Eri puista veistetyt

Mörön luola. Tyty uskalsi, Heppu odotti ovella.

Suosikkibloggaajani Katja Lahti kirjoittaa osuvasti siitä, kuinka opetella tuntemaan lapsensa ominaispiirteitä. Itsekin törmään arjessa jatkuvasti tähän: miten tulla toimeen lastensa kanssa, kun olemme samassa perheessä jokainen vähän eri puista veistettyjä?

Äitinä olo tarjoaa loputtomasti aineksia kunnon keittiöpsykologisointiin. Että miksiköhän tuo muksu noin reagoi? Ja mikäköhän sitä nyt harmittaa? Hepusta on välillä hyvinkin haastavaa kaivella esiin, että mikä kiukuttelun keskellä oikeasti hiertää. Tyty toimii välillä aivan päinvastaisesti kuin itse toimisin, eikö se olekaan "mini-me"?

Iso osa lasten mielenliikkeistä ja käyttäytymisestä selittyy tietysti iällä ja siihen liittyvällä kehitystasolla. Uhmalla ja/tai alhaisella verensokerilla. Sen lisäksi nuo kuitenkin ovat jo nyt ihan  omia itsejään, siis pieniä ihmisiä, joilla on omat luonteenpiirteensä, pelkonsa ja vahvuutensa.

Tunnistan omia piirteitäni eniten Tytyssä, jonka takia minun on monesti helpoin ymmärtää häntä. Reipas, sosiaalinen, herkkä. Rohkea kokeilemaan uutta. Nopea suuttumaan, nopea leppymään. Hellyys ja halaukset tärkeitä. Tytyn kanssa otamme konfliktitilanteissa herkästi toisistamme kipinää - usein, koska haluamme molemmat samaan aikaan päättää samoista asioista.

Heppu puolestaan on monessa luonteenpiirteessään minun itseni vastakohta, ja erilaisuuksiemme äärellä olen monesti ymmyrkäisenä. Hidas lämpeämään kaikelle uudelle. Jännät asiat jännittää tärinään asti. Rohkeasti oma itsensä, täydellisesti piittaamaton siitä "mitä muut ajattelee" tai miten muut toimivat. Hepun kanssa olen välillä ihan kuutamolla, että ai noinkin joku voi tällaisen tilanteen kokea.

Täällä me toisiimme siis tutustutaan. Elämän mittainen reissu, luulisin?

- Suzie Q