Ystäväni synnytti viikko sitten esikoisensa. On suorastaan herkistävää ajatella, miten ihana uusi elämänvaihe hänellä nyt vanhemmuuden myötä alkaa. Kaikki on kuten ennenkin, ja samalla kaikki on muuttunut.
Vaikka oman lapsen saaminen ja kaikki siihen liittyvä on jokaiselle oma, henkilökohtainen kokemus, on se silti myös universaalisti jaettu, yhteinen tunne kaikkien äidiksi tai isäksi tulleiden kesken. Vähän niinkuin nämäkin fiilikset:
Se tunne, kun ajatte lapsen kanssa sairaalasta kotiin. Auto tuntuu maailman vaarallisimmalta kulkuneuvolta ja koko ympäröivä liikenne uhkaavalta ja hasardilta.
Se tunne, kun kannatte lapsen turvakaukalossa kotinne kynnyksen yli. Vauva on tullut kotiin.
Se tunne, kun työnnätte vauvaa ekaa kertaa vaunuissa ulkona. Ylpeinä, pakahtuneina. Tässäkö hän nyt todella on.
Se tunne, kun lapsi sairastuu ensimmäisen kerran. Vaihtaisit paikkaa hänen kanssaan milloin vaan.
Se tunne, kun olet ensimmäistä kertaa vähän pidemmän hetken vauvan luota poissa. Vapaus, riemu ja fyysinen polttava kaipaus yhdessä solmussa.
...
Useamman lapsen vanhemmat tietävät myös nämä:
Se tunne, kun lapset nukkuvat ekaa kertaa yhtäaikaa. Jumaleissön me pystytään mihin vaan!
Se tunne, kun lapset nukkuvat ekaa kertaa yhtäaikaa. Jumaleissön me pystytään mihin vaan!
Se tunne, kun sisarukset leikkivät spontaanisti ekan kerran yhdessä. Ehkä tässä rallissa on sittenkin jotain järkeä.
Se tunne, kun isompi sisarus lohduttaa pienempää. No words.
...
Ja tätä listaahan voisi jatkaa loputtomiin, eikö? Omia, henkilökohtaisia, ja silti niin yleisiä kokemuksia tulee näiden natiaisten kanssa vuosi vuodelta lisää. Jokainen kokee, tuntee ja sanoittaa vanhemmuuden kokemuksensa omalla tavallaan, mutta tunne on jaettu, yhteinen.
Maailma mullistuu silti pysyvästi vain kerran. Esikoisen syntyessä.
- Suzie Q
Kuva: Pixabay.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!