Puoli vuotta blogia!

Meininki puoli vuotta sitten.

Jälleen yksi todiste siitä, että aika todellakin lentää: olen kirjoittanut tätä blogia jo tasan puoli vuotta! Jestas. Tilanne vaatii puolivuotiskakkua, tai vähintään pullaa!

Pistin blogin pystyyn heti äitiyslomani alettua, ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen, että sen tein. Harkitsin samantyyppisen blogin aloittamista jo viisi vuotta sitten jäätyäni esikoisesta äitiyslomalle. Silloin blogi jäi perustamatta, koska enhän mä nyt voi ja kuka sitä lukisi ja mitä muutkin ajattelee. No, viisi vuotta vanhempaa muijaa ei enää moiset kysymykset estelleet, vaan rykäisin rohkeasti homman käyntiin.

Mitä järkeä blogata perhe-, äitiys- ja vauva-aiheista silloin, kun päivät täyttyvät näistä teemoista muutenkin? Enkö kaipaa äitiyslomalla jotain muuta ajateltavaa vaipanvaihdon vastapainoksi? Ehkä, mutta blogi on osoittautunut mainioksi vanhemmuuden märehtimiskanavaksi ja ajatusten tuuletustunneliksi. Äitiyslomailu ei ole niin puuduttavaa vauvanhoitorutiinien täyttämää pötköä, kun saan matkan varrella kirjattua tunnelmia tänne muistiin.

Blogikirjoittelu on harrastus, ja siksi sen pitää tietenkin olla kivaa. Olen pitänyt linjana sitä, että en kirjoita mitään ”väkisin”. Läppäri kiinni, jos ei ole mitään sanottavaa tai jos ei hotsita. Olen myös pyrkinyt rajaamaan aiheet ja näkökulmat pikkulapsiaikaisen perhe-elämän ympärille. Välillä perheteeman liekaa on toki houkuttelevaa löysentää reippaamminkin - ja mikä estää, tämähän on mun blogi!

Yksi kaverini totesi, että on kätevää lukea blogista, mitä meidän perheelle kuuluu. Niin. Meille ja minulle toki kuuluu aika paljon muutakin kuin se 0,1% mitä elämästäni ja ajatuksista valottuu täältä blogin kautta. Bloggaamisen kautta näyttäytyy pieni pala äiti-minua, vanhemmuusidentiteettiäni ja perhe-elämäämme. Kaikki muu jää piiloon: en oikeasti pyörittele vauvan kehitysasioita mielessäni tai äitiyden diipeimpiä fiiliksiä sydämessäni ihan 24/7.

Tämän blogin kirjoittamisessa on parasta se, kun saa vastakaikua: esimerkiksi FB-sivulla tykkäämisiä, reaktioita ja kommentteja. Tai kun kaverit kertovat lukeneensa jonkun tekstin ja piristyneensä, samastuneensa tai hajoilleensa höpinöihini. Kiitos, kun luette! 💖

Toiseksi parasta on se, että blogin kirjoittaminen karaisee pois turhaa itsesensuuriani. Jokainen kerta, kun roiskaisen tekstin bittiavaruuteen, vahvistaa käsitystäni siitä, että kaiken tekemäni ei tarvitse olla loppuun mietittyä ja hiottua. On ihan ok vaan täräyttää menemään. Ei siihen kukaan kuole.

Kohti seuraavaa puolivuotista! Pysykäähän matkassa.

- Suzie Q