Mitä näitä harrastuksia nyt olikaan

Heppu askarteli meille "harrastuskortit". Keltaisille pahviläpysköille ilmestyi kunkin perheenjäsenen nimi, alle suuri sydän ja teksti, mitä kyseinen henkilö tykkää harrastaa. Tältä pojan hengentuotos näytti:

Heppu: rumpujen soittaminen ja laulu
Tyty: tanssi ja laulu
Tredje: ryömiminen ja konttaminen
Isi: jumppaaminen
Äiti: hoitaa Tredjeä

Niinpä niin. Että mitäs mä niinkun juuri kirjoitinkaan siitä omasta elämästä ja identiteetistä ja muusta höpöhöpöstä...? Kyllä - lapsen suusta (tai kynästä) kuulee valitettavan usein totuuden.

Toki menin mielessäni heti puolustuskannalle, että kyllähän mä joskus vähän auttelen partiossa. Ja melkein kerran kuussa raahaudun joogaankin! Ja kyllä kavereiden kanssa whatsappaaminenkin voidaan laskea harrastukseksi, ja lastenkirppiksellä luuhaaminen ajan tappamiseksi ainakin on harrastus... Tai tämä blogi! Mutta ei ilmeisesti viisivuotiaan harrastuskorttiin asti yltävä harrastus.

Tästä suivaantuneena olen nyt asettanut itselleni tavoitteeksi, että viimeistään kesään mennessä Heppu kirjoittaa spontaanisti minulle ihan erilaisen harrastuskortin. Äitikin nimittäin haluaa jumpata. Ja vaikka laulaa. Tai soittaa ehkä rumpuja? Äiti ei vaan just nyt enää muista, miten pääsee alkuun.

Mites sun harrastuskortti?

- Suzie Q


Kuva: Pixabay.

Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen

Hei kanssamutsi - milloin viimeksi otit aikaa omiin juttuihisi tai keskityit ihan vain itseesi? Näin naistenpäivän kunniaksi on oikea hetki muistuttaa mieleeni, että naiseuteni, persoonani ja elämäni on muutakin kuin äitiyttä. Tässä kolmen alle 6-vuotiaan kanssa päiviä ja öitä jakaessa vanhemmuus lipsahtaa helposti katkeamattomaksi suorittamiseksi ja olemisen ja tekemisen ainoaksi sisällöksi.

Haluan että lapseni näkevät minussa kuinka siistiä on olla aikuinen nainen. En halua antaa heidän kasvaessaan esimerkkiä, että aikuisuus tai äitiys tarkoittaisi kotona raatamista ja 24/7 muiden palvelemista, lopulta helposti jopa uhrautumista. Aikuisuuden, aikuisen elämän ja aikuisena olemisen kuuluu olla lapsillekin kiinnostavaa ja houkuttelevaa - jotta hekin haluaisivat kasvaa aikuisiksi omine kiinnostuksen kohteineen, aikuisiksi jotka huolehtivat omista rajoistaan ja hyvinvoinnistaan. Miksi he muuten haluaisivat kasvaa isoiksi ja ylipäänsä innostua elämästä?

Poikkeuksen itsenäiseen aikuisuuteen ja "oman elämän" priorisointiin tekee vauva- ja pikkulapsiaika, jolloin äitinä jatkuvaa henkistä ja fyysistä läsnäoloa on vaikeampi vältellä. Pienet tyypit tarvitsevat meitä, ja tarpeita riittää välillä joka minuutille, limittäin ja lomittain. Silti ainakin viisivuotiaalle Hepulle olen alkanut vetää reippaastikin rajoja, että ”tämä on äidin juttu, teen tätä nyt oman aikani ja sitten on sinun leikkisi aika”.

Viime lauantaina tapasin rakkaita ystäviäni ruuan ja viinin merkeissä. Supernaisia. Ihmisiä, joiden seurassa sai sanoa ääneen sen, että joskus perhe-elämä tuntuu pelkältä suurelta larppaukselta: roolipeliltä, jossa hyörin ja pyörin ja kärpäsenä katosta katselen, että ihan kuin tuo olisin minä joka tuolla lastensa keskellä touhuilee. Minä?

