perjantai 21. huhtikuuta 2017

Äiti, verkostoidu!


Minulle on ollut jokaisen äitiyslomani aikana tärkeää löytää vertaistukea ja seuraa, eli muita (tuoreita) vanhempia samassa elämäntilanteessa. Olen muutenkin aina ollut sosiaalisiin ja yhteisöllisiin harrastuksiin kallellaan, joten myös perhevapailla on tuntunut luontevalta ja tarpeelliselta etsiä ympärilleen kohtalotovereita arkea ja ajatuksia jakamaan. Projektiluonteisia "työkavereita" siis!

Kolmen lapsen odotus- ja vauva-ajoilta onkin ympärille kertynyt jo jos jonkinlaista mammaverkostoa - äitituttuja, kivoja ja hyödyllisiäkin kontakteja, tukea ja turvaa, ystäviäkin. Ja lasten kasvaessa myös lapsille uusia kavereita ja leikkiseuraa. Äitiporukoita on kehkeytynyt niin odotusajan joogaryhmien kuin MLL:n perhekahvilaporukoiden ympärille. Etenkin esikoisen syntymän jälkeen tuntui lottovoitolta kaiken identiteettikriiseilyn, imetyspettymyksen ja muun sumun keskellä, että oli arjen turvaverkkona nopeasti läheisiksi muodostuneita äitiystäviä.

Astetta organisoituneempi ja uudempi verkostolöytöni on Mothers in Business MiB ry, yli 500 äidin verkosto, joka kuvauksensa mukaisesti ”yhdistää urahenkisiä ja korkeastikoulutettuja äitejä ja tarjoaa heille mahdollisuuden ammatilliseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen perhevapaiden aikana sekä työelämään paluun jälkeen.” MiB järjestää mm. keskustelutilaisuuksia, yritysvierailuja, koulutuksia ja erilaisia työpajoja. Toiminta on kohdistettu ensisijaisesti perhevapaalla oleville ja työelämään palanneille pienten lasten äideille. Yhdistyksen nimestä huolimatta myös miehet ovat tervetulleita mukaan.

Eilen osallistuin oman asuinalueeni MiB Mingleen, eli vapaamuotoiseen äitien kokoontumiseen, jossa ilman varsinaista agendaa on mahdollisuus tavata (päiväsaikaan) muita perhevapailla olevia samanhenkisiä äitejä. Meitä osui tällä kertaa useampi viestintäammattilainen tähän Mingleen, ja olikin kiinnostavaa pohtia uranäkymiä ja sparrailla yleisiä duunihaasteita, kun lattialla mönki samalla pari vauvaa ja yksi taapero. Lähtökohtana MiBin toiminnassa onkin, että tilaisuuksiin voi osallistua lapsen kanssa.

Kannustaisin kaikkia perhevapaalla olevia solmimaan edes joitakin kontakteja myös tuttujen ympyröidensä ulkopuolelle. Jollekin luontevinta vertaistukea tarjoaa leikkipuistot, avoimet päiväkodit tai perhekahvilat. Jollekin toiselle vaikkapa niinsanotut äiti-vauva-harrastukset muskareista vauvajumppiin. Uraorientoituneemmille tai työelämäteemoista muutoin kiinnostuneille ehkä juuri MiBin kaltaiset verkostot. Tai sitten kaikki edellämainitut, kuten minulle 👍

Joko bondaaminen tarjoaa näköaloja aivan toisenlaisten ihmisten arkeen ja ajatuksiin, tutustuttaa äiteihin, joihin ei normaaleissa kuvioissaan välttämättä koskaan törmäisi. Tai vielä paremmalla tuurilla tupsauttaa eteesi uusia sielunsiskoja, loppuelämän sydänystäviä tai vaikkapa tulevia kollegoita. Kukin tyylillään, mutta verkostoitumisessa ei voi hävitä!

Mistä sinä olet saanut vertaistukea ja seuraa perhevapailla?

- Suzie Q

MiBiä koskevat perustiedot poimin täältä ja täältä. Tule mukaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, kerro!