 |
| Viisivuotias. |
Viikkoraportti! Räkätautia pukkaa edelleen, nyt myös vauvalla. Tredje on tosiaan flunssassa, mikä tarkoittaa räkää, rohinaa ja sylinkipeyttä. Pieni räkäinen olento saa kyllä kaikki sympatiat, mutta äidillekin kelpaisi pikkuhiljaa glögi, lepo ja sohvannurkka.
Eilen juhlittiin Hepun viisivuotissyntymäpäivää. Meinasin kirjoittaa tähän kliseisen "miten esikoiseni voi olla jo viisivuotias"-huokauksen, mutta enpäs kirjoita. Hän nimittäin todellakin on viisivuotias, ja vaikka vuodet ovat menneet nopeasti, tuntuu samalla jo siltä, että hänhän on ollut elämässäni aina - vähintään nämä viisi vuotta.
Viisivuotiaamme mellasti eilisillan synttärikemujen merkeissä HopLopissa. Oli ihanaa ulkoistaa juhlakaaos tällä kertaa kaupalliselle toimijalle ja kulkea itse lähinnä vauva sylissä kassan kautta. Iloinen 3-5-vuotiaiden kavereiden juhlaseurue räjähti lihapullien ja ranskalaisten jälkeen noin sekunnissa ympäri HopLoppia. Hikisen iltapuhteen ja viilentävän jätskikakun jälkeen kotiin lähti sangen punaposkista ja ryytynyttä juhlakansaa!
Tänä aamuna pakkauduimme päiväkodin joulujuhlaan, jota varten paikalla piti olla kello 7.45. Jjjjjjep. No melkein oltiin, kello 7.55 kuitenkin, mikä on mielestäni aika huippusuoritus kolmen lapsen kanssa räntäsateisena aamuna huonosti nukutun yön jäljiltä. Tonttulakitkin löytyi.
Olen aina se päiväkodin tilaisuuksien nolo mutsi, jonka silmät täyttyvät kyynelistä jo ennen kuin lasten laulu edes ehtii alkaa. Pari vuotta takaperin jännitin hurjasti, miten pikkuiseni muiden keskellä pärjäävät. Nyt seuraan rentoutuneena, kun reipas, kuuluvaääninen poikani kasvot loistaen latelee lorut ja tanssii tanssit. Ja katselen liikuttuneena, kun tyttäreni tarttuu piirissä ystävää kädestä ja korjaa vierustoverinkin tonttulakin kuntoon.
Onkohan joulukuun tulo yhtenäkään vuonna tuntunut näin helpottavalta! Nyt edessä 24 ihanaa päivää kalenterinluukkujen availua, korttien väkerrystä ja riisipuuron maistelua. Kun vaan lähtisi nämä flunssat pois. Leppoisaa joulukuuta toivottelee pesuineen Suzie Q.
Olen pukin poroista nuorin,
ensi kerran matkaan lähden.
Saan kaulaani tiu’un hopeisen
ja otsaani tuikkivan tähden.
Olen ylpeä: minut valittiin,
moni iso ei pääse mukaan.
Vien lahjakuormani perille,
eikä lujempaa juokse kukaan!
Ihan vähän minua pelottaa,
kun me ollaan ulkona yötä
ja lennetään maailman ympäri
pitkin välkkyvää tähtivyötä.
Mutta pukki minua taputtaa
ja jäkälää antaa salaa.
Silti hauskinta on kumminkin,
kun emo taas kotona halaa.
– Tuula Korolainen –
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro, kerro!