Ihana kamala (pieni) ikäero

Hepulla ja Tytyllä on ikäeroa himpun vajaat puolitoista vuotta. Meillä oli omat syymme antaa jo Hepun vauvavuoden aikana uuden raskauden alkamiselle mahdollisuus, mutta yllätyimme silti, kuinka pikaisesti Tyty ilmoitti tulostaan. Ajatus kahdesta samanaikaisesta vaippaikäisestä huimasi tuolloin hetken, mutta ei pahasti. Ja Heppuhan tuntui lopulta valtavan isolta pojalta pikkusiskon syntyessä!

No miten meni, noin niinku omasta mielestä? Nyt kun jälkikäteen katson valokuvia ja videopätkiä elämästämme kahden alle 2-vuotiaan kanssa, ymmärrän miksi meille toivoteltiin tsemppiä, voimia ja jaksamista niin innokkaasti ja sellainen säälivä outo ilme kasvoilla. Heppuhan oli täysin vaipoissa, ei puhunut sanaakaan vielä "oikein" eikä ollut valveilla ollessaan hetkeäkään toimettomana. Ja Tyty roikkui minussa kiinni kuin pikkuapina, herkästi milloin mitäkin hätäänsä nyyhkyttäen ja nukkuen niitä seitsemänminuutin sylipäikkäreitään.

Eikä se vauva-taapero-kombon ensimmäinen puoli vuotta edes ollut paha, vaan ne seuraavat kuusi kuukautta. Tässä viimeisen viiden vuoden lastenhoitorallissa on tuo kyseinen kevät jäänyt mieleeni sumuisimpana ja ahdistavimpana osana koko vanhemmuuden tähänastista polkuani. Se aika, kun Tytyllä oli ikää 7-12kk ja Hepulla kahdesta kahteen puoleen vuotta oli yksinkertaisesti liikaa. En suosittele, paitsi jos saa kicksit överitarkkojen rutiinien, jatkuvan sotkuruokailujälkien siivoamisen ja kieltojen ja ohjeiden papukaijamaisen toistelun täyttämästä elämästä. Olin väsynyt ja turhautunut, hukassa ja ahdistunut.

Toki tähän valitusvirteen sekoittuu jo suurta sankarimuistelohenkeä ja taisteluarpien kiillotteluakin. Silti olen huomannut tärkeäksi tunnustaa edes itselleni näin jälkikäteen, että rankkaa oli. En sitä silloin ihan hoksannut - sehän oli elämää ja lapset tietenkin ihania - mutta se oli rankkaa. Ja on ihan ok myöntää, että se kuormitti liikaa ja siitä piti päästä työelämään toipumaan. Surullista ylikuormituksessa oli se, että kesti melkein vuoden ennen kuin pystyin aidosti taas nauttimaan omien lasteni seurasta "suorittamatta".

Sitäkin suuremmalla ilolla ja helpotuksella seuraan nyt 3-vuotiaan Tytyn ja kohta 5-vuotiaan Hepun sisaruutta, ystävyyttä ja yhteispeliä. Lapset ovat hyvin erilaisia persoonia ja heillä on keskenään melko erityyppiset suosikkitekemiset ja kiinnostuksenkohteet, mutta sen ylikin he kaikista mieluiten tekevät asiat kimpassa toistensa kanssa ja viettävät aikaa yhdessä. Kumpikin opettaa toistaan ja haluaa kertoa parhaat jutut aina ensimmäisenä toiselle. Toki Heppu ja Tyty nahistelevatkin, välillä huutoon ja mäiskeeseen asti, mutta useimmiten myös sopivat riitansa suosiolla, jotta saavat yhteiset touhunsa jatkumaan.

Luulen, että Hepulla ja Tytyllä on meneillään pienen ikäeron sisaruussuhteen "kulta-aika", josta todellakin kannattaa vanhempina nyt nauttia. Veikkaan, että kouluikään päästäessä sisarusten polut hiukan eriytyvät, koska tyttöjutut vs poikajutut ja ekaluokkalaiset vs kolmosluokkalaiset ja niin edelleen. Sen jälkeen esiteiniys ja murrosikä tekevät todennäköisesti selvää yhteispelistä jälleen useammaksi vuodeksi.

Lapsilla on kalenterivuosina kahden vuoden ikäero, eli eskarit, kouluunmenot, riparit ja muut mahdolliset virstanpylväät eivät tule tapahtumaan peräkkäisinä vuosina. Pieni ikäero onkin aidosti pieni vain nyt - ja siitä on vihdoin lupa nauttia.

- Suzie Q