Vauva 11kk

Tredje on 11 kuukautta vanha! Pikkuneiti on viikko viikolta määrätietoisempi ja kovaäänisempi. Platinanvaalea tukkapehko pystyssä vauva tönöttää huonekaluja vasten ja haluaa olla tiiviisti mukana kaikessa, mitä muu perhe touhuaa.

Ilmapallot saavat Tredjen huokaisemaan ihastuksesta. Äidin lisäksi nuket ja pehmolelut nauttivat vauvan suloisista ja alkeellisista hellyydenosoituksista. Parin viime viikon aikana vauva on alkanut yhdistää tiettyjä esineitä oikeisiin käyttötarkoituksiin. Saadessaan isosiskon hiusharjan käteensä Tredje alkaa harjata sillä tukkaansa. Muut esineet ovat useimmiten ”puhelimia”, jotka vauva nostaa korvalleen ja henkäisee a-oo? 

Tredje palvoo isosiskoaan. Tyty on vastavuoroisesti aidosti hyvin kiintynyt vauvasiskoonsa ja haluaa ”moikata Tredjeä” ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla ja ”hassutella siskolle” minkä kerkiää. Suurimmat ja onnellisimmat naurut vauvasta kajahtavat isosiskon seurassa.

Kaikki kielletty kiinnostaa, ja ”ei” on vauvalle melko tuntematon käsite. Palmuvehkan lehtien repiminen ja tiskikoneen haarukkatelineen irti kiskominen kiinnostavat. Äidin ”ei saa”-tiuskaisuille vauva kajauttaa suuren naurun silmät tuikkien. Kaikenlainen touhu ja toiminta on nyt kova sana ja kokonaiset kotipäivät hajottavat niin Tredjen kuin hoitovastuussa olevan aikuisen pään. Suosittelenkin hoitovapaansa startanneelle Miehelle lämpimästi, että suuntaa vauvan kanssa muinakin kuin muskariperjantaisin vähän hiekkalaatikkoa kauemmas elämää ihmettelemään.

Askelia Tredje ottaa jo esimerkiksi sohvapöydän reunaan nojaten, mutta ei vielä suoraan eteenpäin esimerkiksi taaperokärryn kanssa. Kuukaudessa konttaamisesta on tullut tytön pääasiallinen liikkumismuoto, ja ryömiminen on jäämässä pois. Ihmettelemme usein Tredjen istumisasentoa, joka on joko polviseisonta peppu maassa jalat W-muodossa tai toinen jalka ojentuneena aitajuoksijan asennossa. Ei koskaan perinteisesti pepullaan ja jalat edessä.

Tredje todellakin huutaa, kun haluaa jotain ja märisee välittömästi, kun äiti tai isä astuvat muutamaa metriä kauemmaksi. Märinän määrä lienee jonkinlaisessa huipussaan tällä hetkellä. Seisomista ja kävelyä odotellaankin jo, jotta beebon viihtymisaste jälleen nousisi.

11-kuinen Tredje on silmissäni yhä ihan vauva. Perspektiivi kolmannen lapsen kohdalla tuntuu olevan aivan uusi, sillä Heppu oli samanikäisenä mielestäni jo valtavan iso poika, ja Tytykin vähintään yhtä toimelias kurahoususankari. Tredje sen sijaan köllöttää rattaiden pohjalla tuttipullo käpälissään ja nauttii, kun palvelu pelaa.

- Suzie Q

Aiemmat etapit:

Vauva 1kk
Vauva 2kk
Vauva 3kk
Vauva 4kk
Vauva 5kk
Vauva 6kk
Vauva 7kk
Vauva 8kk
Vauva 9kk

Vauva 10kk

Kuulumisia ja lopun ajan tunnelmia

Saa suorittaa!

Huhtikuu, vaikkei ulkona siltä näytä! Lumesta huolimatta kurahousuralli on kuumimmillaan meidänkin perheessä. Tiedäthän sen hiekkaisen tunteen jalkapohjien alla suihkussa käydessä, kun ne kurakamppeista kaakeleille ropisseet muruset löytävät uudestaan ja uudestaan tiensä just sun varpaisiin? Vähän niinkuin Kanarian hiekat. Ihan just melkein.

