perjantai 6. lokakuuta 2017

Mitä leikittäisiin?

Uusin tulokas, "Punainen". Hän on kala.

Meillä on kaksi leikki-ikäistä, joihin mahtuu kaksi leikkijää ja kaksi hyvin erilaista tapaa leikkiä. Jos Tyty olisi ainokaiseni, ihmettelisin muiden vanhempien märinää siitä, että lapsia täytyy ”viihdyttää” tai että ne kaipaavat jatkuvasti seuraa. Tyty kun nykertelee vaikka tunninkin putkeen omaa leikkiään barbeilla, poneilla, hatchimaleilla, muovieläimillä, nukkekodin tyypeillä tai vaikka Barbapapa-palapelihahmoilla.

Välillä Tyty toivoo yhteisleikiksi prinsessa- tai kotileikkiä tai annaa-ja-elsaa. Nämä ovat maailman helpoimpia leikkejä, koska Tytylle riittää, että hengaat vieressä omia juttujasi tehden, ja muistat aina välillä kommentoida jotain rooliisi sopivaa. Kaikenlaiset pukeutumisleikit ovat myös Tytyn suosikkeja: taikuri, keiju, supersankari tai prinsessa herää henkiin parilla huivilla ja hörsylällä silmänräpäyksessä. Hän viihtyy tamineissaan pitkään ja hyörii ympäriinsä taikojaan tehden. Haluaako joku tämän lapsen hoitoon? Helpolla pääsee, noin leikkien suhteen ainakin!

Hepun leikit sen sijaan ovat sellaisia, joissa a) räjäytetään koko kämppä ja b) tarvitaan koko ajan leikkikaveria. Pojan mielikuvitus on aivan mieletön! Hän laittaa hetkessä pystyyn kaupan, ravintolan, lentokentän turvatarkastuksen, korjaamon, kalanruokintakeskuksen, kattimatikaisenkirjamyllyn tai orkesterin. Välillä leikitään lääkäriä tai päiväkotia - ja välillä tietysti Gladiaattoreita. ”Klanianttoniiiiit! Vesitaisteluun lähtevät Barbi ja Salamaaaaa”.

Leikin pystyttämiseen sisältyy valonnopea roudaus, jonka Heppu toteuttaa ennenkuin ehdit edes käsittää mihin ollaan ryhtymässä. ”Keitto” syntyy avaamalla Kimble-peli ja kaatamalla pelinappulat kattilaan. Jälkiruuaksi kymmenittäin paketeista purettuja pelikortteja leivoksia, joiden päälle on aseteltu pikkulegoja kirsikoita. Kampaajan studio löytyy jostain irroteltujen sohvatyynyjen ja pesupaikaksi viriteltyjen kattiloiden ja koristevaasin välistä. Viritelmät ovat niin övereitä, ja niitä on niin paljon ja kaikkialla, että 90% niistä ei tietenkään tule Hepun toimesta korjatuiksi pois leikin jälkeen.

Hepun leikkihommat ovat siis sangen kokonaisvaltaisia. Noin niinkuin muun perheen ja yhteisen kotimme kannalta. Tämän vuoksi yritän välillä keksiä poitsulle myös parin neliömetrin alueella pysyvää pipertelytekemistä. Joskus hän innostuu hetkeksi legorakentelusta, junaradasta tai palapeleistä - toki niissäkin puuhakaveri on toivottu. Joskus askarrellaan isosti tai pienesti, täytellään puuhakirjoja tai liimataan. Ihan mitä vaan, kunhan liimataan.

Muovailuvahalla muovailu on myös mainio esimerkki tämän kaksikon erilaisesta otteesta tekemiseen: kun Tyty pipertelee tunnin verran onnessaan eri värisiä pienen pieniä palleroita ja luikuroita asetelmaksi eteensä, Heppu runnoo möhnää viitisen minuuttia yhdeksi palloksi ja julistaa ihaillen, että tulipa hieno aikakone/suklaakakku/robotti/linna.

Tredjen lempileikki on, kun sen mahaan puhaltaa tai sille heiluttelee helistintä. Vauvat 💛😀

Miten teillä leikitään?

- Suzie Q

2 kommenttia:

Kerro, kerro!