Huomenna on palkkapäivä. Tralalaa. Tili on ennätyksellisen tyhjä, oikein hävettää miten tässä (taas) näin kävi. Valveutunut perheenäitihän tietenkin säästää viimeisistä varsinaisista palkoistaan ennen vanhempainpäivärahoille putoamista. Not.
Olen mielestäni todella onnekas, sillä saan työnantajaltani äitiyslomani ensimmäisten kolmen kuukauden ajan täyden palkan. En tiedä, kuinka yleistä tämä on nykyään suomalaisissa työehtosopimuksissa, mutta kiitollisena otan vastaan täyden liksan pyykinpesua ja joogailua vastaan. Yhtä kiitollisena otan vastaan kesästä alkaen Kelan ansiosidonnaiset äitiys- ja vanhempainpäivärahat. Hyvinvointiyhteiskunta pistää parastaan: saan hoitaa syntyvää lastamme kotona kuukausitolkulla, ja yhteiskuntamme tukee minua siinä rahallisesti.
Hepun syntyessä meillä oli vähän säästöjä, kerrytettyjä matkakassoja ja ”pahanpäivänvaraa”, joka sitten syötiin hissuksiin nolliin vauvavuoden aikana. Miehen liksa oli tuolloin puolet nykyisestä, koska hänen alalla puolipakollinen matalapalkkainen harjoitteluperiodi osui juuri esikoisen syntymän aikaan. Ennen Tytyn syntymää en ehtinyt yksittäisiä viestinnän keikkaduuneja lukuunottamatta takaisin työelämään ja uuteen vanhempainvapaakauteen rymisteltiin siis kukkarot sangen tyhjinä. Silti rahat riittivät.
Nyt kolmatta kertaa tulojen droppaamisen edessä pohdiskelen että miten ihmeessä ne saatiin riittämään? Asumiskustannuksemme olivat aiemmilla vanhempainvapailla suurinpiirtein samaa luokkaa lainanlyhennyksineen ja vastikkeineen kuin nytkin. Pystyimme toisenkin vauvavuoden aikana matkustamaan - useastikin. Tilasimme printtihesaria päivittäin ja huristelimme säännöllisesti autolla bensoja tai vakuutuskuluja laskeskelematta.
Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot. Joo-o, mutta mistäs sitä lähtisi tinkimään nyt tälle vuodelle? Pari luksusjuttua on, joista en tingi. Heppu ja Tyty jatkavat päiväkodissa 25h viikkodiilillä. Se maksaa. Meillä käy siivooja joka toinen viikko. Se maksaa. Tulevan vuoden aikana tuskin hankitaan uusia kodinkoneita tai -elektroniikkaa. Harmi, koska läppärimme vetelee viimeisiään. Uusi imurikin olisi kiva. Ja langaton kaiutin yläkertaan.
First world problems: tinkisinkö kampaajakäynneistä vai joogakortista? Ravintolakäynneistä vai matkustamisesta? Panostanko omiin vai lasten vaatteisiin? Pitääkö vääntää kaikki pöperöt itse vai onko Foodora pari kertaa viikossa edelleen okei? Pahin solmu on matkakuume. Juurikin vanhempainvapailla kun kerrankin olisi aikaa reissailuun, mutta siihen ei ole budjettia ilman erikoisjärjestelyjä.
On selvää, että tämä teksti ei käsittele todellista rahapulaa. Sitä, että joutuisi päivittäin miettimään, miten saa lapsensa ruokittua ja vaatetettua. Olen taloudellisesta vapaudestani kiitollinen, ja keskitynkin nyt pohtimaan lähinnä omaa ”ylimääräistä” rahankäyttöäni ja perheemme muokattavissa olevia kulutustottumuksia tulojen pudotessa, kun minun liksani haihtuu vuodeksi. Miten rahat saa fiksusti riittämään vielä yhden vanhempainvapaan ajaksi? Kerro!
- Suzie Q
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!