Pääsiäinen tuli ja meni. Lapset fiilistelivät virpomisvitsojen askartelulla ja mättivät parissa päivässä läkähdyttävän määrän suklaamunia. Kotilähiöömme saapui pääsiäissunnuntaina myös sirkus, johon muksut pääsivät Isoäidin kanssa. Aitiopaikat ja 2 euron poniratsastus väliajalla. Klassikot eivät vissiin vanhene!

Perheen sisäinen läpsystä vaihto lähenee. Maanantaina Mies jää kotiin Tredjeä hoitamaan ja minä suuntaan töihin. Olen erittäin valmis töihin menoon, mutta viime hetken paniikki luonnollisesti nostaa tällä hetkellä päätään. Tredje tuntuu suunnilleen nelikuiselta avuttomalta äidissä roikkujalta ja työmatkoihin päivittäin kuluva aika ahdistaa. Katoaako vähäinenkin oma aikani lopullisesti? Ja mitä mä laitan päälle??

Totta puhuen on siis todella huojentavaa päästä töihin. Vaikka kuinka olisi meidän "viimeinen vauva" kyseessä, ja vaikka kuinka kaipaisin yksittäiviä juttuja mammalomameiningistä. Tiedän myös olevani parempi äiti kaikille lapsilleni, kun saan nyt arkilounaat aikuisseurassa ammatillisen palan identiteettiäni taas takaisin.

Uskon myös, että meidän perheelle on iso asia, että Mies jää melkein puoleksi vuodeksi kotiin. Mitään uutta ja ihmeellistä tässä arkitohinassa tuskin Miehelle on, mutta minä saan sen kokemuksen, että tienaan vuorostani massit ja hän pesee pyykit. Paitsi ne kryptiset 30 asteessa pestävät naisten neuleet ja muut "epäilyttävät" tietysti.

Tänään ulkona on sumuista ja minä kahlaan läpi kirppiskasseja. Huomenna viimeinen vauvamuskari Tredjen kanssa, lopuksi lounas mammojen kanssa, latte mukaan ja kävellen kotiin. Sitten se on taputeltu: äitiys-/vanhempain-/perhevapaiden urani. Aikamoista.

- Suzie Q

Miksi Monni on niin ilkeä?

Tyty on viime päivinä pohtinut, miksi jotkut käyttäytyvät ilkeästi. Välillä on mietityttänyt, mikseivät päiväkodin isommat tytöt ota leikkeihin mukaan, tai miksi yksi poika ei "koskaan" ole kiltti muille. Tyty on kysellyt erityisesti, miksi satukirjan Monni-kissa on aina ilkeä Pekka Töpöhännälle ja miksi lastenohjelma Anton Siilisessä ne-yhdet-tytöt haluavat jatkuvasti pahaa kaikille.

Mitä tuohon voi sanoa? Että joskus jotkut toimivat hölmösti ja tekevät väärin toisia kohtaan. Ja että se on tuhmasti tehty - tästä pääsimme yksimielisyyteen. Ja että kaikkien kaveri ei tarvitse olla, mutta kaikkien kanssa pitää opetella tulemaan toimeen.

Ehdotin myös varovasti selitykseksi, että ehkä joku on joskus ollut (lastenohjelman) ilkeilijöille liian tuhma, ja siksi he ovat alkaneet itse toimia ilkeästi. Tästä Tyty suorastaan riehaantui, että "Anton Siilisen (kiltit) ystävät eivät varmaan ole ottaneet (ilkeitä) tyttöjä mukaan leikkiin, ja siksi heistä on tullut ilkeitä". Tytyn suurta kiusaajien ymmärtämistä ja heidän väärinkohteluaan sitten kuitenkin vähän toppuuttelin - että valitettavasti jotkut vain ovat joskus ilkeitä, eikä heitä tarvitse välttämättä yrittää sen enempää ymmärtää.