Korkkarit kattoon, tää ilta on meille 

Mun sielunsiskoille, supernaisille 

Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa 

Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa

(san. Iisa Pykäri)

- Suzie Q


Kuva: Pixabay.

Vain yhden tunnin tähden

Elämä pienten lasten ja vauvan kanssa on niin intensiivistä, ettei rutiinien ja yleisen sekamelskan keskellä rämpiessä aina näe seuraavaa iltapuuroa pidemmälle. Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet omalta osaltani sairastaessa - eilen oli ensimmäinen päivä, kun kurkkukipu vihdoin alkoi hellittää ja olo oli hetkittäin jopa normaali. Kun elämä on useamman viikon ajan lähinnä selviytymistä tilanteesta ja päivästä toiseen, unohtaa että tilaa muullekin kuin lapsille ja perheelle oikeasti lopulta on.

Olin lupautunut eilen yhden tunnin ajaksi vapaaehtoishommiin eli apuriksi partiolippukuntani sudenpentulauman laumailtaa vetämään. Yksi tunti. Ei kuulosta paljolta, eikä sitä olekaan, mutta käsittämättömän paljon säätämistä ja järjestelyä tuollaisen yksittäisen tunninkin irroittaminen pikkulapsiperheen arjessa vaatii. Jo se, että jonkinlainen oma elämä kuten semisäännöllinen liikunta, puhumattakaan satunnaisista kampaajakäynneistä tai ystävien tapaamisista, onnistuu edes joskus, vaatii äärimmäistä kalenterijumppaa ja tukijoukkoja. Mikään "ylimääräinen" ei yleensä mahdu agendalle, mutta nyt oli mahduttava. Lupaus on lupaus.

Päivällä ehdin jo ajatella, että onko tässä mitään järkeä. Että Mies yrittää kiiruhtaa överiaikaisin töistä kotiin, jotta ehdin ajoissa partiokololle. Tredjen päiväunet menivät räkäisyyden ja pakkasen ja planeettojen virheasentojen takia munilleen. Oma olonikin oli iltaa kohti yhä mallia toipilas, ja mietin että olenko hullu laittaessani viimeiset energianrippeeni muualle kuin kotinurkkiin. Muistin yhtäkkiä, että kauppatilauskin on tehty ja toimitus tulossa juuri samaan aikaan kuin partiohommaa pitäisi olla hoitamassa. Olin jo luovuttamassa, kun tilanne kääntyikin ympäri, sillä äitini menot olivat peruuntuneet ja hän tarjoutui ottamaan koko lapsikolmikon pariksi tunniksi heille hoitoon. 

Säätöä, märinää, rään pyyhkimistä, isommat lapset päiväkodista ja koko troikka mummolaan. Kävelin lumisateessa puolisen kilometriä partiokololle ja innostuin, kuten aina partiossa. Opin hetkessä yhdentoista uuden pienen partiokaverini nimet. Ihmettelin, kuinka isoilta 9-vuotiaat sudenpennut tuntuvatkaan, kun omassa arjessani pyörii vain alle kouluikäisiä! Pohdimme yhdessä talvisia vaaratilanteita ja kertasimme niissä tarvittavia ensiaputaitoja. Laumaillan jälkeen hipsuttelin puolijuoksua samaa lumista reittiä takaisin mummolaan, jossa tiesin erityisesti Tredjen jo odottelevan kotiin- ja uneenpääsyä.

Väsymystä raivoava Tyty, pikkusiskoa tahallaan ärsyttävä Heppu ja turvakaukalossaan ulvova Tredje kyydissäni kotiin tultua ajattelin, että onneksi pääsin ja onneksi menin. En tiedä oliko se ne yksin kävellyt ihanat puolikilometriset - ei vaunuja, ei ketään huolehdittavana - vai pieni pala entistä partiontäyttämää omaa elämää, vai ehkä pelkkä kolmen viikon sairastelun jälkeen hyvältä tuntuva olo, mutta kylläpä teki hyvää. 

- Suzie Q

Kuva: Pixabay.

