Lasten myötä elämään on avautunut uusi kerros, jonka takia on vaikea tehdä mielikuvitusmatkaa siihen, että tuota kerrosta ei olisi. Äidiksi tulo ja äitinä oleminen on niin kokonaisvaltainen kokemus, että se muuttaa ihmistä väistämättä pysyvästi. Millainen minä olisin, jos en muun olemiseni ohessa olisi myös äiti?
En pysty varsinaisesti kuvittelemaan elämääni ilman lapsia. Tekisin paljon töitä, mutta niin teen perheellisenäkin. Matkustelisin enemmän! Todennäköisesti liikkuisin enemmän. Rahaa jäisi pakollisten menojen jälkeen enemmän käteen: tuhlaisin ne ravintoloihin, omiin vaatteisiin, irtiottoviikonloppuihin. Kaikkeen edellämainittuun tuhlaan nykyäänkin, mutta paaaaljon harvemmin.
Ilman lapsia olisin varmaan toisenlainen. Vähän kyynisempi, vähän kovempi. Paljon huolettomampi. Vähän rohkeampi? Lasten saamisessa kipeimmältä on tuntunut se, että yhtäkkiä onkin niin paljon menetettävää, että keuhkoja puristaa. Ilman lapsia oli helpompi hengittää.
Olisin rypyttömämpi ja ryhdikkäämpi. Ehtisin nähdä ystäviäni enemmän. Tosin luulen tämän olevan vähän illuusio: ikäänkuin ystävilläni ei olisi omia ruuhkaisia elämiään elettävänä, omien lastensa kanssa tai ilman.
Äitiys ja vanhemmuus on tietenkin vain yksi osa identiteettiäni. Tällä hetkellä vanhemmuuteen liittyvä tekeminen - vauvan- ja lastenhoito - vie leijonanosan arjestani, mutta se on väliaikaista. Tätä pikkulapsiperhemössöä mutustaa nyt mielellään, kun tietää, miten nopeasti sitten taas jo uudet tuulet puhaltavat. Lapset silti pysyvät.
Pikkulapsiarki ei suinkaan ole ainoa tapa elää näitä kolkytplus-vuosia. Minulta jää paljon myös kokematta. Itsenäisyys, irrallisuus? Yhteisöllisyys? Mahdollisuus toteuttaa itseään juuri nyt? En saa koskaan tietää, millaista olisi ollut aloittaa neljättä vuosikymmenettä ilman lapsia, vapaampana menemään ja tulemaan, miten haluan. Elämä lasten kanssa ei ole parempaa tai edes syvempää. Se on erilaista. Peruuttamatonta, koska vanhemmuudelle ei löydy sydämestä on-off-katkaisijaa.
Minulla on perheellistyneiden kavereideni lisäksi paljon 35 ikävuoden molemmin puolin pörrääviä lapsettomia ystäviä. Osa heistä ehkä tulee kokemaan vanhemmuuden, saamalla joko biologisen lapsen tai bonuslapsen uusioperheenä. Osa jää lapsettomiksi, tahattomasti tai omasta halustaan. He kokevat sellaista elämää, josta minulla ei ole aavistustakaan, koska jo alle kolmikymppisenä rysäytin mukaan perheellisten kerhoon.
Lapset ovat lahja, sehän on selvää. Lahjan vastaanottamisella on kuitenkin vaihtoehtoiskustannus: toisenlainen elämä (tai elämänvaihe) ilman lapsia. Se jää minulle arvoitukseksi.
- Suzie Q
Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!