Jokaisen vauvan syntymän jälkeen olen käynyt kuukausikaupalla todella hitaalla. Vitsit eivät naurata ja sarkasmia on vaikea ymmärtää. Väsymys, hormonit, ja elämän hetkellinen kutistuminen kodin seinien sisään ovat tehneet hetkessä tehtävänsä.
Kunnollisten, pitkien tekstien lukeminen on mahdotonta. Tahmeat imetysaivot pysyvät vastaanottamaan vain daytime-reality-moskaa telkkarista. Netflixistä kelpaavat vain sarjat, johon pääsee kärryille vaikka puolet on välistä jäänyt näkemättä.
Leffoistakin pystyy katsomaan vain ö-luokkaa. Mikään ei saa vaatia liikaa ajatustyötä, puhumattakaan oivalluksista. Ei myöskään suurehkoja tunteita, koska niitä riittää laidasta laitaan omastakin takaa. Vieraskielinen keskustelukin sakkaa: arkinen kommunikointi edes englanniksi on vaikeaa, kun iso osa aivoista on kääritty pampersiin.
Alan ymmärtää tutkimustuloksia, joiden mukaan teinit eivät enää ymmärrä lukemaansa. Tältä niistä varmaan tuntuu. Pieniä pelastusrenkaita on alkanut silti jo löytyä: podcastit! En pysty lukemaan, mutta korvani toimivat ja jotain menee ymmärrykseen asti perille.
Epäilen, että puolivuotiaan äitinä tähän henkiseen koomaan täytyy silti pikkuhlijaa jo etsiä parempiakin meriselityksiä. ”Oli huono yö” toimii onneksi vielä.
- Suzie Q
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!