 |
| The more the merrier? |
Suvi-Anne Siimes kirjoittaa päivän Hesarissa syntyvyyden alenemisesta ja pohtii, kuinka Suomeen saataisiin lisää lapsia. On surullista, jos moni joutuu nipistämään omassa perhesuunnittelussaan pois yhden tai jopa kaksi ”lisälasta” taloudellisten tai ns. yhteiskunnallisten syiden vuoksi. Siis jos Suomesta on tullut sellainen maa, jossa ei pystytä saamaan niin montaa lasta kuin haluttaisiin.
Jokaisella on tietysti myös omat syynsä juuri itselle sopivalle perhekoolle. Meidän perhe on kortensa syntyvyyskekoon nyt Tredjen myötä lopullisesti kantanut, mutta se ei toki ole ollut mikään itsestäänselvyys. Perheeseemme ei olisi tulossa kolmatta lasta, ellei meillä olisi hyviä kokemuksia jo kahden lapsen vauva-ajoista, läheisiä isovanhempia ja muita aikuisia tukiverkostona ja lastenhoitoapuna, motivoivat työpaikat suht joustavine työaikoineen, varaa asua väljästi ja monilapsiselle perheelle mieluisasti, perhemyönteistä ystäväpiiriä ja tietysti omaa toimivaa parisuhdettamme ja keskinäistä ystävyyttämme. Eikä lapsiperhearki usein mitään herkkua ole, kyllä tässä tarvitaan aika paljon tahtoakin.
Meille ei olisi tullut toistakaan lasta ellei moni edellämainittu asia olisi ollut niinkuin on. Eikä yhtä ainutta lasta ilman koko aiemman elämämme pohjustamaa valoisaa uskoa tulevaisuuteen ja halua saada lapsi osaksi sitä. Ja ylipäänsä ilman onnea lisääntymisruletissa, jossa useampi läheisemme tälläkin hetkellä kamppailee lapsettomuushaasteiden kanssa.
Siimes ehdottaa syntyvyyslääkkeeksi perhevapaajärjestelmän uudistamista, isien hoivavastuun vahvistamista sekä työn ja perheen yhteensovituksen parantamista. Hear hear! Itse lisäisin listaan myös matalankynnyksen palveluja, kuten väliaikaista kotiapua, kaikkien perheiden saataville. Keskustelu- ja kasvatusapua vanhemmille, imetystukea sitä kaipaaville. Ja paremmat palkat varhaiskasvattajille!
Siimes kannustaa kolumnissaan myös vähentämään lapsiperhevaiheeseen liittyvää kielteistä puhetta ja kertomaan myös siihen liittyvistä arjen iloista ja ihmeistä. Minulle arjen ilo kiteytyy tällä hetkellä Tytyn hentoon ”Pyyhkimään”-huutoon vessasta. Että on ylipäänsä tytär, joka tarvitsee pyyhkimisapuani. Että tytär on jo niin taitava, että menee itsekseen vessaan ja huhuilee apua vasta grande finaleen. Että tälle tyttärelle ei enää tarvita vaippoja. Että tyttärestä tulee kohta isosisko, ja on sitten taas vielä yksi pieni, jolle ostaa niitä vaippoja.
Tredjen jälkeen meille ei tule enää lisää lapsia, koska aikansa kutakin. Myös vauva- ja pikkulapsiperhe-elämää. On muiden vuoro vastata Siimeksen kutsuun!
- Suzie Q
Jokaisella on tietysti myös omat syynsä juuri itselle sopivalle perhekoolle. Meidän perhe on kortensa syntyvyyskekoon nyt Tredjen myötä lopullisesti kantanut, mutta se ei toki ole ollut mikään itsestäänselvyys. Perheeseemme ei olisi tulossa kolmatta lasta, ellei meillä olisi hyviä kokemuksia jo kahden lapsen vauva-ajoista, läheisiä isovanhempia ja muita aikuisia tukiverkostona ja lastenhoitoapuna, motivoivat työpaikat suht joustavine työaikoineen, varaa asua väljästi ja monilapsiselle perheelle mieluisasti, perhemyönteistä ystäväpiiriä ja tietysti omaa toimivaa parisuhdettamme ja keskinäistä ystävyyttämme. Eikä lapsiperhearki usein mitään herkkua ole, kyllä tässä tarvitaan aika paljon tahtoakin.
