Kun lapsi katoaa silmistäsi

Kuvan pipo ja poika liittyvät tapaukseen.

Vietimme tänä viikonloppuna miehen veljen pyöreitä syntymäpäiviä Raumalla upeissa merellisissä kalliomaisemissa paikallisen pursiseuran talolla kapean niemen nokassa.

Poislähtiessämme lapset pursusivat hyvinkäyttäytymisen jälkeistä energiaa ja juoksivat kilpaa kohti parkkipaikkaa. Juoskoot, ajattelimme, näimmehän selvästi olevamme ainoat ihmiset lähiympäristössä, eli ei ollut huolta liikkellelähtevistä tai pihaanajavista autoista. Saavuimme autolle, Mies ryhtyi auttamaan Tytyä turvaistuimeen, ja minä avasin takaluukun nostaakseni pari kassiamme sisään. Enkä nähnyt enää Heppua missään.

"Minne Heppu meni? HEPPU! MINNE HEPPU MENI?! HEPPUUU?!!" Ja keuhkojen täydeltä: "HEPPUUUUU!!!"

Kapean parkkipaikan molemmin puolin kivikkoista rantaa, laitureita, pudotusta jäiseen mereen. Tunsin muutamassa sekunnissa jääkylmän möhkäleen vatsassani, kun tiesin että Heppu on juossut parkkipaikalta päättömästi parikymmentä metriä johonkin suuntaan, lipsahtanut terävään kivikkoon, lyönyt päänsä ja makaa kasvot alaspäin jäätävässä vedessä. Kirkkaanpunainen piponsa päässään. Mutta missä, MISSÄ, MISSÄ?????! 

Kahdesti katsoin Miestä silmiin sännätessämme eri puolille parkkialueen hyytäviä merireunoja. Tyty pällisteli ihmeissään, että "mihin se Heppu nyt meni". Tiesin, että en löydä poikaa ajoissa, etsin väärästä kohdasta, olisin voinut pelastaa, nostaa takinselästä pintaan, jos osaisin katsoa tarkkaan, mihin se on voinut kahdessa sekunnissa juosta ja joutua, se ei vastaa, se ei kuule minua, se on tajuton, ei kannata enää huutaa nimeä, vaan etsi etsi etsi, se olisi jo vastannut jos pystyisi, mutta missä, MISSÄ SE ON???!! 

Koko tilanne kesti noin 45 sekunnin ajan. Kunnes pursiseuran talolta, noin 100 metriä samaa reittiä mitä olimme juuri tulleet, vilahti jotain kirkkaanpunaista ja kuului juoksupuuskutuksen keskeltä reipas iloinen vastaus "Äiti!". Poika oli tehnyt ylimääräisen juoksurundin, vilahtanut autolta silmiemme ohi niissä parissa sekunnissa takaisin juhlataloa kohti. Se purki vain energiaa, ei se mihinkään pudonnut, ei sillä mitään hätää ollut.

Vieläkin kylmää sydäntä. Sen ohikiitävän hetken se kauhea tunne oli aito. Ainutkertainen, toivon.

Eikä voinut edes torua. Heppuhan vain juosta pyrähti.

- Suzie Q