Momma's night(s) out

Kulunut viikonloppu oli ihana muistutus siitä, että omaa aikaa ja vapautta (ja kuohuviiniä) löytyy lopulta vauvavuodenkin aikana, vaikka se vielä parikuisen nännimonnin kanssa tuntuu toivottomalta. Olotila on klisesti väsynyt, mutta onnellinen, kun olen pikkujoulutunnelmissa pörheltänyt kaksi iltaa menemään vailla lastenhoitovelvoitteita.

Perjantaina olin työkavereiden kanssa pikkujouluilemassa: ruokaa, viiniä ja Ultra Brata. Ennen humputteluja sovin esimiehen kanssa hoitovapaasta helmi-maaliskuuksi, jonka jälkeen palaan siis töihin (!). Työpaikalla paljon on ehtinyt jo reilussa 8 kuukaudessa muuttua, ja silti kaikki oli toisaalta kuten ennenkin.

Lauantaina istuin iltaa blinien äärellä ystävien kanssa. Cheers! Tämäkin jengi on itse asiassa vanhoja työkavereita opiskeluajalta jo yli 10 vuoden takaa - nykyään ruuhkavuosia eläviä perheenisiä ja -äitejä, ja ihan parhaita tyyppejä, joista kuin huomaamatta on vuosien varrella kehkeytynyt tärkeä tukiverkko. Ihmisiä, joiden seurassa voi olla aidosti oma itsensä ja joihin voi vuodesta toiseen luottaa, ei ole yhtään liikaa.

Mies vietti viikonlopun Tredjeä hoivaten ja Tytyn silmätulehdusta lääkiten. Heppu on liehunut mummolassa perjantaista asti. Oman viikonloppuni saldoksi merkitään pari liian kallista taksimatkaa, käheä kurkku ja kupliva onnentunne siitä, että saan olla niin paljon muutakin kuin äiti.

Tänään ehkä pizzaa. Viltin alle sohvannurkkaan - ja kaikki lapset kainaloon. Parempaa kuin paraskaan kuohari.

- Suzie Q

Kuva: Pixabay.

Beibibrunssilla naisten kesken

Ystäväni odottaa esikoistaan yhdeksännellä kuulla raskaana. Viikonloppuna pistimme naisjoukolla pystyyn babyshower-henkisen brunssin tulevan äidin ja pienokaisen kunniaksi. Ensikertalaiselle mammalle kasattiin muhkea vaippakakku ”kaikilla herkuilla”: kuohuviiniä, suklaata, kahvijuomaa, Seiskan kestotilaus ja lahjakortti jalkahoitoon. Vauvaa varten mukaan ladattiin uniriepua, kuolalappua, sukkia, tutteja, kosteuspyyhkeitä, tuttipullo ja D-vitamiineja.

Brunssailun ohessa tuleva äiti testasi äitiysvalmiuttaan listaamalla tarpeellista sanastoa vauvavuotta varten. Tiedättehän - koska vauvat saavat meidät ja kielenkäyttömmekin muuttumaan! Alamme rakkauspakkauksen synnyttyä puhua omituisessa ”meillä tehdään sitä ja tätä” -passiivissa. Meillä kontataan, meillä tehdään hampaita. Joko teillä käännytään? (Öö okei.) Vedämme yllemme paitulit, jalkaan kenkulit ja ihastelemme sinappikoneemme puuhia vuorokauden ympäri. Onneksi isimies on apuna, jos äipän aika menee kokonaan tissittelyyn.

Ah, vauvat. Nuo kuolaavat palleroiset, joiden silmissä näkyy ensin (0kk) ajaton ikuisuus, sitten (1kk) maitohumala, seuraavaksi riemunpilke (3kk), jonka jälkeen velmu ähhähhää (6kk) ja lopulta 1-vuotiaan itsevarma ja maailmaa syleilevä katse. Juuri, kun jotenkuten opimme hoivaamaan vastasyntynyttä, alkaakin jo seuraava vaihe. Mikä lie milloinkin: tiheän imun kausi, eroahdistus, rintaraivarit, hampaiden tulo kutiavine ikenineen, planeettojen pari viikkoa kestävä vika-asento.

