reippaimmat vanhemmat puristaa skidin tässä vaiheessa päivähoitoon.

(En muista tästäkään mitään koska esikoisen ollessa tämän ikäinen olin loppuraskaana ja synnytin, ja kuopuksen ollessa tämän ikäinen alkoi ruuhkavuosiralli päiväkodin ja uuden työpaikan ym merkeissä)

Taapero 18-24kk
+ Aika leppoisaa vissiin? Ainakin kun on töissä 😉

Suuri lapsiasiantuntija on puhunut. Ugh.

- Suzie Q

tiistai 9. toukokuuta 2017

Mitä teillä luetaan?



Yksi simppeleimmistä ajanvietteistä lasten kanssa on käynti kirjastossa. Muksut intoilevat toki ensisijaisesti kirjaston leikkipaikasta, mutta hyvänä kakkosena tulee riemu kotiin lainattavien kirjojen valikoinnista ja lainausautomaatin käytöstä. Kotona päästään sitten asiaan, eli lukemaan!

Aakkoset, kirjaimet ja lukemaanopettelu ovat todella in ja pop meillä tällä hetkellä. Heppu tavaa onnessaan ruokakaupan opastekylteistä ”maito”, lukee mainosjulisteista avainsanat ja intoilee tunnistaessaan Spotifyn pitkistäkin biisilistoista vihdoinkin itse haluamansa laulut. Tyty rymistää perässä ja hallitsee jo ainakin aakkoset irtokirjaimina. Lapsilla puhutaan aina ”herkkyyskausista”, ja tässä on selvästi jotain sen suuntaista meneillään.

Kirjallisuus on maailma, joka ei tule lapselle tutuksi ilman johdattelua ja opastusta. Lapselle lukemisen tärkeys tuntuu olevan kestoaihe myös mediassa, sen verran tiuhaan vastaan tulee kaikenlaisia artikkeleita ääneen lukemisen hyödyistä. Helppoa syyllistymismatskua ylisuorittajavanhemmille, mutta tärkeää dataa toki, jos jopa kotoa löytyvien kirjojen määrä indikoi tutkimusten mukaan muksuille valoisaa tulevaisuutta.

Lue lapselle -hanketta pyörittävän Lukukeskuksen mukaan viimeisten tutkimusten mukaan vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee lapselle usein. Tätä supermatalaa prosenttia on minusta tosi vaikea käsittää, koska kyse on niin pienestä päivittäisestä rutiinista esimerkiksi yhteisen iltasatuhetken muodossa. Minusta yhteiset lukuhetket ovat rentoa yhteistä puuhaa, sohvalla lötköttelyä ja ”helppoa” läheisyyttä skidien kanssa.

Iltasatu on meillä lukemisen vakiorutiini, joka on muiden lasten iltatoimien ohella pyhitetty Miehelle. Eli kröhöm minä lintsaan iltarutiineista aina. Niinä satunnaisina iltoina, kun minä tuuraan iltasatuhommissa, Heppu ja Tyty kiemurtelevat kiusaantuneina jo kirjojen valintavaiheessa, koska ”äiti ei osaa näitä mitään”. Onneksi lukuseurani kelpaa kyllä päiväsaikaan.

Ykkössuosikkeja meidän muksujen lukulistalla ovat tällä hetkellä Tatu ja Patu -sarja ja sen ”johdannaiset” Veera-kirjat. Muumi-kirjat menevät myös aina, samoin Richard Scarryn Touhulat sekä Mauri Kunnaksen Koiramäet. Tompat ja Maisat toimivat myös edelleen, etenkin Tyty valitsee niitä luettavaksi mielellään. Klassikkosatujakin on välillä yritetty, mutta ne ei uppoa. Meillä on aika runsaasti jemmassa myös oman lapsuutemme kirjoja. Joku niissä on, että lapset kiertävät ne kaukaa. Kansien visuaalinen suunnittelu liian 80-lukua?

