Kävin Tredjen kanssa työpaikallani moikkaamassa työkavereitani. Oli yllättävän ahdistava kokemus pyöriä korporaatioympäristössä vauvan kanssa. Normaalisti perustyytyväinen Tredje oli tietysti tyytymätön, aisti varmaan hermostuneisuuteni. Omat lähimmät työkaverini olivat ihania ja huolehtivaisia, mutta itselläni oli pakka aivan sekaisin erityisesti isompien pomojen pyöriessä käytävillä.
Vauvan imettäminen työpaikalla oli todella kuumottavaa. Tilanne oli tyypillinen - jos olisin vetäytynyt johonkin neukkarin suojaan yksikseni, olisin viettänyt koko vierailuni siellä. Minulle oli periaatteessa ihan luontevaa (tai niin luontevaa kuin se voi työpaikalla olla) imettää Tredjeä samalla kun kahvittelimme lähimpien kollegoiden kanssa, mutta mistä tiedän oliko se heille kaikille ok? Ylitinkö jonkun rajan väärällä tavalla? Ja miksi edes pohdin tällaista?
Haluaisin olla suuri perheen ja työn luontevan yhdistämisen puolestapuhuja. Miksi tämä sitten oli niin liikaa? Oli yllättävän alaston ja suojaton olo "paljastaa" pörssiyhtiökontekstissa jotakin niin yksityistä kuin oma lapsensa. Tuntuikin todella hyvältä, kun nuori kollegani totesi spontaanisti, että ihanaa kun tulimme käymään, että pomotkin muistavat, että täällä ollaan kaikki ihmisiä, joilla on perheet.
Tuntuu tavallaan hullulta vetäytyä nyt vuodeksi kotiympyröihin vauvan kanssa, kun työ ja sen houkuttelevat haasteet olisivat käsinkosketeltavan lähellä. Silti jo pelkkä toimistoympäristö tuntui olevan valovuosien päässä hädissään nyrkkejään hamunneen ja syliä kaivanneen Tredjen hoivaamisesta. Jos siis alan vauvavuoden aikana töitä kaivata niin ehkäpä ensialkuun otan hommia työn alle etänä 😉.
Duunissa kaikki oli tuttua, ja samaan aikaan kaikki oli muuttunut. Oli mahtavaa nähdä työkavereita, olla vähän kateellinen heidän työarjestaan, ja lopuksi painaa ovi selän takana kiinni ja suunnata vauvan kanssa kohti kahvilaa ja jätskiä. Aikansa kutakin ja ehtiihän sitä.
- Suzie Q
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!