Tervetuloa kerhoon, rakas ystävä, tuleva äiti. Ja tsemppiä viimeisiin raskausviikkoihin! 👊

- Suzie Q

Ostokset mallia perheenäiti

Klikkasin äsken puolipakollisen keltaisen tilauksen Stockmannilta tulemaan. Järkytyin tilausvahvistusta tutkiessani. Missä kaikki ihanat tuoksut ja turhakkeet? Bling-bling-mekot pikkujoulukauteen? Edes puolihimmeät Wolfordit kolmen pakkauksissa? Listahan on täynnä pelkkää lapsiperhekamaa!

Automme on salakavalasti vaihtunut tila-autoksi ja keittiöstä löytyy enemmän tuttipulloja kuin pinot noiria. Kenkäni ovat aina olleet ennemmin goretexit kuin korkkarit, siitä ei voi syyttää perheellistymistä. Mutta että Hullujen Päivien ostoksetkin! Ennen Hullarit tarkoitti kirjaimellisesti pientä hulluttelua: lupaa törsäillä parin päivän ajan vähän itseensä, spesiaalivaatteisiin ja ihaniin turhuuksiinkin miettimättä välttämättä jokaista hankintaa ihan loppuun asti. Ei näköjään enää.

Nyt parhaat Hullujen Päivien saaliit ovat lasten sukkia ja aluspöksyjä, pyykinpesuaineita ja miehelle duuniin kauluspaitoja. Vauvakin sai yöpukuja. Ja hei keittiö pari astiapyyhettä. Eniten rahaa meni onneksi kuohuviinilaseihin - niihin sisältyy sentään lupaus poreilevasta ajanvietosta muuallakin kuin pyykkikorin äärellä. (Vaikka voihan pyykätessäkin ottaa vähän cavaa, jos niikseen tulee..!)

Kun kaikesta arkisesta voi syyttää lapsia ja vanhemmuutta, on helppo unohtaa, että kyllä muutenkin kuin lapsia saamalla aikuistuu. Vertaan usein nykyhetkeä aikaan ennen lapsia, ja unohdan että ilmankin lapsia tässä olisi vierähtänyt viisi vuotta elämästäni. Ei se ole pitkä aika, mutta on se silti jo elämänvaihe, jossa kuuluukin tapahtua muutosta - myös ostokäyttäytymisessä.

Oikein tarkoituksella laitoin ostoskoriin mukaan myös pari meikkituotetta itselleni. Vaikka olisin keski-ikäistyvä (en sentään vielä), -luokkaistuva ja keskinkertaistuva, on minulla sentään silmät ja kulmat päässä. Noin niinkuin kerran kahdessa kuussa. Kun on joku juhlahetki. Vaikka night-out muiden mammojen kanssa. Kotiin iltakymmeneltä. Mmmmoikka.

- Suzie Q

Puoli vuotta blogia!

Meininki puoli vuotta sitten.

Jälleen yksi todiste siitä, että aika todellakin lentää: olen kirjoittanut tätä blogia jo tasan puoli vuotta! Jestas. Tilanne vaatii puolivuotiskakkua, tai vähintään pullaa!

Pistin blogin pystyyn heti äitiyslomani alettua, ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen, että sen tein. Harkitsin samantyyppisen blogin aloittamista jo viisi vuotta sitten jäätyäni esikoisesta äitiyslomalle. Silloin blogi jäi perustamatta, koska enhän mä nyt voi ja kuka sitä lukisi ja mitä muutkin ajattelee. No, viisi vuotta vanhempaa muijaa ei enää moiset kysymykset estelleet, vaan rykäisin rohkeasti homman käyntiin.

Mitä järkeä blogata perhe-, äitiys- ja vauva-aiheista silloin, kun päivät täyttyvät näistä teemoista muutenkin? Enkö kaipaa äitiyslomalla jotain muuta ajateltavaa vaipanvaihdon vastapainoksi? Ehkä, mutta blogi on osoittautunut mainioksi vanhemmuuden märehtimiskanavaksi ja ajatusten tuuletustunneliksi. Äitiyslomailu ei ole niin puuduttavaa vauvanhoitorutiinien täyttämää pötköä, kun saan matkan varrella kirjattua tunnelmia tänne muistiin.

