Onkohan yhtään äitiä, joka selviäisi vauva-ajasta ilman väsymystä? Tiedän, että useampi kavereistani, jotka ovat pienten lasten äitejä, kärsii parhaillaankin väsymyksestä, josta ei näy pikaista ulospääsyä. Vauvat roikkuvat rinnalla öisin, taaperot itkeskelevät ja ryömivät vanhempien sänkyyn, jatkuvat flunssakierteet piinaavat ja juuri kun ne ovat ohi niin lentää oksut yötäpäivää. Sitten kun vihdoin saisi nukkua, ei enää osaa nukkua.
Hepun vauvavuotena alku oli väsymyksen suhteen pahin. Olin niin pihalla uudesta tilanteesta, että kävin aivan ylikierroksilla. Valvoin öisin vaikka vauva nukkui, enkä todellakaan osannut rentoutua päivisinkään. Tytyn kohdalla olin jo viisaampi - vaikka mikään muu aikataulu tai suunnitelma ei olisi pitänyt, pidin visusti huolta siitä, että lapset nukkuivat yhdet yhtäaikaiset päiväunet jokaikinen päivä, ja että tuon parituntisen aikana itsekin sammuin kuin saunalyhty.
Pahin vaihe väsymyksessä silti oli, kun Tyty n. 4-5-kuisena heräili öisin n. 01-07 välillä 45 minuutin välein syömään rintaa. Vajaat pari kuukautta kestin tuota tahtia ja sitten "luovutin". Koko perheemme voi silloin paremmin, kun iltaisin ja öisin annettiin Tytyn tankata rinnan sijaan äidinmaidonkorviketta. Imetys kuihtui sen myötä pois melko nopeasti, mutta murskaava väsymys hellitti. Win-lose.
Väsymys on sellaista myrkkyä, johon ei auta mikään muu kuin uni. Yrittää voi muitakin keinoja - ulkoilua, kevyttä liikuntaa ja freesiä ravinteikasta ruokaa. Joo, jossain rinnakkaistodellisuudessa ehkä. Tavisäidin tavisarjessa se on kahvia, suklaata, pullaa ja karkkia. Makeanhimo on umpiväsyneenä aivan fyysistä: mikään muu kuin sokeri ei tunnu auttavan. Eikä sokerikaan ole kuin se hetken helpotus, jonka jälkeen väsyttää vain enemmän. Ja v**uttaa, kun peba leviää entisestään.
Minua ei juuri nyt väsytä pahasti. Paras ratkaisu riittäviin uniin on meillä ollut tällä hetkellä se, että Tredje nukkuu alkuyön omassa sängyssään, johon Mies hänet laittaa hytkyteltyään ensin sylissä uneen. Ekasta syötöstä eteenpäin otan vauvan nukkumaan kainalooni, josta käsin minimaalisen pienellä effortilla imetän häntä pari-kolme kertaa ennen aamua. Joinain päivinä nukun päiväunet, jotka helposti venähtävät onnistuessaan kolmituntisiksi. Univelkaa siis on, mutta se ei ole raastavaa tai tee jokaista päivää sumuisen krapulaiseksi.
Väsymys kampittaa minut pahemmin kuin mikään kipu, särky tai murhe. Koitan pitää sen loitolla, rakennella ratkaisuja lennosta aina muuttuviin tilanteisiin. Nukkumatti for the win!
Sylikaupalla voimia ja unihiekkaa univajeesta kärsiville,
- Suzie Q
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!