Tiedättehän: kun kaikki on hyvin. Lapset terveitä. Tukiverkosto kunnossa, ystävät ihania. Kaunis koti, jossa uusi pehmeä matto. Työpaikka odottamassa ja ties mitä dinnereitä tiedossa. Ei silloin ole lupa valittaa. Silloin purraan hammasta, kiitetään kaikesta hyvästä mitä on ja ollaan tyytyväisiä, ettei ole syöpää tai nälänhätää.
Mutta nyt valitan. Koska fakta on se, että mielialani heittelevät ja rintakehän päällä on pysyvä möykky. Koko ajan väsyttää, vaikka nukun pääsääntöisesti hyviä yöunia. Yleinen moodi on alakulo, mikä on tosi vierasta itselleni. Tukka lähtee (edelleen), iho kukkii ja koko kroppaa turvottaa. Olo on fyysisesti yhtä hehkeä kuin sellaisella talipallolla, joita ripustetaan talvipakkasella verkkoon tiaisten tökittäväksi.
Mikä minua oikein vaivaa? Googlaamalla löytyy tunnetusti parhaat diagnoosit. Sen sijaan, että tätä alettaisiin leipoa synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi tai puhtaaksi kilpirauhaskrempaksi, osoittaisin syyttävän sormen kohti hormonitasapainoa - tai pikemminkin sen puutetta. Äitituttavani vinkkasi tästä artikkelista, jossa avataan sitä, kuinka imetyksen aikainen estrogeenivaje aiheuttaa tuoreelle äidille väliaikaiset vaihdevuodet. Juurikin siltä tämä ärtyneisyyden ja haluttomuuden värittämä arki yöhikoiluineen ja yleisine uupumuksineen vaikuttaa! Normaalia? En tiedä.
Annan tälle mörököllimeiningille nyt vielä pari lisäviikkoa laantumisaikaa ja sitten marssin jonkun estrogeenitohtorin pakeille. Heppu nimittäin kysyi äsken spontaanisti, että ”äiti mitkä on sun mielestä 10 kivaa juttua huomisessa”. Niin. Koitan keksiä edes yhden nukkumaanmenoaikaan mennessä.
- Suzie Q
ps. Jos jollain on kokemusta vastaavasta olotilasta, kuulisin mieluusti, mikä auttoi! Muukin kuin vaunulenkit ja positiivinen asenne 😏
Kuva: Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!