Meille ei olisi tullut toistakaan lasta ellei moni edellämainittu asia olisi ollut niinkuin on. Eikä yhtä ainutta lasta ilman koko aiemman elämämme pohjustamaa valoisaa uskoa tulevaisuuteen ja halua saada lapsi osaksi sitä. Ja ylipäänsä ilman onnea lisääntymisruletissa, jossa useampi läheisemme tälläkin hetkellä kamppailee lapsettomuushaasteiden kanssa.
Siimes ehdottaa syntyvyyslääkkeeksi perhevapaajärjestelmän uudistamista, isien hoivavastuun vahvistamista sekä työn ja perheen yhteensovituksen parantamista. Hear hear! Itse lisäisin listaan myös matalankynnyksen palveluja, kuten väliaikaista kotiapua, kaikkien perheiden saataville. Keskustelu- ja kasvatusapua vanhemmille, imetystukea sitä kaipaaville. Ja paremmat palkat varhaiskasvattajille!
Siimes kannustaa kolumnissaan myös vähentämään lapsiperhevaiheeseen liittyvää kielteistä puhetta ja kertomaan myös siihen liittyvistä arjen iloista ja ihmeistä. Minulle arjen ilo kiteytyy tällä hetkellä Tytyn hentoon ”Pyyhkimään”-huutoon vessasta. Että on ylipäänsä tytär, joka tarvitsee pyyhkimisapuani. Että tytär on jo niin taitava, että menee itsekseen vessaan ja huhuilee apua vasta grande finaleen. Että tälle tyttärelle ei enää tarvita vaippoja. Että tyttärestä tulee kohta isosisko, ja on sitten taas vielä yksi pieni, jolle ostaa niitä vaippoja.
Tredjen jälkeen meille ei tule enää lisää lapsia, koska aikansa kutakin. Myös vauva- ja pikkulapsiperhe-elämää. On muiden vuoro vastata Siimeksen kutsuun!
- Suzie Q
Sellaisia syntyvyyden tukia kuin vaikkapa synnytysvalmennuksiin satsaaminen toivoisi yhteiskunnalta myös. Nythän eivät edes ensisynnnyttäjät enää pääse edes synnärille käymään ja ennaltanäkemään paikkaa, jossa tulevat synnyttämään. Monilla jää lapsiluku pieneksi synnytykseen liittyvien pelkojen tai huonojen synnytyskokemusten vuoksi - monilla aivan turhaan.
VastaaPoistaErinomainen pointti! Syksyllä 2012 ensisynnyttäjänä pääsi Espoon Jorvin sairaalaan käymään etukäteen, ja se käynti oli kyllä ekakertalaiselle tosi tärkeä. Myös panostaminen tuohon huonojen synnytyskokemusten jälkihoitoon olisi tärkeää. Itse muistan, että kätilön kanssa käytiin "minkä numeron antaisit arvosanaksi (??) synnytyskokemuksellesi"-keskustelu lapsivuodeosastolla keskellä kreiseintä hormonikaaosta ja pihallaolofiilistä. Ja se jälkihoito oli sitten siinä.
PoistaItse toivoisin parempaa jälkitarkastusta. Vatsalihasten erkautumisen tsekkaamista,kenties ohjeistusta lantionpohjalihasten aktivointiin jne. Mielestäni myös synnyttäneen äidin fyysisen (myös henkisen) hyvinvoinnin tukeminen olisi melko tärkeää jaksamisen/palautumisen kannalta
VastaaPoista