keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Onko loppuvuoden lapsilla mitään toivoa?

Marraskuinen saa kaiken toivon heittää?

Heppu täyttää pian viisi. Poika on päiväkotiryhmänsä nuorin, sillä tämänvuotinen ryhmä on yhdistelmä "eskareita ja viskareita" eli porukka koostuu 5-6-vuotiasta lapsista. Ryhmän vanhimmat täyttävät tammikuussa seitsemän. 

Syksyn vasu-keskustelussa juteltiin asioista, joissa Hepulla saattaisi olla kirittävää ennen oman eskarivuoden alkua ensi syksynä - kynätaitoihin liittyviä motorisia juttuja ja sen sellaista. Niin sanottu varhaisen tukemisen mentaliteetti on minusta ihan mahtava: huomataan mahdolliset ongelman siemenet ennen kuin niistä ehtii kehittyä ongelmia ollenkaan.

Ajatushan on hyvä. Tuetaan lasta nyt kuluvan vuoden aikana tietyissä jutuissa niin, ettei hänen tarvitse kompastella perusasioiden parissa eskarivuoden alkaessa. Ja hänen ei tarvitse itse edes tietää tuesta mitään.

Silti pistää miettimään, ollaanko nyt sittenkään oikeilla jäljillä. Onko tarkoituksenmukaista "huolestua" tai edes kiinnittää huomiota 4-vuotiaan kynäotteeseen tai piirrustusjälkeen, jos huolen motiivina on vertailu koulujärjestelmän ikäjaottelun asettamiin, lapsen omasta kehityksestä irrallisiin vaatimuksiin? On hurja ajatus, että jo 5-6-vuotiaana pitäisi mahtua sellaisiin normeihin, joissa ei katsota kehitystä yksilönä.

Suomalaistutkimuksen mukaan alkuvuodesta syntyneet lapset menestyvät muita paremmin koulussa. Jopa lastenneurologian erikoislääkäri on sitä mieltä, että lasten tulisi aloittaa koulu syntymäajan perusteella kahdessa erässä. Kirsikkana kakun päällä pari viikkoa sitten uutisoitiin, että loppuvuonna syntynyt lapsi saa ADHD-diagnoosin luokkatovereitaan todennäköisemmin. Siis lääketieteellisen diagnoosin - käsittämätöntä!

Äidin kurkkua kuristaa. Kuinka monta vastaavaa asiaa tulee loppuvuoden lapselle eteen vielä vuosien varrella? Niin sanottu normaali, hyvin kehittyvä poika, mutta aina ikäänkuin jäljessä, koska vertailukohtana ovat "pahimmillaan" 11 kuukautta aiemmin syntyneet tytöt. Pärjääminen ja osaamisen kokemus ruokkii uuden oppimisen intoa ja positiivista kierrettä, mutta sama toimii valitettavasti myös toisinpäin. Miksi kaiken lapsuudessa ja nuoruudessa pitää tapahtua ikäryhmittäin ja nimenomaan kalenterivuosittain?

Löysin aiheesta onneksi myös toisenlaisen artikkelin, jonka mukaan lentopalloharrastuksessa etsitään "loppuvuoden tähtiä". Lentopallossa on siis tulevaisuutemme! 😆 Artikkelin lopusta löytyy kasvatustieteen professori Marja-Leena Lerkkasen vinkeistä kultaisin: "Loppuvuonna syntynyttä lasta ei tarvitse treenata esikouluun tai kouluun. Anna lapselle rauha kypsyä."

Olet ihana, hei sinä pian-viisivuotias, just sellaisena kuin olet. Ja harjoitellaan niitä kynähommia yhdessä niin ettet huomaakaan.

- Suzie Q

2 kommenttia:

  1. Minulla on loppuvuoden poika; 3 luokkalainen nyt. Wilma kertoi ekalla että poika tykkäisi leikkiä, painii ja leikkii aina kun saumaa. Poika itse sanoi ettei opi eikä osaa. Sanoi niin opettajallekin ja oli lannistunut vähäsen ihan koko ekaluokan. No, otettiin pojan tuska vakavasti jo jouluna ekalla. Aloin prepata poikaa kotona joka arkipäivä ma-to. Nyt opettaja sanoi ettei poika enää hauku itseään ja on luokkansa parhaimpien joukossa. Kaikki aineet sujuvat. Lempiaine on matikka, inhokkiaine äikkä. Silti kummastakin saa samoja lähes täysiä koenumeroita jne ja jne. Loppuvuoden poika tarvitsee ehkä juuri sen extra-tuen pari vuotta kotoota. Kyllä se siitä! Tsemppiä pojallesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta bongasin kommenttisi! Kiitos tsempistä!! Ihana kuulla, että teidän pojalla on löytynyt toimiva meininki koulutöihin. <3

      Poista

Kerro, kerro!