Näin kävi viimeksikin. Kolme vuotta sitten myin tuollaisen samanlaisen pumpun, senkin lähes käyttämättömänä, toiselle ystävälleni, joka hänkin odotti silloin esikoistaan. Silloinkin tuhersin itkua heti kaupat tehtyäni.
Noihin muovinkappaleisiin kiteytyy niin paljon odotusta, toiveita, yritystä, pettymystä. Siis imetyksen suhteen. Ja jotain sellaista pikkuvauvahaikeutta ja jotain, äh ja huoh en todellakaan tiedä mitä. Onpa noloa.
En tosiaan tarvitse pumppua enää mihinkään, koska en sillä alkuviikkojen yritysten jälkeen saanut muutamaa tippaa enempää koskaan irti, ja nyt Tredje latkii jo suurimman osan maidoistaan kaupan korvikkeina ja maistelee jo soseitakin. Imetys kyllä jatkuu vielä, maitomäärältään vähäisenä mutta meille molemmille sitäkin tärkeämpänä.
Hei hei pumppu. Minä ja mun vauva pärjätään nyt ilman, omalla tavallamme.
Se on vain muovia, tiedän.
On tää hullua.
Hormonit.
- Suzie Q
Se on vain muovia, tiedän.
On tää hullua.
Hormonit.
- Suzie Q
Kuva: Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!