tiistai 9. tammikuuta 2018

Uusi vuosi! Kaiken pitää (tietenkin) heti muuttua.

Tätä lisää!

Uuden vuoden lupauksia on ollut aikaa lunastaa jo ylenpalttiset yhdeksän päivää. Lapset lupasivat vuonna 2018 pestä hampaat kaksi kertaa päivässä. Ovat joka vuosi tähänkin asti pesseet, joten kaipa se on hyvä lupaus alkaneellekin vuodelle. Itse lupasin tietenkin kaiken mahdollisen terveellisemmistä elämäntavoista itseni kehittämiseen, kirjojen lukemiseen ja kuun noutamiseen taivaalta.

Huushollaamiseen ja lasten kasvatukseenkin liittyviä ryhtiliikkeitä on tietysti luvattu ja tehty, sillä tammikuisia periaatteita, joita toteutaan ylevästi kuun loppuun asti, on ehdottomasti oltava. Niistä myöhemmin. Oma ja muiden terveenä pysyminen, kaikkea hyvää kaikille ja että Trump tai Pohjois-Korea ei pilaa kaikkea kuuluvat myös eri listaan.

Mun oma lista:

1. Haluaisin lukea enemmän kirjoja kuin yhden vuodessa. Olen aloittanut tämän jo kuuntelemalla Bookbeatista äänikirjana Henriikka Rönkkösen mahtavaa Mielikuvituspoikaystävää! Samalla olen pyykännyt, raivannut keittiötä tai lompsinut rantaraitilla Tredjen kanssa.

2. Haluaisin ulkoilla enemmän. Tämä on ikuisuuskysymys, joka ei ratkea sillä, että "no kengät jalkaan ja mene ulos". Tämä ratkeaa sillä, että esimerkiksi ystävien kanssa hengailua (jota saisi myös olla enemmän) sovitaan tapahtuvaksi kahvipöydän sijaan ulkoilma-aktiviteeteissa. Termarit on keksitty!

3. Haluaisin liikkua enemmän. Tämäkään ei ratkea sillä että "no voit hei jumpata siellä kotona". Tätä edesauttaa se, että laitan sporttiaikeet kalenteriin asti ja varmistelen niihin lastenhoidot. Ja tarkennus tähän: haluan liikkua sellaisten lajien parissa, joista diggaan. (Hot) jooga, satunnainen lenkkeily, joku kiva jumppa? Crossfit olisi taas se kingein juttu, mutta katsotaan uskallanko aloittaa pohjalta.

Erinomaista alkanutta vuotta toivottelee:
- Suzie Q

ps. Blogiakin jatkan, ainakin töihin paluuseeni asti. Kirjoitustahti on vaihteleva, kiva että pysytte silti messissä! Bloggailua en halua alkaa "suorittaa", vaan kirjoitan silloin kun ehdin ja haluan :)

2 kommenttia:

  1. Todellakin uskallat!

    Siellä me kaikki muutkin etsitään kadonnutta kuntoa, mukaan vaan! Nim. murtuneet varpaat ja muita tekosyitä.

    Odotan näkeväni sut tällä viikolla :p

    Nähdään ;)

    Milla / CF8000

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai kai se on pakko perjantain eWodiin yrittää;) Kiitos tsempistä <3

      Poista

Kerro, kerro!