Tyty tykkää lueskella itsekseenkin ja myös Heppukin viihtyy välillä omatoimisesti jonkun verran ”toiminnallisten” kirjojen kuten soivien laulukirjojen ja Pikku Papu -nuottikirjojen äärellä. Myös Isoäidin meille kasaamat yhteisten lomareissujen valokuvakirjat ovat säännöllistä suosikki”luettavaa”. Siinä vaiheessa, kun meillä luettiin vielä pelkkiä paksusivuisia katselukirjoja, oli hittejä ainakin kaikenlaiset luukkukirjat ja Puppe-sarja. Kohta on niiden aika vielä Tredjen kanssa.

Mitä teillä luetaan muksuille? Parhaat kirjavinkit jakoon!

- Suzie Q

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Autoon kolme isofix-turvaistuinta


Perheen kasvamisen myötä meille tuli ajankohtaiseksi hankkia isompi auto. Tehtyämme alustavat alkutunnustelut perheautoviidakossa päätimme, että seuraavat viitisen vuotta ajellaan rehellisesti tila-autolla. Ja oi voi, ennakkokäsitykseni tila-autoista oli karmea.

Halvemmaksi kuin uusi auto olisi tietenkin tullut vaihtaa turvaistuimet markkinoiden kapeimpiin malleihin ja mittailla senttipelillä, olisiko sitten vanhaan autoomme mahtunut vielä turvakaukalo kolmanneksi. Auton päivitys uudempaan tuli meille kuitenkin nyt sopivaan ajankohtaan, joten päätös perheautoon satsaamiseen oli luonteva, mutta kivulias etenkin kukkaron suhteen.

Emme ole juurikaan auto-orientoitunut perhe. Olemme kyllä vuosia omistaneet auton, aina sellaisen johon kulloinkin on ollut varaa ja joka on palvellut sen hetkisiä tarpeitamme. Auton merkillä tai ”statuksella” tai muulla höpöhöpöllä ei ole ollut väliä. Menopelinämme on laskujeni mukaan ollut vuosien varrella ainakin Ford, Mazda ja Nissan.

Kriteereinä auton hankintaan oli simppelisti, että takapenkille pitää mahtua kolme (alle 5-vuotiaiden lasten) turvaistuinta. Jatkokriteereinä, että niiden käytön pitää onnistua ilman tuskaista ähellystä ja hermojen menoa ja että niiden pitää mieluiten olla isofix-kiinnitteisiä. Noh, nämä viimeiset kaksi kriteeriä rajasivatkin vaihtoehdoista n. 90% pois ja jättivät jäljelle toinen toistaan traktorimaisempia tila-automalleja.

Muutamat farmariautomallit olisivat nielleet turvaistuinkiinnitteisiä kapeita turvaistuimia tarvittaessa kolme vierekkäin. Farmariauto on jostain syystä kuitenkin meille molemmille Miehen kanssa vähän punainen vaate - ne eivät vaan tunnu meidän autoilta, eikä ”farkkuun” siirtymistä oikein siksi voitu edes harkita.

Googlasin hulluna alkuvuodesta eri vaihtoehtoja ja kävimme parina viikonloppuna autokaupoissa "pyörimässä". En voi käsittää, miten kuluttaja-autokauppa oikein pyörii, kun liikkeet palvelevat arkisin klo 18 asti ja viikonloppuisin 10-15. Miten ”normaalin” työssäkäyvän lapsiperheen on tarkoitus hoitaa auton hankinta, jos eri merkkeihin ja malleihin tutustumiseen, koeajoihin ja tarjousneuvotteluihin on ainoa mahdollisuus lauantaisin, edellyttäen että perheen muut lauantaimenot perutaan useamman lauantain ajalta? Välillä myös tuntui, että olemme Suomen ainoa autoileva kohta-kolmilapsinen perhe, niin ongelmallisena automyyjät näkivät turvaistuinasian.

Tässä bongaamamme tila-automallit, joihin saa kolme isofix-kiinnitteistä turvaistuinta yhtä aikaa takapenkille:
  • Ford Galaxy
  • Ford S-Max
  • Peugeot 5008
  • Renault Grand Scenic
  • Seat Alhambra
  • Volkswagen Touran
  • Volkswagen Sharan

Uudeksi kiesiksemme valikoitui Volkswagen Touran. Siinä on kolme yhtä leveää takaistuinta, joissa jokaisessa isofix-kiinnikkeet. Se on siedettävän näköinen ollakseen tila-auto. Sen ajaminen on kevyttä ja miellyttävää - ja tämä oli todella odottamaton positiivinen yllätys! Lopullinen kauppahinta saatiin diilattua tyydyttävälle tasolle.