Miten selittää empaattiselle lapselle "kauniisti", että jotkut tässä maailmassa vaan ovat ku*ipäitä? Ja että me harjoittelemme olemaan kilttejä, vaikka muut eivät välttämättä sitä ole? Ja että kiltteydelläkin on rajansa, ja sen rajan vetämisen opettelu on vielä vaikeampi harjoitus kuin kilttinä pysyminen.

Kiihkeintä keskustelua taustalta kuunnellut Heppu tarjoili pikkusiskolle vastauksen: "ehkä hän on ilkeä, koska ei uskalla olla kiltti".

- Suzie Q

Mitä näitä harrastuksia nyt olikaan

Heppu askarteli meille "harrastuskortit". Keltaisille pahviläpysköille ilmestyi kunkin perheenjäsenen nimi, alle suuri sydän ja teksti, mitä kyseinen henkilö tykkää harrastaa. Tältä pojan hengentuotos näytti:

Heppu: rumpujen soittaminen ja laulu
Tyty: tanssi ja laulu
Tredje: ryömiminen ja konttaminen
Isi: jumppaaminen
Äiti: hoitaa Tredjeä

Niinpä niin. Että mitäs mä niinkun juuri kirjoitinkaan siitä omasta elämästä ja identiteetistä ja muusta höpöhöpöstä...? Kyllä - lapsen suusta (tai kynästä) kuulee valitettavan usein totuuden.

Toki menin mielessäni heti puolustuskannalle, että kyllähän mä joskus vähän auttelen partiossa. Ja melkein kerran kuussa raahaudun joogaankin! Ja kyllä kavereiden kanssa whatsappaaminenkin voidaan laskea harrastukseksi, ja lastenkirppiksellä luuhaaminen ajan tappamiseksi ainakin on harrastus... Tai tämä blogi! Mutta ei ilmeisesti viisivuotiaan harrastuskorttiin asti yltävä harrastus.

Tästä suivaantuneena olen nyt asettanut itselleni tavoitteeksi, että viimeistään kesään mennessä Heppu kirjoittaa spontaanisti minulle ihan erilaisen harrastuskortin. Äitikin nimittäin haluaa jumpata. Ja vaikka laulaa. Tai soittaa ehkä rumpuja? Äiti ei vaan just nyt enää muista, miten pääsee alkuun.

Mites sun harrastuskortti?

- Suzie Q


Kuva: Pixabay.

Vauva 10kk - miten meillä menee?

Tredje on nyt kymmenen kuukautta vanha! Kuvittelenko vain, vai onko vauva saamassa jo ripauksen taaperomaisia piirteitä? 

Jokeltamisen seasta alkaa erottua ”mammam”, kun on kyse maidosta, ”äitöö”, kun on kyse äidistä ja liikuttava ”höy-yä”, kun on illan tullen aika sanoa hyvää yötä. Sivuttaisia askeliakin vauva jo ottaa, kun pitelee sohvasta käsillä kiinni seistessään. Tredje konttaa varovaisesti, huolellisesti ja harkiten, ja edelleen vaihtaa mieluummin armeijatyyliseen liskoryömintään, silloin kun haluaa edetä oikein vauhdilla.

Yleisen märinän määrä on viime viikkoina ollut kasvussa. Tyytymättömyys ponnistaa selvästi alkavasta eroahdistuskaudesta ja tylsistymisestä, sillä siinä missä kuukausi sitten pelkkä seisomaan nouseminen riitti viihdykkeeksi, tarvitaan viihtymiseen nyt omistautunut non-stop-leikkikaveri. Leikkikaverin puutteessa kelpaa myös tv:n kaukosäädin.

Tredje pärjää jo isosisarusten leikeissä usein mukana - rooliksi pienimmälle siskolle annetaan armeliaasti useimmiten koira. Vauvan porttikielto yläkerran leikkihuoneeseen säilyy: isompien pikkulegorakennelmat, junaradat ja muut miniatyyriaarteet on sovittu pidettäväksi siellä, ja muu osa kotia on Tredjen valtakuntaa.

