Rakas päiväkirjani...

Vihdoin! Oranssi mato tulee meille asti!

No siis eihän tätä blogia ehdi millään kirjoittaa. Nyt kaikki ankeuttajat perusnegatiiviset pirkot ja pertit, jotka önisivät blogin aloitushetkellä, että "ei voi olla ylimääräistä aikaa tuollaiseen", voivat myhäillä tyytyväisenä, että olivat oikeassa. Hyvä teille, kymmenen pistettä ja jonkinlainen Ryhmä Hau -merkki rintaan.

Kulunut viikko on tosiaan jälleen ollut jokseenkin täyteläinen. Alkuviikkoon mahtui perussäädön lisäksi mm. vauvatreffit, influenssarokotukset, Hepun murjoutunut silmäkulma ja ihana kohtaaminen pienen vastasyntyneen kanssa. Sitten iski flunssa, joka on viikon edetessä vain yltynyt. Kipeäksi tuleminen on juurikin se tekijä x, joka niittaa blogin ja muun "ylimääräisen" maanrakoon. Päivät kuluvat perusasioista selviytyen ja voimia keräillen.

Aijoo, ja mainitsinko jo unikoulun? Sellainen aloitettiin Tredjen kanssa viikko sitten. Mies on hoitanut unikouluttelua päävastuullisena, koska minä olen liian lälläri. Unikoulu pirstoi alkuun muutamat yöunemme ihan palasiksi, mikä lamautti niitä seuraavat päivät aika tehokkaasti. Viime yönä Tredje palkitsi nukkumalla yhtä soittoa klo 20-07 ilman yhtäkään herätystä. Tadaa!

Eilen ajattelin, että lopetan tämän blogin, koska en ehdi kirjoittaa tarpeeksi usein. Kaikki tai ei mitään, tiedättehän? Kirjoitusaiheita on kuitenkin listalla vaikka kuinka, joten aion kyllä naputella ja kertoa kuinka maailma makaa, kunhan ehdin ja jaksan. Että hei koittakaa kestää.

- Suzie Q