”Autovauvan” saapumisajaksi meille annettiin 7.5. Auto saapui nelisen viikkoa etuajassa (toisin kuin perheen ihmisvauvat…) tehtaalta Saksalta, joten sitä on testattu tositoimissa jo kuukauden päivät. Hyvin toimii!

Milläs itse ajelette? Mahtuisiko kolme turvaistuinta takapenkille?

- Suzie Q

lauantai 6. toukokuuta 2017

Rv 40+0: Laskettu aika.


Tänään on nyt se laskennallinen keskiarvo niistä päivistä, jolloin Tredje näillä viimeisillä raskausviikoilla voisi todennäköisesti pujahtaa maailmaan. Jep jep.

Telkkä on edelleen pöntössä. Kettu on yhä laukussa. Pulla pysynee uunissa, mutta uuni sanoo tänään muodon vuoksi ”Pling”! Ei merkkejä, oletan kuitenkin että synnytys lähestyy lähiviikkojen aikana, koska olen nyt ollut 40 viikkoa raskaana.

Päätä särkee. Harjoitussupistuksia ja jatkuvasti pahentuneita liitoskipuja on ollut raskausviikon 33 tienoilta alkaen. Siis seitsemän viikkoa. En muista tällaisia liitoskipuja ollenkaan aiemmista raskauksista, ja väitän ettei sellaisia ollutkaan. Kivut on pahimmillaan iltapäivää ja iltaa kohti, eikä ole juurikaan merkitystä sillä olenko rehkinyt vai levännyt päivän aikana. Häpyliitos ja nivuset jomottavat, vihlovat, säteilevät, eikä siihen auta mikään. Pahimpina hetkinä tuntuu, kuin joku pyörittelisi tuntikaupalla puukkoa siellä.

End of report.

- Suzie Q

perjantai 5. toukokuuta 2017

Perhe on paras


Heppu oivalsi jo aiemmin keväällä, että Tredjestä tulee syntyessään osa meidän perhettä, ja että perheenjäsenten lukumäärä kasvaa yhdellä. Poika on numero- ja laskemisinnossaan intoillut useaan otteeseen sitä, miten ”sitten meitä on viisi”, ja että ”sitten meidän perheessä on kolme lasta”. 

Tilastokeskus määrittelee, että perheen muodostavat yhdessä asuvat avio- tai avoliitossa olevat tai parisuhteensa rekisteröineet henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot sekä parisuhteensa rekisteröineet henkilöt, joilla ei ole lapsia. Heppu näkee lähipiirissämme monenlaisia perheitä: lapsettomia pariskuntia, kahden aikuisen ja yhteisten lasten ydinperheitä, eronneiden vanhempien ja lasten perheitä, yhden vanhemman perheitä, sateenkaariperheitä, uusperheitä.

Tietysti perhe on paljon laajempikin käsite, kuin vain oma kotitaloutemme. Viisas Wikipedia kertoo, että ydinperhettä laajempia kokonaisuuksia eli perhemuodostelmia syntyy, kun sukulaiset ja ystävätkin ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa perheenjäsenten kanssa. Omaan muodostelmaani kuuluu lasten ja puolison lisäksi vähintäänkin omat vanhemmat, mummi ja muita lähimpiä sukulaisia niin omasta kuin Miehen suvusta. Ystävätkin ovat minulle kiinteä osa perhettäni, etenkin lasten kummit ja muut läheisimmät ystävät, jotka ovat vuosien varrella kiinnittyneet osaksi elämää vahvemmin kuin muut. Ystävät ovat tuntuneet perheeltä etenkin silloin, kun elämä on näyttänyt syvimmät ääripäänsä, syntymän ja kuoleman.