Yhä useampana päivänä Tredje on alkanut nukkua vain yhdet päiväunet. Mutta ei läheskään joka päivä, tietenkään, sehän kävisi suorastaan tylsäksi. Päivärytmi onkin tällä hetkellä turbulenssissa, jossa on hankala ennakoida millaiseksi kunkin päivän touhut asettuvat. Kontrollifriikki ei arvosta.

Se ”jonkinlainen äiti-vaihe”, jota yhdeksänkuiselta olin bongailevani, on selvästi yltynyt, ja on tilanteita, joissa äidin sylistä pois siirtyminen aiheuttaa aivan lohduttoman itkun. Välillä Tredje on kuin apinanpoikanen tarratessaan kiihkeästi paitaani kiinni. Ajatus töihin menosta neljän viikon kuluttua tuntuu tätä vasten välillä hiukan etäiseltä. Eiköhän äiti vaihdu isäksi kuitenkin ihan sujuvasti. Joohan?

Tredjen tulevaisuuden suuntaviivatkin on nyt piirretty: Heppu totesi tänään aamiaispöydässä, että vauvasta voisi tulla isona työmaapäällikkö. No niinpä voisi! Rumpaliveljen ja merenneitosiskon kanssa voivat sitten yhdessä valloittaa maailmaa. (Paitsi, että jos merenneito ei olekaan ammatti, tulee siskosta kuulemma astronautti, joka ”ajelee sitä pinkkiä rakettia”.)

Tähän kuukauteen mahtui myös Tredjen ensimmäinen vatsatauti, jota sairastettiinkin sitten pitkällä kaavalla ja käytiin pyörähtämässä lasten päivystyksessäkin. Neljättä päivää oksentava vauva, jolla ei pysy pieninkään nestemäärä sisällä, on niin reppana, että surkeampaa on ehkä vain auton alle jäänyt siili heti perään tautikimaransa aloittaneet isosisarukset. Eipä siitä sen enempää - onneksi koko kööri on nyt kunnossa.

Hampaita Tredjen suussa kimaltelee nyt seitsemän kappaletta. Uusia herkkuja, joita voi sormilla poimia ja hampailla jyystää, ovat esimerkiksi talkkunamurot ja kokonaiset marjat. Kuluneen kuukauden ruokavalio on tosin ollut melko suppea: lomareissullamme ruoka maistui sangen huonosti vauvalle koko viikon ajan, jonka jälkeen syömishalut vei vatsatauti. Toipuminen oksentamisen rusentamasta vatsasta on kestänyt huomattavan kauan, ja vieläkin saadaan olla varovaisia ruoka- ja maitomäärien kerta-annosten kanssa, ettei ruoka tule ulos.

Vauvaelämää on jäljellä enää muutaman kuukauden verran, vaikka justhan se syntyi. Yksivuotisjuhlille on jo päivä varattuna kalenterissa, sillä tämän ruokakunnan vilskeessä ja ohjelmatulvassa on kuopuksen tärkeälle tilaisuudelle todellakin buukattava aika jo kuukausia etukäteen. No okei, isosiskon synttäreiden yhteyteen tosin - pikkukolmosen kohtalo. 😉

- Suzie Q

Aiemmat etapit:
Vauva 1kk
Vauva 2kk
Vauva 3kk
Vauva 4kk
Vauva 5kk
Vauva 6kk
Vauva 7kk
Vauva 8kk

Vauva 9kk

Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen

Hei kanssamutsi - milloin viimeksi otit aikaa omiin juttuihisi tai keskityit ihan vain itseesi? Näin naistenpäivän kunniaksi on oikea hetki muistuttaa mieleeni, että naiseuteni, persoonani ja elämäni on muutakin kuin äitiyttä. Tässä kolmen alle 6-vuotiaan kanssa päiviä ja öitä jakaessa vanhemmuus lipsahtaa helposti katkeamattomaksi suorittamiseksi ja olemisen ja tekemisen ainoaksi sisällöksi.

