Normipäivä (eli todella kiinnostava kirjoitus elämästäni)

Ankka ja kilppari. Silitetty kokoon äidin omalla ajalla. Ei näin.

Osallistuin eilen puhelimitse lyhyeen yliopiston haastattelututkimukseen, jossa kartoitetaan pikkulapsiperheiden palvelutarpeita. Tutkimusryhmä kehittelee jonkunlaista digitaalista palvelukanavaa. Muiden kysymystensä ohessa haastattelija pyysi minua kuvailemaan tyypillistä päiväämme.

”Herätään kahdeksalta ja yhdeksään mennessä saadaan isommat muksut ulos ovesta kohti päiväkotia. Vauva aamupäiväunille, jonka aikana keittiön raivaus, pyykkihommia ja omia juttuja. Lounas, puuhailua vauvan kanssa. Vauva iltapäiväunille, jonka aikana kahvihetki ja lähtö kohti päiväkotia. Katastrofin hallintaa leikkeineen, ruokailuineen ja väsykiukutteluineen pari tuntia koko kolmikon kanssa. Mies kotiin. Yhteistä häröilyä, iltapuuhat ja unille.”

Tuollainen on tyypillinen kotipäiväni tällä hetkellä. Välillä kokonaisten kotipäivien sijaan on milloin mitäkin äiti-vauva-jumppaa, neuvolakäyntiä ja äitiyslomailevien kaverien treffailua. Ja näin on siis nyt, kun Tredje on viiden kuukauden ikäinen. Vielä kuukausi sitten olen luonnostellut samasta aiheesta näin:

”Päiväni nelikuisen Tredjen kanssa ovat edelleenkin sangen kotipainotteisia ja ”perushoidon” ja sylitorkkujen täyteisiä. Niinä päivinä, kun käymme jumpassa tai neuvolassa, koko päivä meneekin käytännössä liikkeelle lähtemisen yrittämiseen ja siitä palautumiseen. Aamupäivän omat kunnianhimoiset must-havet ovat hammaspesu, kahvinjuonti ja syöminen. Jos ehtii: (kerran olen ehtinyt hei!) suihku, puhtaat tiskit pois koneesta ja likaiset tilalle, pyykkikone pyörimään. Sitten loppupäivä Tredjen huoltoa eli vaipanvaihtoa, imetystä, (tylsistyneen) Tredjen viihdyttämistä, torkkualustana toimimista jne.”

...

Eikö olekin kiinnostavaa arkielämän jännittävien käänteiden tykitystä? Ei minustakaan. 😉😅 Näillä silti mennään tällä hetkellä, sillä joskus se matalin aita on ylivoimaisesti houkuttelevin!

- Suzie Q