Yksin ei voi olla perhe. Muistan naimisiinmenohetkellä ajatelleeni, että nyt meistä Miehen kanssa tuli perhe. Oikeasti olimmekin jo pitkään Tilastokeskuksen mielestä olleet perhe, koska asuimme yhdessä kumppaneina avoliitossa. Minulle alttarilla käynti, tai oikeammin jo kihlautuminen, oli kuitenkin yhdessä asumista vahvempi tahdonilmaisu sille, etten ollut siitä kahden aikuisen perheestä ihan kevyin perustein mihinkään poistumassa. Perheen väärti traditio ja teko. Tuo Wikipedian perheartikkeli sanoo suorastaan koskettavasti, että ”perhe on tärkeä osa niitä tapoja, joilla ihmiset ymmärtävät elämää ja luovat siihen rakenteita”. Voihan wiki, veit sanat suustani.

Lapsiperheiksi määritellään perheet, joissa kotona asuu vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Ja hei, Suomessa suurperheeksi lasketaan perhe, johon kuuluu isän ja äidin lisäksi vähintään kolme lasta. Pian tässä siis porskutetaan suurperheenemona!

- Suzie Q

torstai 4. toukokuuta 2017

Kaksi raskautta raskausdiabetesta

Sormenpäät kiittää.

Näissä kahdessa viimeisessä raskaudessa olen saanut riesakseni niin sanotun raskausdiabeteksen eli gestaatiodiabeteksen. Ei hyvä. THL:n (vuoden 2015) tilastojen mukaan sokerirasituskokeen tulos oli poikkeava 15,9 %:lla synnyttäjistä ja raskausdiabetes todettiin 11,5 %:lla synnyttäjistä. Aika yleinen vaiva siis.

Minulla raskausdiabetes on onneksi sekä Tytyä että Tredjeä odottaessa ollut kohtuullisen lievä, sokerirasitustestissä vain yksi kolmesta eli 12h paastoarvo on ylittynyt pienimmällä mahdollisella marginaalilla ja hoidoksi on riittänyt tiukennettu ruokavalio. Luulen, että minulle kehittyi raskausdiabetes jo Hepun raskaudessa, mutta se ei jäänyt haaviin varsinaisessa sokerirasituksessa. Tytyä odottaessa pääsin todella osaavan ja motivoivan RaDi-neuvolaterveydenhoitajan juttusille, ja häneltä saamiani ”oppeja” sovelsin hyvällä menestyksellä läpi raskauden.

Hoksasin ruokavalio-ohjauksen myötä, että verensokerin kannalta on huono juttu ”napostella” hedelmiä pitkin iltapäivää. Olin itse aiemmassa elämässä ja duuniarjessa ajatellut, että vain epäterveellinen napostelu sarjassamme palaveripullan mässyttäminen on pahasta, mutta verensokerin kannalta onkin itse asiassa huonoa sekin, jos olen tunnin-parin välein napsimassa mandariinia, omppua tai rypäleitä. Varsinaiset ateriat pitäisi siis todellakin koostaa niin täyttäviksi, ettei hedelmänmussutukseen tule tarvetta ateria-aikojen väleissä.

Mitä sitten olen raskausdiabeteksen aikana syönyt ja jättänyt syömättä? Minulle toimivimmat ”kikat” ovat olleet joka-aamuinen kaurapuuro, niukasti mutta tarpeeksi laadukasta hiilihydraattia myös lounaalla, tarpeeksi aikainen ja maltillisen annoskoon päivällinen ja pieni iltapala. Nyt äitiyslomalla tämä toimii ihan hyvin, mutta säännöllisen ateriarytmin ylläpitäminen tuolla kaavalla oli duunissaoloaikana välillä tosi haastavaa. Päivällinen tahtoi lykkääntyä, koska elämä, jonka johdosta oli pakko syödä iltapäivän aikana välipalaa, jonka takia taas verensokeri pyöri turhan korkeana ennen päivällistä, jonka johdosta taas iltapalan olisi joutunut syömään illalla niin myöhään että se useimmiten jäi välistä kokonaan… mikä taas johti aamun paastosokerin herkkään nousemiseen.