Blogikirjoittelu on harrastus, ja siksi sen pitää tietenkin olla kivaa. Olen pitänyt linjana sitä, että en kirjoita mitään ”väkisin”. Läppäri kiinni, jos ei ole mitään sanottavaa tai jos ei hotsita. Olen myös pyrkinyt rajaamaan aiheet ja näkökulmat pikkulapsiaikaisen perhe-elämän ympärille. Välillä perheteeman liekaa on toki houkuttelevaa löysentää reippaamminkin - ja mikä estää, tämähän on mun blogi!

Yksi kaverini totesi, että on kätevää lukea blogista, mitä meidän perheelle kuuluu. Niin. Meille ja minulle toki kuuluu aika paljon muutakin kuin se 0,1% mitä elämästäni ja ajatuksista valottuu täältä blogin kautta. Bloggaamisen kautta näyttäytyy pieni pala äiti-minua, vanhemmuusidentiteettiäni ja perhe-elämäämme. Kaikki muu jää piiloon: en oikeasti pyörittele vauvan kehitysasioita mielessäni tai äitiyden diipeimpiä fiiliksiä sydämessäni ihan 24/7.

Tämän blogin kirjoittamisessa on parasta se, kun saa vastakaikua: esimerkiksi FB-sivulla tykkäämisiä, reaktioita ja kommentteja. Tai kun kaverit kertovat lukeneensa jonkun tekstin ja piristyneensä, samastuneensa tai hajoilleensa höpinöihini. Kiitos, kun luette! 💖

Toiseksi parasta on se, että blogin kirjoittaminen karaisee pois turhaa itsesensuuriani. Jokainen kerta, kun roiskaisen tekstin bittiavaruuteen, vahvistaa käsitystäni siitä, että kaiken tekemäni ei tarvitse olla loppuun mietittyä ja hiottua. On ihan ok vaan täräyttää menemään. Ei siihen kukaan kuole.

Kohti seuraavaa puolivuotista! Pysykäähän matkassa.

- Suzie Q

Tartu hetkeen ja muita viisauksia

Olimme sopineet Hepulle ja Tytylle arkiyökyläilyn mummolaan viime yöksi, koska Miehellä oli alkuillasta työmenoa ja Tredjellä tänään aamulla neuvola. No tietysti eilisaamuna lapset sitten olivat uhkaavasti köhäisiä - mutta äitini otti heidät hoitoon silti.

Illasta tulikin minitreffit! Syötiin sushia ja juotiin skumppapullo puoliksi. (Ai kauhee.) Mies kipaisi lähikaupasta vielä jätskiäkin. Ja tv-viihde tarjosi parastaan: Idolsia ja Napakymppiä! Tredje nukahti tavallista sopuisammin ja nukkui aamuun asti.

Nyt makaan sohvalla ja pohdin, miksi väsyttää ja päätä särkee. Haha, mullahan on krapula! Villiä menoa kotiäitityyliin - sen siitä saa kun kehtaa vähän irroitella. Ja oikein kauppisaikojen tapaan torstai-iltana. Ei olla vissiin ihan nuoria enää, ei.

Mitä opimme tästä? Torstai-ilta on ihan yhtä hyvä pieneen irtiottoon arjesta kuin viikonloppu. Hetkeen (ja kuohuviiniin) kannattaa tarttua silloin, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Ja että jäätelö voittaa sushin hinta-nautinto-suhteessa ihan 6-0.

Terveisiä mummolaan, täällä jo vähän ikävöidään! Mutta ensin nukutaan päikkärit.

- Suzie Q

Kukaan ei tarvitse minua nyt

Kävelen leppoisasti ympäri maalaistalon vehreää tonttia työnnellen nukkuvaa Tredjeä vaunuissa. Jätän vaunut maakellarin kupeeseen suurten kuusten viileään varjoon. Tuuli leyhyttää hiuksiani ja vaunujen hyttysverkkoa lempeästi.

Hipsin sisään, jossa Mies lukee Hepun ja Tytyn kanssa sohvalla kirjaa. Kytken itkuhälyttimen ja katoan ullakolle keinuttelemaan hiljaisuudessa keinutuolilla, katsellen kattoikkunasta sinisenä hohtavaa taivasta.

