 |
Yksi simppeleimmistä ajanvietteistä lasten kanssa on käynti kirjastossa. Muksut intoilevat toki ensisijaisesti kirjaston leikkipaikasta, mutta hyvänä kakkosena tulee riemu kotiin lainattavien kirjojen valikoinnista ja lainausautomaatin käytöstä. Kotona päästään sitten asiaan, eli lukemaan!
Aakkoset, kirjaimet ja lukemaanopettelu ovat todella in ja pop meillä tällä hetkellä. Heppu tavaa onnessaan ruokakaupan opastekylteistä ”maito”, lukee mainosjulisteista avainsanat ja intoilee tunnistaessaan Spotifyn pitkistäkin biisilistoista vihdoinkin itse haluamansa laulut. Tyty rymistää perässä ja hallitsee jo ainakin aakkoset irtokirjaimina. Lapsilla puhutaan aina ”herkkyyskausista”, ja tässä on selvästi jotain sen suuntaista meneillään.
Kirjallisuus on maailma, joka ei tule lapselle tutuksi ilman johdattelua ja opastusta. Lapselle lukemisen tärkeys tuntuu olevan kestoaihe myös mediassa, sen verran tiuhaan vastaan tulee kaikenlaisia artikkeleita ääneen lukemisen hyödyistä. Helppoa syyllistymismatskua ylisuorittajavanhemmille, mutta tärkeää dataa toki, jos jopa kotoa löytyvien kirjojen määrä indikoi tutkimusten mukaan muksuille valoisaa tulevaisuutta.
Lue lapselle -hanketta pyörittävän Lukukeskuksen mukaan viimeisten tutkimusten mukaan vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee lapselle usein. Tätä supermatalaa prosenttia on minusta tosi vaikea käsittää, koska kyse on niin pienestä päivittäisestä rutiinista esimerkiksi yhteisen iltasatuhetken muodossa. Minusta yhteiset lukuhetket ovat rentoa yhteistä puuhaa, sohvalla lötköttelyä ja ”helppoa” läheisyyttä skidien kanssa.
Iltasatu on meillä lukemisen vakiorutiini, joka on muiden lasten iltatoimien ohella pyhitetty Miehelle. Eli kröhöm minä lintsaan iltarutiineista aina. Niinä satunnaisina iltoina, kun minä tuuraan iltasatuhommissa, Heppu ja Tyty kiemurtelevat kiusaantuneina jo kirjojen valintavaiheessa, koska ”äiti ei osaa näitä mitään”. Onneksi lukuseurani kelpaa kyllä päiväsaikaan.
Ykkössuosikkeja meidän muksujen lukulistalla ovat tällä hetkellä Tatu ja Patu -sarja ja sen ”johdannaiset” Veera-kirjat. Muumi-kirjat menevät myös aina, samoin Richard Scarryn Touhulat sekä Mauri Kunnaksen Koiramäet. Tompat ja Maisat toimivat myös edelleen, etenkin Tyty valitsee niitä luettavaksi mielellään. Klassikkosatujakin on välillä yritetty, mutta ne ei uppoa. Meillä on aika runsaasti jemmassa myös oman lapsuutemme kirjoja. Joku niissä on, että lapset kiertävät ne kaukaa. Kansien visuaalinen suunnittelu liian 80-lukua?
Tyty tykkää lueskella itsekseenkin ja myös Heppukin viihtyy välillä omatoimisesti jonkun verran ”toiminnallisten” kirjojen kuten soivien laulukirjojen ja Pikku Papu -nuottikirjojen äärellä. Myös Isoäidin meille kasaamat yhteisten lomareissujen valokuvakirjat ovat säännöllistä suosikki”luettavaa”. Siinä vaiheessa, kun meillä luettiin vielä pelkkiä paksusivuisia katselukirjoja, oli hittejä ainakin kaikenlaiset luukkukirjat ja Puppe-sarja. Kohta on niiden aika vielä Tredjen kanssa.
Mitä teillä luetaan muksuille? Parhaat kirjavinkit jakoon!
- Suzie Q
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!