Herkut pitäisi tietysti pitää minimissä. Kaikki ylimääräinen sokeri on turhaa ja haitallista, joten RaDi-ruokavaliota on lähes mahdoton pyörittää, jos mussuttaa usein sokerisia herkkuja. Ja tämä onkin se vaikein osuus itselleni, myös jatkoa ajatellen. Tykkään ravinteikkaasta ja terveellisestä perusruoasta, no prob, mutta voi pojat että tykkään myös jäätelöstä, ihanista kakuista, suklaasta, piirakoista, ja ja ja…

Raskausdiabeteksella tarkoitetaan raskauden aikana ensimmäisen kerran todettua sokeriaineenvaihdunnan häiriötä, mutta tuo häiriöhän ei mihinkään varsinaisesti poistu, vaikka raskaus päättyy. Omat sokeriarvoni kyllä korjaantuivat Tytyn syntymän jälkeen, ja toivon saman tapahtuvan Tredjen synnyttyä. Häiriötila ja sen myötä riski sairastua kakkostyypin diabetekseen, pysyy kuitenkin elimistössäni, eli ruokavalioon ja painonhallintaan on syytä kiinnittää napakasti huomiota koko loppuelämän. Ankeaa, mutta totta. Ja RaDi-ruokavaliohan on kaikessa simppeliydessään sellainen, jolla kuka tahansa voisi hyvin, raskaana tai ei, sokeriarvot kunnossa tai ei.

Tsemppiä siis kaikille raskausdiabeteksen kanssa tasapainoileville! Onneksi mahdolliselle lääkityksellekään joutuminen ei ole maailmanloppu, ainakin lähipiiriini mahtuu useampia äitejä, joilla ruokavalion tueksi otettu metformiini- tai insuliinilääkitys on auttanut raskauden ilman kummempia komplikaatioita turvalliseen loppuun asti. Ja lopputuloksena on ollut terveitä vauvoja ja äitejä.

Kokemusta raskausdiabeteksesta? Kerro! Vertaistuki kelpaa aina.

- Suzie Q

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Pikkufutari tanssii


Eilen oli Hepulla jännä päivä. Aamupäivällä päiväkodissa oli tanssikoulun kevään päätöskerta, jota myös tanssijoiden vanhemmat oli kutsuttu seuraamaan. Tanssiesitysraportti päättyy tähän. En nimittäin tiedä, miten nuo kevättanssit sujuivat, sillä Heppu tiukasti kielsi minua tulemasta yleisöksi. Asiaa pyöriteltiin pari päivää, jonka päätteeksi päätin kunnioittaa Hepun toivetta ja jäin pois. (Ehkä menen pojan mielestä jo kategoriaan ”nolo mutsi” nyyhkiessäni kaikenlaisissa esityksissä liikaa. Tai jotain.)

Heppu on ollut tanssikoulussa mukana nyt vuoden ajan. On silkkaa luksusta, että luova ja kiva viikottainen liikuntaharrastus onnistuu päiväkotipäivän aikana, tutun ryhmän kanssa ja ammattitaitoisen opettajan vetämänä. Meidän perheeltä jäisi tanssiharrastukset tässä vaiheessa kokonaan väliin, jos alle 5-vuotiasta pitäisi lähteä iltaisin tai viikonloppuisin erikseen viemään ohjatulle tunnille.

Maksullista puuha tietenkin on. Ymmärrän hyvin, ettei joka perheellä ole halua tai mahdollisuutta satsata harrastuksiin rahallisesti. Onneksi ainakin tämä tanssiopisto tarjoaa vapaaoppilaspaikkoja niitä anoville, kuulemma herkästi etenkin näihin päiväkotitanssiryhmiin, joiden ei ole tarkoitustaan olla mitään rahasampoja tanssikoululle. Päiväkotipäivien aikainen muskaritoiminta on kotikaupungissamme suht yleistä, ja aiheesta on pääkaupunkiseudulla mouhattu paljonkin - että miksi "rikkaiden perheiden lapset" saavat kunnallisessa päiväkotipäivässä maksullista musiikkikasvatusta, johon kaikilla ei ole mahdollisuutta. Tanssiopiston tanssit menevät tähän samaan kategoriaan.