Haluan että lapseni näkevät minussa kuinka siistiä on olla aikuinen nainen. En halua antaa heidän kasvaessaan esimerkkiä, että aikuisuus tai äitiys tarkoittaisi kotona raatamista ja 24/7 muiden palvelemista, lopulta helposti jopa uhrautumista. Aikuisuuden, aikuisen elämän ja aikuisena olemisen kuuluu olla lapsillekin kiinnostavaa ja houkuttelevaa - jotta hekin haluaisivat kasvaa aikuisiksi omine kiinnostuksen kohteineen, aikuisiksi jotka huolehtivat omista rajoistaan ja hyvinvoinnistaan. Miksi he muuten haluaisivat kasvaa isoiksi ja ylipäänsä innostua elämästä?

Poikkeuksen itsenäiseen aikuisuuteen ja "oman elämän" priorisointiin tekee vauva- ja pikkulapsiaika, jolloin äitinä jatkuvaa henkistä ja fyysistä läsnäoloa on vaikeampi vältellä. Pienet tyypit tarvitsevat meitä, ja tarpeita riittää välillä joka minuutille, limittäin ja lomittain. Silti ainakin viisivuotiaalle Hepulle olen alkanut vetää reippaastikin rajoja, että ”tämä on äidin juttu, teen tätä nyt oman aikani ja sitten on sinun leikkisi aika”.

Viime lauantaina tapasin rakkaita ystäviäni ruuan ja viinin merkeissä. Supernaisia. Ihmisiä, joiden seurassa sai sanoa ääneen sen, että joskus perhe-elämä tuntuu pelkältä suurelta larppaukselta: roolipeliltä, jossa hyörin ja pyörin ja kärpäsenä katosta katselen, että ihan kuin tuo olisin minä joka tuolla lastensa keskellä touhuilee. Minä?

Korkkarit kattoon, tää ilta on meille 

Mun sielunsiskoille, supernaisille 

Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa 

Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa

(san. Iisa Pykäri)

- Suzie Q


Kuva: Pixabay.

Takaisin normaaliin, kiitos

Moi internet. Tässä on ollut vähän kaikenlaista. Nautiskelua Kanarian auringon alla (suosittelen!), vuorokauden verran kotiinpaluupöhinää, jonka jälkeen 8 päivää oksennustautia (en suosittele!). Oksennusmaraton pyyhki orastaneet lomaltapaluuangstit hetkessä tiehensä - tavallisen normaali arki tuntuu nyt enemmän kuin hyvältä. Voin kirjoitella yrjöämpäreistäkin vaikka survival-vinkkejä tai muuta myöhemmin, mutta vielä en halua palata ajattelemaan noita Floridralin, oksupyykin ja uupumuksen täyteisiä päiviä uudelleen.

Kanariaa sen sijaan ajattelen mielelläni! Lomailimme ystäväperheen kanssa viikon verran Teneriffalla Playa las Americasissa. Omat aiemmat muistoni samasta paikasta sijoittuvat abivuoden bilereissuun ystävän kanssa ja pari vuotta myöhemmin matkaan appiukon (!) ja Miehen kanssa seurustelumme alkuvuosina. Lapsiperhekokemus samaisesta turrelokaatiosta oli nyt köh, hiukan erilainen.

Reissun jälkeinen oksennustautisaaga osaltaan oikein alleviivasi, kuinka leppoisaa ja stressitöntä perhelomalla oli. All inclusive toimi, lapset viihtyivät ja aikuisetkin pääsi relaamaan. Pikkulasten kanssa lomaillessa relaaminen ei toki ole romaaniin uppoutumista tai koko päivän seikkailupatikkaretkiä tulivuorelle. Atlantin kohisevat aallot, yleinen olemisen helppous ja rantakadun leikkipuiston kupeessa olevan ravintolan sohvat tarjosivat lomamoodia aikuisillekin.

Perhevapaata on minun osalta jäljellä nyt viisi viikkoa. Leveä hymy nousee naamalleni tuota lausetta kirjoittaessa. Tiedän, että napakkaa aikataulutusta ja haikeuttakin on luvassa, kun töihin meno hetken päästä koittaa,  mutta etukäteisriemua on tällä hetkellä aikas hankala pidätellä. Meitsin vauvanhoitolegi alkaa olla paketissa ja on aivan suunnattoman ihanaa, että Mies ottaa vetovuoron seuraavasta puolivuotisesta.

- Suzie Q