”Päässä vaan suhisee, kun yrittää rentoutua.”
”Kaikki omat harrastukseni on kadonneet pois. Ei vain ehdi.”
”On ollut tosi rankka syksy."
”Sain työuupumusdiagnoosin keväällä.”
”Sydän särkyy, kun lapsia ei ehdi nähdä kuin pari tuntia illalla.”
”Me kolkutellaan aamuisin 7.30 päiväkodin ovea, että ehditään töihin.”
”Läpsystä vaihdolla mennään miehen kanssa. Yhteistä perheaikaa on kerran-pari kuussa.”
”Olisi ihanaa saada olla omassa kodissa tunnin ajan yksin.”
Tapasin viikonloppuna naisia, jotka tunnen jo viiden vuoden takaa, jolloin tutustuimme ollessamme samaan aikaan raskaana. Kirjava porukka tekee töitä kouluissa, ambulanssissa, labrassa, virastossa, päiväkodissa, toimistoissa, eikä todennäköisesti olisi kohdannut toisiaan muussa elämässä - mutta odotus ja vauvat toivat meidät aikanaan yhteen. Kävi tuuri, sillä kemiat klikkasivat, ja nyt viisivuotiaiden äiteinä polkumme käyvät yhä yhteen säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tässä porukassa kaikki tietävät, mitä ruuhkavuodet tarkoittavat. Ei tarvitse pyydellä anteeksi, ettei ehditä nähdä usein, tai että sovitutkin treffit joskus peruuntuvat lasten sairastellessa taielämän muiden asioiden ajaessa yli. On muuttoa, remppaa, opiskelua, työnhakua, uudessa työssä aloittamista, työuupumusta, uudelle paikkakunnalle kotiutumista, eroperheenä uusien kuvioiden hakemista. Ja kaiken tämän keskellä nämä daamit ovat jokainen yhden tai useamman lapsen äitejä. Ihan sankareita - vaikkei ruuhkavuosien tai elämän ylipäänsä pitäisikään olla mikään sankaruutta vaativa gladiaattoriareena.
”Sain työuupumusdiagnoosin keväällä.”
”Sydän särkyy, kun lapsia ei ehdi nähdä kuin pari tuntia illalla.”
”Me kolkutellaan aamuisin 7.30 päiväkodin ovea, että ehditään töihin.”
”Läpsystä vaihdolla mennään miehen kanssa. Yhteistä perheaikaa on kerran-pari kuussa.”
”Olisi ihanaa saada olla omassa kodissa tunnin ajan yksin.”
Tapasin viikonloppuna naisia, jotka tunnen jo viiden vuoden takaa, jolloin tutustuimme ollessamme samaan aikaan raskaana. Kirjava porukka tekee töitä kouluissa, ambulanssissa, labrassa, virastossa, päiväkodissa, toimistoissa, eikä todennäköisesti olisi kohdannut toisiaan muussa elämässä - mutta odotus ja vauvat toivat meidät aikanaan yhteen. Kävi tuuri, sillä kemiat klikkasivat, ja nyt viisivuotiaiden äiteinä polkumme käyvät yhä yhteen säännöllisen epäsäännöllisesti.
Tässä porukassa kaikki tietävät, mitä ruuhkavuodet tarkoittavat. Ei tarvitse pyydellä anteeksi, ettei ehditä nähdä usein, tai että sovitutkin treffit joskus peruuntuvat lasten sairastellessa tai
Jokainen meistä kipuilee riittämättömyyttään tavalla tai toisella. On kurjaa kuulla toisten tukalista tilanteista, mutta samalla niin paljon helpompi hengittää, kun kuulee että kaikki muutkin painivat lapsiperhearjessa erikokoisten haasteiden keskellä. Huoli lapsista ei katoa koskaan, eikä valitettavasti myöskään äitien kiire, paine eikä itsekritiikki.
Välillä on helpompi nähdä kirkkaammin katsomalla itsensä sijaan toisia. Kuinka vaativia ja ankaria ihanat naiset voivatkaan itselleen olla. Vähemmänkin riittäisi, sillä lapset voivat hyvin, perheet tarpeeksi hyvin, jopa parisuhteetkin siedettävästi. Nyt voitaisiin yhdessä keskittyä siihen, että me äiditkin voimme paremmin.
Nämä mammat on mun ”inttikaverit”. Vuosikerta syksy 2012, still going strong. Pidetään huolta toisistamme - ja itsestämme!
- Suzie Q
Kuva: Pixabay.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!