Olipa kyse muskarista tai tanssista tai vaikka päiväkotipäivän aikaisesta hatha-joogasta, on tietenkin tosi kurjaa, jos joku lapsi haluaisi mukaan, eikä pääse. Silti, on paljon muitakin syitä (kuin raha) yhteisiin aktiviteetteihin, joihin kaikki lapset eivät päiväkotipäivän aikanakaan pääse osallistumaan. Päiväkodin retkipäivä osuu aina lapsen vakkaripoissaolopäivälle. Alle 3-vuotias ei pääse isojen ryhmien juttuihin mukaan. Vain viskarit lähtevät teatteriretkelle. Vain toisessa ryhmässä järjestetään naamiaiset. Allergikot joutuvat jättämään synttäritarjoilut väliin. Ja niin edelleen. En siksi suostu kantamaan huonoa omaatuntoa siitä, että Heppu pääsee tiistaisin päiväkodissa tanssimaan. Lucky him.

Eilen illalla oli sitten seuraava jännä paikka, kun paikallisen jalkapalloseuran pikkufutareiden potkupallofutiskoulu aloitti lähikentällä. Ajattelimme, että tiistaitanssin jäätyä kesätauolle voisi tiistaifutis tuoda hien pintaan juhannukseen asti. Ja samalla Hepulle uusia onnistumisen ja itsensä ylittämisen kokemuksia. Heppuhan ei ole innokkain kokeilemaan uusia juttuja, mutta futiskouluun menoa hän on odottanut kiinnostuneena koko kevään ajan. Olimme Miehen kanssa ihan varmoja etukäteen, että Heppu heittää alkumetreillä hanskat tiskiin ja jättää futisharrastuksen odottamaan tulevia vuosia, mutta poikapa yllätti ja meni porukan mukana hyvällä mielellä. Jatketaan ensi viikolla siis 😊

Tarvitseeko 4,5-vuotias ohjattuja liikuntaharrastuksia? No ei tietenkään. Lasten liikunta on silti aina hyvästä. Ja kun oma skidi ei satu olemaan se oma-aloitteisten pihapelien innokkain menijä, on mielestäni ihan hyvä tuoda arkiliikunnan, pihapuuhien ja kotitemppuilujen ym. rinnalle mahdollisuuksia kokeilla erilaisia ohjatumpiakin liikuntamuotoja. Ehkä joku laji sytyttää kipinän ja liikunnan riemun jo ennen kouluikää!

Kivoja ja edullisia perheliikuntajuttuja ovat meillä olleet nyt viime vuosien pikkulapsiaikana erilaiset perheliikuntatunnit, joita ainakin MLL ja paikallinen pieni liikuntaseura ovat täällä lähikouluilla järjestäneet. Uinti on myös ollut enemmän tai vähemmän säännöllistä perheen viikonloppupuuhaa. Kävivätpä Mies ja Heppu jonkun kerran kokeilemassa perhesählyäkin. Laji kuin laji - hyvä mieli on tärkeintä, eikä hikikään haittaa!

Miten saatte lapset liikkeelle? Onko allekouluikäisillä muksuillanne jo liikuntaharrastuksia?

- Suzie Q

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kevät tuli!

Komppania valmiina kohti piknik-kohdetta.

Miten h-y-v-ä-l-t-ä aurinko ja lämpö voikaan tuntua, kun sitä on koko piinaavan pitkä ja kylmä ja räntäinen ja rakeinen huhtikuu odotettu! Ou jea, nyt ulos.

Muokkasimme eilen vappulounassuunnitelmankin lennosta sisältä ulos eli peruimme ravintolapöytävarauksen ja sen sijaan pikniköimme lasten kanssa kotikulmilla rannalla. Skidit innostuivat myös "onkimaan" eli uittamaan pitkiä kaisloja vedessä. Minä olin ainoa toppatakkiin kääriytynyt vappujuhlija: muut takkini eivät enää mahdu päälle, joten aion sinnitellä topan kanssa nämä viimeiset viikot. Ehkä Tredjekin samalla paahtuu ja päättää tulla ulos?

Arkeen paluu ylipitkän vappuviikonlopun jäljiltä maistuu nyt jotenkin erityisen hyvältä. Juhliminen on kivaa, mutta toimiva arki vieläkin kivempaa.

Miten sujui vapun vietto? Maistuuko arki taas? Kivaa viikkoa kaikille!

- Suzie Q