Tässähän hairahtuu ajattelemaan, että aina voisi olla tällaista. Ei ole kiire mihinkään, vaikka kello lähestyy jo puolta päivää. Aamupalan sain toisen laittamana ja poiskorjaamana. Kaksi kuppia kahvia.

Mitäs tänään tehtäisiin? Eilen käytiin kylillä, joten ollaanpa tänään vaan "kotona". Helppo ratkaisu, koska lomataloamme ympäröi ihana pihapiiri, jossa on lapsille mielinmäärin tekemistä. Isot nurmikentät, joilla juosta ja pelmuta. Leppoisasti varjostavia jättiläissaarnia, joiden katveessa levähtää. Leikkimökki, trampoliini, hiekkalaatikko, pihapelejä. Palju, jossa lillua ja sauna, jossa löylytellä.

Mitäs syötäisiin? Voisi vaikka grillailla. Mies hoiti toissapäivänä kauppareissun, joten eipä tarvitse kauppaankaan hötkyillä. Naapurin mummon pikkuisesta kanalasta voidaan ostaa munia ja toisen naapurin vadelmatarhasta vattuja.

Ei tätä hehkuttamista voi lopettaa. Minua ei edes väsytä. Olen nukkunut täyden yön iltayhdestätoista aamukahdeksaan yksin sängyssäni, ketarat levällään, ilman vauvaa kainalossa. Tredjehän siis nukkui pinnasängyssä koko yön, ilman syöttöjä, aamukahdeksaan asti. Onko tämä joku utopia, häh?

Ihanaa olla vaan. Voisin käydä seuraavaksi rauhassa suihkussa. Tai venytellä ja jumppailla ulkona vähän. Tai tarttua kirjaan - ensimmäistä kertaa vuosiin kuukausiin.

Miehen ääni kuuluu alhaalta: "Tredje heräsi." Seuraavaksi vauvan nälkäitkua. Jahas - joku tarvitsee minua nyt 😊

- Suzie Q

Aikuisten loma

Toisten tekemää ruokaa.

Järjestämme Miehen kanssa tasaisin väliajoin pieniä irtiottoja arjesta. Breikki voi olla yksinkertaisimmillaan mitä vain ravintolakäynnistä leffailtaan kotona.

Käytännössä irtiotto tarkoittaa tällä hetkellä sitä, että isommat lapset menevät mummolaan pariksi päiväksi yökyläilemään, jolloin meillä on aikaa hengähtää ja keskittyä omiin juttuihimme, Tredjeen ja kodinhoitoon sekä toisiimmekin. "Aikuisten loma" tarkoittaa aikaa vain yhden lapsen kanssa - ja se jos mikä tuntuu tätä nykyä lomalta! Eihän Tredje edes liiku vielä.

Olimme suunnitelleet niin Dublinin reissua kuin yötä Porvoossa. Budapest vaihtui lennosta kotimaan kylpylöiksi. Lopulta varaukset jäivät tekemättä ja ehdotin, että oltaisiin vain kotona. Toiveeni oli, että haluaisin nukkua, blogata, tilata ruuat Foodorasta ja jättää pyykit pesemättä. Mies suostui heti.

Pesin kyllä pyykkiä, mutta siihenkin on paremmin aikaa ja rauhaa, kun talo ei ole täynnä jokapäiväistä hulinaa. Tällainen seitsemän viikon yhteinen perheloma tarkoittaa niin tiivistä yhdessäoloa lasten kanssa, että pyykinpesukin on omaa laatuaikaa, kun sen saa tehdä rauhassa.

Lasten yökyläilyssä mummolassa on parasta se, että tiedämme heidän nauttivan olostaan täysillä, samalla kun itse teemme samoin. Mummola-ajan jälkeen kotileikit maistuvat lapsille taas hyvin, vanhempien kainalo kelpaa kummallekin ja uni tulee illalla nopeammin kuin muutoin.

Auton oven läimäys kuuluu jo kodin etuoven läpi. Hyvästi rauha. Nyt ne tulee kotiin. Ja oikeastaan kaipasinkin niitä jo ihan hirveästi. 💛

- Suzie Q